FM Mauri Junttila

OULUN SUOJELUSKUNTA VUOSINA 1939 – 1944

SISÄLLYS

Johdanto

Historiallinen tausta

Suojeluskunnan kotipaikkakunta

Sotakauden huolia ja toimintaa isänmaan pelastamiseksi

Lakkautus

Tutkimustilanne

Tutkimustehtävä

Lähteet

I. HALLINTO JA ORGANISAATIO

1.1. Talvisodan organisaatio

1.2. Järjestelyjä välirauhan aikana

1.3. Aluejakouudistus

1.4. Poikaosastolaiset ja lotat

II JÄSENISTÖ

2.1. Jäsenet muodostavat suojeluskunnan

2.2. Suojeluskunnat kutsuvat sosiaalidemokraatteja riveihinsä

2.3. Suurimmat ja pienimmät jäsenmäärät

2.4. Suojeluskuntalaisen sosiaalinen tausta

2.5. Lottain runsasjäseninen paikallisosasto

III TALOUS JA OMAISUUS

3.1. Kiinteistöt ja ampumaradat

3.2. Saksalaiset ostavat Tuiran ampumaradan

3.3. Suojeluskunnan tuloja ja menoja

3.4. Lottain tuloja ja menoja

IV VALMISTAVA HENKINEN JA URHEILULLINEN TOIMINTA

4.1. Valistustoiminta

4.2. Koulutustoiminta

4.3. Sotilaspoikakoulutusta

4.4. Urheilutoiminta

V KONKREETTINEN TOIMINTA MAANPUOLUSTUSTYÖSSÄ

5.1. Kannaksen linnoitustyöt

5.2. Sodantodellisuutta

5.3. Kotijoukkoina

5.3.1. Monimuotoisen kotiseutupalvelun tehtävissä

5.3.2. Oululaiset kotijoukot materiaalin hankkijoina

5.3.3. Keräystä armeijan hyväksi

5.3.4. Poikain toimintaa

5.4. Ilmapuolustus talvi–ja jatkosodassa

5.5. Evakuointitehtävissä

5.6. Asekätkentä—varotoimi

V LAKKAUTUS

6.1. Valtarakenteet muuttuvat

6.2. Lakkautus toteutetaan

6.3. Omaisuuden järjestelyjä

6.4. Rauhan töihin

PÄÄTÄNTÖ

LÄHTEET

JOHDANTO

Historiallinen tausta

Toisen maailmansodan sotatapahtumat koettiin Suomessa vuosina 1939 – 1945. Maa joutui mukaan toiseen maailmansotaan sijaitessaan kriisiherkällä alueella. Suojeluskuntajärjestöllä oli merkitsevä asema Suomen taistellessa olemassaolostaan. Oulun suojeluskunta ja lotat olivat osa suojeluskunnista sekä lotistaperustettuja kotijoukkoja. Oulun sijainti liikenteellisesti merkittävällä paikalla ja toiminta sekä varuskuntakaupunkina, että rintamajoukkojen kokoamiskeskuksena toivat lukemattomia tehtäviä sotien kauden kotijoukoille.1

Syksyllä 1944 lakkautettu vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö, suojeluskuntajärjestö oli syntytaustaltaan kansanliike2, joka syntyi Suomen itsenäisyyden aamuhämärissä. Se syntyi yhteiskunnallisessa murroksessa ja sillä oli tietty funktionsa syntyajoistaan aina lakkauttamiseensa saakka. Suojeluskuntajärjestöä ei perustettu sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan se syntyi itsestään vanhempinaan isiltä peritty vapaudenrakkaus ja itsenäisyystahto.3 Lottajärjestö kehittyi suojeluskunnalle apujärjestöksi vuoden 1918 sodan aikana ja jälkeen.4

Suojeluskunnat olivat vapaussodassa Suomen ensimmäinen virallinen armeija, muodostaen valkoisen armeijan selkärangan. Tammikuussa 1918 Vaasaan paennut Suomen Senaatti ilmoitti 28.1.1918 sanomalehdissä niiden olevan hallituksen joukkoja.5 Syksyllä 1918 uudella suojeluskunta – asetuksella niiden aseman määriteltiin esimerkiksi olevan laillisen yhteiskuntajärjestyksen turvaamisen Suomessa. Ne jäivät toimimaan eräänlaisena epävirallisena poliisina.6 Joulukuun 22. päivä 1927 suojeluskunnat vakinaistettiin lailla.7

Oulun suojeluskunnan ensimmäisten vuosikokouksien liitteenä on suojeluskunnan alkuaikojen varapuheenjohtajan kirjoittama pieni historiankirjoitus, joka kertoo suojeluskunnan perustamisesta sekä alkuaikojen henkilöistä ja toiminnasta.8

Oulun suojeluskunta perustettiin muistitietojen mukaan lokakuulla 1917. Ensimmäiseen johtokuntaan kuuluivat: tohtori Ismaeli Olsoni puheenjohtajana. Muina jäseninä siihen kuuluivat Yrjö A. Kemppainen, Isak Kaitera, kaupunginviskaali Kaarlo Hällfors, herra Kalle Tiger kirjurina, herra Hj. Sohlberg, liikemies Armas Messman rahastonhoitajana, Kaarlo Merikoski ja rahatoimikunnan silloinen sihteeri Einar Salminen. Oulun suojeluskunnan säännöt laadittiin ja hyväksyttiin marraskuulla 1917. Harjoituksia johtamaan valittiin voimistelunopettaja Erkki Lyly. Tammikuun lopussa 1918 jäsenluku oli 254. Sotavarusteita suojeluskunnalla oli 90 kivääriä, 50 browning pistoolia ja 25 käsikranaattia. Harjoituksia oli tammikuulla 1918 kolme kertaa viikossa, joka viikko. Harjoituksia johtivat jääkärit Lindgren, Karhula ja Wäisänen. Oulun taistelun alettua 30.1.1918 päälliköksi valittiin jääkäriluutnantti Sumelius, ottaen viran vastaan 5.2.1918. Hän erosi tehtävästään 1.4.1918. Hänen jälkeensä Oulun suojeluskunnan päälliköksi tuli maanmittari L. Wichman 1.6.1918. Oulun kahakan aikana lienevät jäsenluettelot ja pöytäkirjat palaneet, joten tämä kertomus perustuu ainoastaan muistitietoihin. Oulussa 3. päivä kesäkuuta 1918. J. H. Luoma varapuheenjohtaja.

Vapaussodan jälkeen suojeluskuntain toiminta hiljeni Suomessa. Vallinneen käytännön mukaan Oulun suojeluskuntakin perustettiin uudelleen 19.10.1918,9 elokuun 2. päivä 1918 säädetyn suojeluskunta – asetuksen suomin mahdollisuuksin. Oulun suojeluskunnasta tuli mallisuojeluskunta Pohjois – Pohjanmaalle. Vapaussodan varsinaisia sotatapahtumia aikaisemmin muodostuneen Oulun suojeluskuntapiirin hallinnollinen keskus perustettiin 7. päivä tammikuuta 1918 maakunnan hallinnolliseen keskukseen Ouluun.10

Oulun lottain paikallisosasto perustettiin 15.2.1920 ja sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Aura Kaitera. Lottain toiminta keskittyi suojeluskunnan omistamaan Raatinsaaren toimitaloon.11Lottajärjestön kantaviksi asioiksi kohosivat kansallinen asia, maanpuolustus ja kansallinen eheytys. Lottajärjestön tehtävä oli kehittää suojeluskunta – aatetta ja avustaa suojeluskuntaa suojaamaan kotia ja isänmaata.12

Suojeluskunnan kotipaikkakunta

Oulu on toiminut sotilastukikohtana jo muinaisista ajoista lähtien. Kastellin kaupunginosa on luultavasti saanut nimensä ammoin siellä sijainneesta linnoituksesta.13Vuonna 1590 Pietari Baggen toimesta rakennettu puinen linnake Linnansaaressa oli varhaisimpia sotilaallisia varustuksia Oulujokisuulla.14Vanhoina aikoina Oulussa sijaitsi Oulun 4.s Tarkk’ ampuja pataljoona. Hiukkavaarassa ja vanhalla kasarmilla sijaitseva Oulun varuskunta on ollut Suomen suurimpia varuskuntia varusmiesmäärältään 1960 uvulla.

Oulu on ollut vuoden 1605 perustamisensa jälkeen Pohjois – Suomen taloudellinen, teollinen ja hallinnollinen keskus. Se on ollut liikenteellisestikin merkittävässä asemassa kautta aikain. Rautatieyhteys saatiin vuonna 1886 ja maantieyhteydet itään, etelään ja pohjoiseen ovat kulkeneet vuosisatoja Oulun kautta. Merenkulku on ollut merkittävä elinkeino ja kuljetus – sekä kulkumuoto aikojen saatossa. Ennen kesäaikoina saattoi olla kymmenittäin kauppamiesten laivoja kiinnitettyinä laitureihin Pokkitörmän läntiselle sivustalle nykyisen kaupunginojansuun alueelle, Haahtilahteen. Oululla on vanhan ajan tervanvientikaupungin imago. Se oli 1700 – luvun lopussa Turun jälkeen Suomen toiseksi väkirikkain kaupunki. Se on myös vanha koulukaupunki.

Vuosien 1939 – 1944 sotakausi oli poikkeusaikaa. Kaikki yhteiskunnallinen toiminta oli osa sotaponnisteluja. Suomessa toimi sotatilahallinto. Poliittinen toiminta oli vähäistä. Paikallinen kaupunkihallinto toimi valtion hallinnon käskynvallassa, osana totaalista sotavaltioa.15Sotatilan takia ei pidetty kunnallisvaaleja vuosina 1939 – 1945. Ennen talvisotaa valitut luottamushenkilöt hoitivat luottamustoimensa sotakauden yli. Ensimmäisissä sodanjälkeisissä vaaleissa, jotka olivat kansanedustajavaalit maaliskuussa 1945, oululaiset äänestäjät suosivat kiellettynä olleen äärivasemmistopuolueen ehdokkaita. Osa suomalaisista politiikoista on nähdyt sodanjälkeisessä poliittisessa tilanteessa siirrytyn edustukselliseen demokratiaan eli edustukselliseen parlamentarismiin16.

Taulukko 1: Taulukossa on esillä äänestäjiä Oulussa kansanedustajavaaleissa ennen sotia ja sodan jälkeen.

v.1937 v.1945

Sosiaalidemokraattinen puolue (SDP)

3700

3095

Suomen Kansan Demokraattinen liitto (SKDL)

—–

3963

Maalaisliitto (ML)

288

861

Kansallinen kokoomus (Kok)

1656

2596

Edistyspuolue (Edp)

1613

2511

Pienviljelijäin ja maalaiskansan puolue

72

26

Isänmaallinen kansanliike (IKL)

538

—–

Muut puolueet

5

18

Lähde: Suomen virallinen tilasto XXIX A 20, vaalitilastot vuosina 1937 ja 1945.

Taulukko 2:Taulukossa on nähtävissä asukasmääriä Oulusta ja Suomesta.

päiväys Oulussa asukkaita suomalaisia

31.12.1939

28 679

3 895 159

31.12.1940

30 715

3 887 217

31.12.1941

31 091

3 904 192

31.12.1942

31492

3 910 003

31.12.1943

32 270

3 936 178

31.12.1944

34 105

3 947 702

31.12.1945

35 193

3 993 438

31.12.1946

36 432

4 052 577

Lähde: Suomen tilastollinen vuosikirja vuodet 1939 – 1946.

Sotakauden huolia ja toimintaa isämaan pelastamiseksi

Hitlerin valtapyrkimyksien takia Euroopan rauhantila järkkyi 1930 – luvun lopussa sotatilaan saakka. Leningradin turvallisuusvyöhykkeen laajentamispaineen ja Neuvostoliiton aluevaatimusten seurauksena ulkopoliittinen tilanne syveni konfliktiin saakka.17Neuvostoliitto aloitti sodan Suomea vastaan 30.11.1939. Silloin syttyi Suomen talvisota, mikä käytiin erillään muista toisen maailmansodan sotatapahtumista. Sitä seurasi lyhyen välirauhan jälkeen monivuotinen jatkosota, mikä käytiin Neuvostoliittoa vastaan osana toista maailmansotaa. Paljon uhreja vaatineet talvi – ja jatkosota päättyivät Neuvostoliiton sanelurauhaan.

Talvisodassa siviiliväestön uhrit olivat yli 1000 kuollutta ilmapommituksissa ja noin 43000 sotilasta haavoittui. Heistä tuhannet haavoittuivat pysyvästi. Jatkosodan aikaiset ilmapommitukset vaativat noin 2000 henkeä siviiliuhreina.18Oululaisia osallistui talvi – jatko – sekä Lapinsotaan. Hekään eivät käyneet sotia ilman uhreja. Oulun sankarihautausmaalle on haudattu 455 vuosien 1939 – 1945 sotien kaatunutta. Taistelukentillä menehtyneistä sankarivainajista 22 henkilöä on haudattu Oulun hautausmaan sukuhautoihin.19

Taulukko 3: Taulukossa on esillä vuosien 1939 – 1945 sodissa menehtyneiden sotilaiden lukumääriä.

v.1939–1940

talvisota

v.1941–45

jatko–ja Lapinsota

v. 1941

hyökkäys

vaihe

v. 1942

asemasota

vaihe

v.1943

asemasota

vaihe

v.1944

jatko–ja Lapinsota

v.1945

sota-

tapaturmat

23 161

53 736

25 209

7 364

4 159

16 830

180

Lähde: Tilastollinen vuosikirja vuodet 1946 – 1947.

Talvisodan puhjettua Suomessa, suojeluskunnat muutettiin lukuisista tehtävistä huolehtiviksi kotijoukoiksi. Ne toimivat siinä organisaatiossa lakkauttamiseensa saakka, sota – aikana vastaten muun muassa turvallisuudesta, vartioimalla kotirintamaa. Talvisodan aikana suojeluskunnan vartiokomppania oli muodostettu A – kuntoisuusluokan miehistä, jotka osallistuivat myös ilmasuojeluun20. Jatkosodan aikana vartioinneista huolehtivat B II kuntoisuusluokkien asevelvolliset, joita oli kasarmoituna Raatin suojeluskuntatalolle. Suojeluskuntalaiset jakoivat liikekannallepanokortit sekä talvi – että jatkosotaan määrätyille reserviläisille. Lotat muonittivat ja toimivat lääkintälottina sekä koti – että tulirintamien sairaaloissa ja joukkosidontapaikoissa. Kotijoukot varustivat kenttäarmeijaa, hoitamalla suuria keräyksiä. Niillä hankittiin materiaalia kenttäarmeijan tarpeisiin.21Niillä on nähty olleen tärkeä huollollinen merkitys armeijalle. Suojeluskuntalaiset huolehtivat myös henkensä isänmaan puolesta antaneet kirkkomaidensa multiin22.

Oulun paikallisten kotijoukkojen toiminta oli monihaaraista niiden toimiessa yhteistyössä suojeluskuntapiirin, saksalaisten sotajoukkojen ja kenttäarmeijan lukuisien elimien kanssa. Suojeluskunnalla ja lotilla oli myös keskinäistä toimintaa. Suojeluskuntapiirin ilmasuojelutoimiston, jonka muodostivat suojeluskuntalaiset ja lotat, tehtäviä oli muun muassa evakuoinneista huolehtiminen. Lotat huolehtivat sotavuosina 1939 – 1944, jopa sotavankien muonituksesta23.

Oulu ei ollut varautunut sotien seurauksena tulleisiin suuriin väestönsiirtoihin. Sotien aikana sotapakolaisia tuli myös väkirikkaasta Karjalasta. Kaikki Koillismaan evakot kulkivat Oulun kautta. Jatkosodan jälkeen alkaneen Lapinsodan alkuvaiheista lähtien, kotijoukot hoitivat pohjoissuomalaisten sotapakolaisten evakuointeja aina lakkauttamiseensa saakka. Sotavuosien ongelmia oli tilanpuute. Suojeluskuntalaisilla ja lotilla olikin suuria ongelmia löytää edes tilapäisiä majoituksia evakoille ja Oulussa komennuksella oleville reserviläisille sekä kotijoukoissa työskenteleville vieraspaikkakuntalaisille.24

Suojeluskuntain tehtäviä oli kouluttaa sotilaita, ampumaharjoitukset kuuluivat koulutusohjelmiin. Urheilukasvatuksesta pyrittiin huolehtimaan sotatilasta huolimatta. Tuirassa sijainnut suojeluskunnan hyppyrimäki olikin ollut ahkerassa käytössä suojeluskunnan huolehtiessa urheilukasvatuksesta.25Hiihtoa harrastettiin kaikkialla. Merkittävää toimintaa sotien aikana oli valistustoiminta, mitä tehtiin ohjelmallisten iltamien muodossa. Kulttuuritoimintaa sotien kaudella tehtiin myös rintamilta vieraileiden kuorojen muodossa.26

Lakkautus

Liittoutuneitten valvontakomissio määräsi suojeluskuntajärjestön lakkautettavaksi 7.11.1944 mennessä. Marraskuun 6. päivä 1944 irtisanoutuivat Oulun suojeluskunnan viimeiset toimihenkilöt. Marraskuun 7. päivä 1944 suojeluskuntapiiri muutettiin Oulun sotilaspiiriksi ja se alkoi toimia vuokralaisena Saaristonkatu 23 sijainneessa entisessä suojeluskuntapiirin esikuntarakennuksessa.27

Suojeluskuntajärjestön lakkauttaminen oli pitkäaikainen prosessi. Lakkauttamisen takia suojeluskuintiin perustettiin lakkautetun suojeluskunnan pesänselvittelyelimiä. Helsinkiin perustettiin sisäasiainministeriön ja hallintosihteeri Esko Katajarinteen toimesta valtakunnallinen Puolustusministeriön alainen selvittelyelin. Se sai nimekseen ”Lakkautetun suojeluskuntajärjestön selvittelypesä”. Puolustusministeriön selvittelypesän toimihenkilöitä olivat muun muassa everstiluutnantti K. Lehmus, yksikönpäällikkönä, majuri Y. Arkiomaa, toimistoupseerina ja varatuomari Kesänen, lakimiehenä.28

Ouluunkin perustettiin lakkautetun suojeluskunnan pesänselvittelyelin. Sotilaspiirin komentaja eversti Akseli Vuokko määräsi sille pesänselvitysmiehet. Lakkautetun suojeluskunnan ja entisten suojeluskuntalaisten suojeluskuntaomaisuus määrättiin luovutettavaksi sotilaspiirin haltuun. Aseenkantoluvatkin kehotettiin hankkimaan poliisiviranomaisilta aseille, joille aiemmin oli riittänyt suojeluskunnasta myönnetty aseenkantolupa.

Järjestöjen lakkauttamisen myötä seurasi suuria, monimutkaisia omaisuudensiirtojärjestelyjä. Kotijoukkojen yliesikunta Helsingissä lahjoitti omaisuutensa Suomen Punaiselle Ristille. Oulussa sekä suojeluskunta että lotat lahjoittivat kiireellä miljoonaomaisuuttaan. Myöhemmin pesänselvitysmiehet moittivat heidän omaisuuksien siirtojaan esimerkiksi liian myöhään tehdyiksi. Omaisuuksien siirroista löytyi monenlaista muutakin huomauttamista. Oulun lottain tileiltä oli nostettu 1,8 miljoonaa markkaa ennen lakkauttamista ja heidän epäiltiin antaneen yksityishenkilöille suuria rahasummia. Seurakunnalle tehdyistä lahjoituksista oli kirjeenvaihtoa vielä 1950 – luvun alussa Oulun selvitysmiesten ja Puolustusministeriön alaisen selvityselimen välillä. Lottain tekemille lahjoituksille hakijat selvitysmiehet peruutusta Oulun raastuvassa vielä kesällä 1948.29

Lakkautetut suojeluskunnat lahjoittivat ampumaratojaan valtiolle, edelleen armeijan käyttöön luovutettavaksi. Oulun varuskunta otti ainoastaan Yläsiirtolan ampumaradan. Siellä suoritettiin ammuntoja siihen, kunnes kaupunki vuokrasi alueet perustettavalle lannoitetehdas Typpi Oy:lle.

Tutkimustilanne

Vuosituhannen vaihteen lähestyessä suojeluskuntatutkimus alkoi kiinnostaa tutkijoita. Ilmapiiri tuli ilmeisesti sallivaksi suojeluskuntatutkimukselle. Siihen saattoi vaikuttaa Neuvostoliiton romahdus? Suojeluskuntain ja lottain tekemästä maanpuolustustyöstä on julkaistu useita korkeakoulujen opinnäytetöitä, joista muutamat käyvät lähteiksini lakkautetun Oulun suojeluskunnan tarkasteluuni.

Vuosien 1939 – 1945 sotakausi on ollut ehtymätön lähde sotakirjallisuudelle. Veteraanikirjat ovat viimeisimpiä tuotoksia. Vuonna 2002 julkaistussa veteraanikirjassa Oulu ja oululaiset sodissa 1918 ja 1939 – 1945, on kirjoitettu myös suojeluskuntalaisista. Kirjassa ei ole valokuvilla toteutettua veteraanimatrikkelia sotiin osallistuneista oululaisista. Se on kylläkin muuten runsaasti kuvitettu.

Kari Selen julkaisi vuonna 2001 suojeluskuntatutkimuksestaan kirjan nimeltään Sarkatakkien maa, suojeluskuntajärjestö ja yhteiskunta vuosina 1918 – 944. Hän tarkastelee siinä maailmansotien välisen ajan suomalaisen yhteiskunnan ja suojeluskuntajärjestön välisiä suhteita. Selenin tiukasti lähdeaineistoon tukeutuvassa Sarkatakkien maa kirjassa on asiallisia ja luotettavia kuvauksia Kannaksen linnoittamisesta, Kotijoukkojen ajasta ja suojeluskuntajärjestön lakkauttamisesta. Ne ovat arvokasta yleisellä tasolla liikkuvaa lähde­ja tutkimusaineistoa myös Oulun suojeluskuntatutkimukseeni. Seleniä voi pitää nykyisen ajan tieteellisen suojeluskuntatyötutkimuksemme uranuurtajana. Hän alkoi ”uuden maailmanjärjestyksen” ajan ensimmäisenä tutkijana tutkia suojeluskuntain, suojeluskuntajärjestön ja yhteiskunnan välisiä suhteita. Tämänhetkisen suojeluskuntatutkimuksemme tilan voi nähdä kulminoituvan Selenin Sarkatakkien maa­kirjaan.

Elja Puranen on julkaissut vuodelle 2001 tutkimuksen nimeltään Poikasotilaista – Sotilaspoikiin. Hän on toteuttanut kirjansa akateemisen pikkutarkasti lähteisiin tukeutumalla. Tutkimus on asiallisista suojeluskuntapoikatyön tarkastelua ja sen avulla voi muodostaa kattavan kuvauksen suojeluskuntajärjestön poikatyöstä. Tutkimuksessa on mukana myös aikalaiskuvauksia viime sotien kaudelta elävöittämässä kirjaa.

Sotien jälkeisessä suojeluskuntatutkimuksessa ensiarvoista tutkimustyötään tehnyt Hannes Raikkala kirjoitti tutkimuksiensa pohjalta kirjan nimeltään Suojeluskuntain historia III, Kamppaileva kansa, mikä on julkaistu vuonna 1964. Se on sotilaan kirjoittama karu, selkeästi ja realistisesti suojeluskuntatoimintaa kuvaava, jonka avulla voi muodostaa johdonmukaisen kuvan suojeluskuntajärjestöstä vuosilta 1939 – 1944. Kirjassa on taulukoita ja numerotietoja toimivina apuvälineinä. Lottain työhön paneutuneesta tutkimustoiminnastaan ovat julkaisseet muun muassa Airi ja Rafael Koskimies, May – Bee Rautio sekä Taito Seila.

Tutkimustehtävä

Vapaussodan jälkeen suojeluskunnat jäivät Suomeen myös mahdollisten kriisitilanteiden varalta. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Eurooppaan jäi epämääräinen rauhatila.30Erityisesti talvisodan aikana tuli suojeluskuntain aatteellinen – ja fyysinen kasvatustyö kokemaan konkreettisesti sen, mitä varten ne olivat toimineet. Varallaoloon voi myös viitata Oulun suojeluskunnan tarkastelussa.

Suojeluskuntia ei ollut enää 6.11.1944 jälkeen. Keskeisin tarkasteluni kohde Oulun suojeluskunnassa on vuosien 1939 – 1944 kausi. Aikajakso on tuonut esille useita siihen liittyviä tutkimuskysymyksiä. Mikä oli suojeluskuntajärjestön rooli, Suomen kamppaillessa olemassaolostaan sotavuosina? Miten se näkyy entisten Oulun kotijoukkojen toiminnassa? Tarkasteluni kohteena on myös, minkälainen oli vuonna 191731perustetun suojeluskunnan organisaatio ja jäsenistö sotavuosina? Ilmapuolustus­ja väestönsuojelutehtävät olivat tärkeitä tehtäviä Oulun kotijoukoilla. Ne ovat vaatineet syvempää tarkastelua, kaupunkia kohdanneet pommituksetkin. Miten näkyi talvisodan ns. ”Tammikuun kihlaus” suojeluskunnassa? Kysymys on mielenkiintoinen ja siitä on ollut mahdollista tuoda jotain esille, talvisodan aikaisten jäsenhakemuskaavakkeiden avulla. Suojeluskunnan ja lottain jäsenistön sosiaalisen jakauman tarkastelu on osa tutkielmaa.

Jatkosota käytiin omana erillissotana saksalaisten aseveljinä. Miten se asia erottui? Oliko heillä mahdollisesti yhteistoimintaa? Kysymys on myös, miten kotijoukot huolehtivat sotaevakoista? Miten suojeluskunta hoiti, sai rahoituksensa? Esille on noussut myös kysymys, kauanko kestivät erilaiset selvittelyt, oikeusprosessit suojeluskuntajärjestön lakkauttamisen jälkeen? Mikä oli Raatin suojeluskuntatalon kohtalo lakkautuksen jälkeen? Miten näkyi Suomen häviö jatkosodan jälkeen suomalaisessa yhteiskunnassa?32Oliko jatkosodan päätyttyä toimintaa Raatinsaaren entisellä suojeluskuntatalolla? Mukana on kuvauksia myös Oulun lottain paikallisosastosta. Se toimi suojeluskunnan apujärjestönä, joten heidän toimintaa voi myös kuvata suojeluskuntatutkimuksen yhteydessä.

Lähteet

Lähteinäni käytän Helsingin sota – arkistoon arkistoituja asiakirjoja. Tärkeimpiä ovat Oulun suojeluskunnan esikunnankokouksien pöytäkirjat, toimintakertomukset, toimintasuunnitelmat, vuosikertomukset ja vuosikokouksien pöytäkirjat. Suojeluskuntapiirin toiminta – ja vuosikertomuksissa on myös Oulun suojeluskunnan toimintaa kuvaavia tietoja. Mainittujen asiakirjojen avulla voi luoda melkoisen kuvauksen Oulun suojeluskunnan toiminnasta.

Monet asiakirjat ovat nimikoituja arkistoyksiköitä ja niitä on löydettävissä sota – arkistosta. Antoisina lähteinä ovat toimineet eri komentotasoilta lähetetyt komentokirjeet – ohjeet sekä kehotukset esimerkiksi suojeluskunnalle annetuista suoritustehtävistä. Suojeluskunnan kansiot ja mapit on arkistoitu sota – arkiston hyllyihin juoksevaa SK tai T numeroa(tulonumero)käyttäen. Muiden kuin esimerkiksi Oulun suojeluskunnan vuosikokouksein pöytäkirjat jne, kansioiden, mappien, nippujen kansiin ei ole juuri kirjoitettu, mitä ne sisältävät. Eikä niiden sisällä ole välilevyjä erittelemässä sisältöjä. Niistä on täytynyt etsiä etsimällä tietoja, joilla on arvellut olevan merkitystä tutkimuksessani. Esimerkiksi selvittelypesän kansiossa T 17587/27 on mukana useiden Oulun lähikuntien lakkautettujen suojeluskuntain asiakirjoja. Oulun suojeluskunnan asiakirjat ovat kansiossa muiden joukossa tarkemmin erittelemättä.

Entisten suojeluskuntain asiakirjoja tuhottiin monissa suojeluskunnissa tieten tahtoen hävityn sodan myötä. Lakkautetun järjestön ensimmäinen arkistovarasto sijaitsi Kokkolan Hankkijan varastossa.33Valtiollinen poliisi eli ”Punainen VALPO” käytti suojeluskuntalaisiin liittyneitä asiapapereita asekätkentään liittyvissä tutkimuksissaan. Sekä Oulun sotilaspiirin selvitysmies että Puolustusministeriön alainen selvittelyelin käyttivät tutkimuksissaan suojeluskunnan asiakirjoja. Valvontakomissiokin oli niitä tutkiskellut. Asiakirjat ovat kulkeneet ennen sijoittamistaan sota – arkistoon monien käsien kautta. Niitä on voinut kadota tai tuhoutua monissa yhteyksissä. Arkistoinnin asiantuntijoitakaan ei ole luultavasti ollut mahdollista palkata määrärahojen niukkuuden vuoksi.

Sota – ajan sanomalehdet ovat eräs lähdeaineisto. Sotasensuurin takia niissä kerrotaan sangen niukkasanaisesti suojeluskunnan toiminnasta. Sensuurisäännökset kielsivät antamasta tietoja, joissa ilmeni esimerkiksi joukkojen kokoonpano -, aseistus tai – sijoituspaikat.34Suojeluskuntalaisen Lehti ja Hakkapeliitta olivat suojeluskuntajärjestön omia julkaisuja. Oulun suojeluskuntapiirin julkaisema Pohjan Mies muuttui sota – aikana Pohjan Pojaksi ja sen tarina päättyi järjestön lakkauttamiseen35. Lähteinäni toimii myös sotapäiväkirjoja. Niitä täyttivät sotilaspojatkin. Sotapäiväkirjojen täyttäminen kuului pienillekin sotilasyksiköille.36

I HALLINTO JA ORGANISAATIO

1.1. Talvisodan organisaatio

Oulun suojeluskunta toimi osana koko Suomea käsittävää suojeluskuntajärjestöä. Hallinnollisesti se kuului Oulun suojeluskuntapiiriin, jonka toimipiste oli vuonna 1939 Kajaaninkatu 25 sijainneessa Tuomen kiinteistössä. Suojeluskuntapiirin päällikkönä toimi majuri Heikki Jussila. Suojeluskunta käsitti varsinaisen kaupungin lähiympäristöineen, Tuiran ja Hietasaaren. Alueen pinta – ala oli 42,5 neliökilometriä.37Suojeluskunta muodosti yksinään Oulun suojeluskuntapiirin I alueen, aluepäällikkönään majuri Armas Perksalo ja 1.3.1939 lähtien myös XII alueen, jonka aluepäällikkönä toimi reservinluutnantti Pentti Mainela. Viestiohjaajana toimi reservinvänrikki T. Lukkarinen 1.1.–28.2.1939 ja tykistön alisotilasohjaajana toimi reservinvänrikki Kaarlo Kovero.38Tammikuun 1. päivä 1939 suojeluskunnan paikallispäälliköksi nimitettiin reservin luutnantti Erkki Johannes Koskinen Tampereelta. Häntä ennen suojeluskunnan paikallispäällikkönä oli toiminut reservinluutnantti Lauri Järvi, joka erosi virastaan 31.12.193839.

Vuonna 1939 Oulun suojeluskunta muodosti kaksi suojeluskuntapataljoonaa, joihin kuului noin 3,2 % oululaisista eli noin 890 miestä.40Suojeluskunnat Oulun suojeluskuntapiirin alueella oli jaettu eri koulutussuuntia kouluttaviin suojeluskuntiin. Pioneerikoulutuksesta vastasivat Muhos ja Utajärvi. Merellisessä Hailuodossa sijaitsi merisuojeluskunta ja Oulussa merilaivue. Oulussa omintakeisena koulutuksena oli muun muassa viesti -, radioliikenne – ja tykistökoulutusta. Talvisodan puhjettua suojeluskunnassa alkoi toimia sotapoliisiosasto.41Sitä voi pitää esimerkkinä kuinka Oulu sijaitsi liikenteellisesti keskeisellä paikalla. Sotien aikana oli asevelvollisia ja reserviläisiä runsain määrin liikkeellä, kun perustettiin sotatoimiyhtymiä siirrettäväksi rintamalle.

Suojeluskunnat olivat vapaaehtoisuuteen pohjautuvia. Tavallisesti paikallispäälliköt olivat palkattuja. Isommissa suojeluskunnissa oli myös muitakin palkattuja. Oulun suojeluskuntakin toimi vapaaehtoisten ylläpitämänä maanpuolustusjärjestönä.42 Seuraavassa on esillä suojeluskunnan yksiköitä ja niiden päälliköt vuoden 1939 ensimmäiseltä vuosipuoliskolla.43

I Pataljoona, pataljoonan komentaja vänrikki Kaarlo Kovero

3. komppania luutnantti Mauri Lehtosaari

211/suojeluskuntatykkipatteri luutnantti Fredrik Kuusisto

Konekiväärikomppania luutnantti Arvo Takalo

Huoltokomppania vänrikki Ensio Tenhunen

Poliisiosasto vänrikki Akseli Vähäkuopus

II Pataljoonan komentaja vänrikki T. Lukkarinen ja luutnantti P. Mainela

1. Komppania vänrikki A. Rounaja

2. Komppania luutnantti O. Hulkko ja vänrikki O. Haapala

4. Komppania reservin vänrikki U. Tieksola ja luutnantti V. Volanen

Radio–osasto vänrikki E. Ollila

Suojeluskunta merilaivue vänrikki O. Rasila

Sotakoiraosasto suojeluskunta–alikersantti T. Karhumaa

Poikaosasto vänrikki A. Saria

Sekakuoro vänrikki J. Hapuoja

Soittokunta suojeluskunta–alikersantti O. Hietanen

Urheilutoiminta I ja II patalj. vänrikki K. Kovero

Vuoden 1939 tapahtumat Euroopassa vaikuttivat myös suojeluskunnissa. Niissä suoritettiin joukkojen organisaatiouudistuksia. Lokakuussa 1939 tehtiin edelleen uudelleen järjestelyjä myös Oulun suojeluskunnan joukkojen kokoonpanoissa. YH:n aikaiseksi aluepäälliköksi majuri Armas Perksalon tilalle nimitettiin luutnantti Yrjö Herva.44Talvisodan edeltä ja aikana suojeluskuntalaisten määrä väheni heidän siirtyessään kenttäarmeijaan. Radio – osasto, laivue, konekiväärikomppania, huoltokomppania, alistettiin toiseen komppaniaan ja kaikkien yksiköiden päälliköt vaihdettiin.45

Seuraavassa on esillä talvisodan periodin uudelleen järjestetty Oulun suojeluskunta:46 1. Komppanian päälliköksi reservin vänrikki E. Tenhunen

2. Komppanian päälliköksi reservin vänrikki Y. Jäykkä

3. Komppanian päälliköksi reservin luutnantti J. Karhu

211/sk Ptri: n päälliköksi suojeluskunta vääpeli K. Huhtela

Poikaosaston johtajaksi määrättiin suojeluskuntakersantti Heikki Paaso ja poikaosaston varajohtajaksi suojeluskunta – alikersantti Toivo A. Lampinen.

Talvisodan puhjettua paikallispäällikkö luutnantti E. Koskisen siirryttyä muihin tehtäviin suojeluskuntaorganisaatiossa, hänen jälkeensä paikallispäällikkönä toimi muun muassa reservin luutnantti Veikko Iskanius. Vakituisena Oulun suojeluskunnan paikallispäällikkönä talvisodan aikana toimi suojeluskunta – alikersantti Janne Andersson.47Talvisodan aikana ei ollut tavanomainen hierarkinen arvojärjestys sotilasarvon mukaan. Esimerkiksi pataljoonan komentajana toimi alempi sotilasarvoinen kuin komppanian päällikkönä. Talvisodan aikana suojeluskunnan paikallispäällikkönä toimi pienimmän aliupseerin arvon omaava. Huomioida voi, että suojeluskunnan henkilölukumääräkin oli sodan aikana alimmillaan.48

Talvisodan vuoden yksittäisestä suojeluskunnan sotilasyksikön aseistuksesta ja kokoonpanosta tietoja on ainoastaan tykkipatterista, mistä on 31.12.1938 tehty taisteluvälinetilanneilmoitus Suojeluskuntain yliesikunnalle. Patterin aseena oli 76 mm:n kenttäkanuuna mallia 1902(76K/02). Yksiköllä oli ollut kaksi suuntausharjoitustykkiä, etäisyysmittari, prismakiikarit Urannes n:o 14106 ja Hensoldt n:o 51392, marssikompasseja kolme kappaletta, lyhtyjä seitsemän, taskulamppuja yksi, kenttäpuhelimia kolme, valopistooleja kolme ja vilkkuja kaksi. Suojeluskunnan tykkipatterilla oli ollut kaksi 81 mm kranaatinheitintä. Henkilökuntaa patteriin oli kuulunut 12 upseeria, 41 aliupseeria ja 67 tykkimiestä eli yhteensä 120 miestä. Patterin päällikkönä oli toiminut luutnantti Fredrik Kuusisto.49

1.2. Järjestelyjä välirauhan aikana

Kesällä 1940 suojeluskunnassa, suojeluskuntapiirissä ja sotilaspiirissä oli tehty edelleen uudelleenjärjestelyjä. Kun syksyllä 1939 liikekannallepano oli suoritettu, lakkasi Oulun sotilaspiirin esikunta toimimasta muilta osin paitsi kutsunta – asioissa ja asevelvollisuusvalvontaan nähden. Kutsunta – asiaintoimisto liitettiin suojeluskuntapiirin esikuntaan omana toimistonaan, toimisto III:na, suorittamaan kutsuntoja ja määräämään vakinaiseen palvelukseen tarkastamiaan ikäluokkia.50Talvisodan päätyttyä oli Puolustuslaitoksessa edelleen uudelleenjärjestelyjä sotilaspiirin ja suojeluskuntapiirin yhdistäminen yhdeksi esikunnaksi. Sotilaspiirin työt siirtyivät uudestaan suojeluskuntapiirin esikunnan toimisto III:lle. Sotilaspiirin henkilökuntakin siirtyi kokonaisuudessaan suojeluskuntapiirin esikuntaan. Tällöin määrättiin toimisto III päälliköksi entinen sotilaspiirinpäällikkö majuri Väinö J. Veijola, joka samalla tuli olemaan I yleisesikunta upseeri. Toiseksi yleisesikunta upseeriksi määrättiin kapteeni S. Mäkinen.51

Talvisodan jälkeen 1940 suojeluskuntapiirin esikunta oli siirtynyt hankkimaansa Saaristonkadun taloonsa. Siellä koko entinen yksityinen sairaalarakennus tuli suojeluskuntapiirin esikunnan käyttöön. Toukokuun 28. päivä 1940 muutettiin rajoiltaan muuttuneen Suomen suojeluskuntapiirien piirijakoa Puolustusvoimain ylipäällikön käskyllä. Majuri Heikki Jussila alkoi toimia uudelleen 16.6.1940 lähtien suojeluskuntapiirin piiripäällikkönä ja suojeluskuntapiirin I alueen aluepäälliköksi siirtyi reservin kapteeni Arvo Takalo. Paikallispäällikkönä 4.4.1940 lähtien syyskuun 1. päivään 1940 toimi pioneeriteknikko Antti Teirikko.52

Syksyn 1940 Oulun suojeluskunnan henkilöstöjärjestelyjen yhteydessä uudeksi paikallispäälliköksi nimitettiin 1.9.1940 jääkärikapteeni Lennart Ahma Lappeenrannasta.53Paikallispäällikkönä talvisotaan saakka toiminut luutnantti E. Koskinen siirtyi Koillismaalle aluepäälliköksi. Talvisodan pakkasien keskellä hiljaiseloa viettänyt suojeluskuntalaivue jatkoi toimintaansa syksyllä SP 16 – nimisen moottorilaivansa ympärillä, päällikkönään pursimies Uuno Puhakainen.54

Seuraavassa on esillä suojeluskunnan syksyllä 1940 tehdyt henkilöstöjärjestelyt.55

Entiset yksikköjen päälliköt 15.9.1940 Uudet päälliköt 15.9.1940

1.K sk. vääpeli Veijo Olander 1.K vänrikki Arvo Rounaja

2.K sk. kersantti Mikko Oksa 2.K luutnantti. Yrjö Jäykkä

3.K sk. vääpeli Jukka Visuri 3.K luutnantti Mauri Lehtosaari

5.K sk. pursimies Uuno Puhakainen 5.K lakkautettiin

Kenttätykkipatteri res. kapt. Fredrik Kuusisto (entisenä)

1./It.Pri ins.luutnantti Yrjö Tuhkunen

2./It.Pri vänrikki Martti Viljakkala

ViestiK. vänrikki Alpo Siekkinen

Radio-os. vänrikki Erkki Ollila

HuoltoK. luutnantti Ensio Tenhunen

Sk.laiv. pursimies Uuno Puhakainen

Tyypillistä talvisodan jälkeen tehdyille henkilöstöjärjestelyille oli, että uudet yksiköiden päälliköt olivat edeltäjiään korkeampiarvoisia. Talvisodan aikana miehet olivat ”siellä jossakin”. Suojeluskunta toimi pienemmällä henkilömäärällä, joten osastojen johtajiksikin kävivät sellaiset, joilla olivat pienemmät sotilasarvot.

1.3. Aluejakouudistus

Talvisodassa Suomi menetti alueitaan ja samalla myös suojeluskuntapiirejään. Suojeluskuntapiirijakoa uudistettiin edelleen vuonna 1941. Uudistetun suojeluskuntapiirialuejaon astuessa voimaan 1.3.1941, Oulun suojeluskunta muodosti yksinään suojeluskuntapiirin alueet II – V. Uudessa välirauhanajan aluejaossa I alueen aluepäällikkönä toimi everstiluutnantti Väinö J. Veijola. Toisen alueen aluepäällikkönä toimi luutnantti Olavi Kauniskangas. Kolmannen alueen aluepäällikkönä toimi luutnantti Veikko Kosonen ja neljännen alueen aluepäällikkönä toimi kapteeni Pentti Mainela. Jatkosodan sytyttyä uudistettu aluejako lakkasi toimimasta. Kaikki aluepäällikötkin siirtyivät rintamatehtäviin. 56

Suojeluskunnan toiminnassa mukana olleilla oli ollut jokin siviiliammatti. Haavoittumisensa jälkeen syksyllä 1941 suojeluskunnan paikallispäällikkönä ja poikatyön johtajana toiminut Arvo Rounaja oli kirjakauppias. Paikallispäällikkönä ja aluepäällikkönä toiminut Yrjö Herva oli Kansallis – Osake – Pankin, Oulun konttorinjohtaja. Esikunnan jäsen Lauri Simojoki toimi Oulun rautatieaseman asemapäällikkönä. Merilaivueen päällikkö Uuno Puhakainen oli konttoripäällikkö. Esikunnan jäsen Helmer Nieminen toimi Toppilassa sijaitsevan SOK:n myllyn, myllynjohtajana. Paikallispäällikkönä toiminut Antti Teirikko työskenteli kaupungin rakennusmestarina. Esikunnan jäsen Valde Hyry oli Oulun Villatehdas Oy:n omistaja ja toimitusjohtaja. Esikunnan jäsen K. J. Heikel oli konttoripäällikkö. Paikallispäällikkönä ja poikatyönjohtajana toiminut L. Järvi oli kansakoulunopettaja. Esikunnan jäsen varatuomari J. Kemppainen toimi asianajajana ja lakimiehenä samoin kuin Veikko Iskanius. Paikallispäällikkönä toiminut Janne Andersson työskenteli laivanhuolintaliike OY Herman Andersonin toimitusjohtajana.57

Syksyllä 1940 Oulun suojeluskunnan paikallispäälliköksi valittu kapteeni Lennart (Leonard Echard) Ahma toimi vakituisena paikallispäällikkönä järjestön lakkauttamiseen saakka. Hän oli jatkosodan aikana useasti komennettuna muihin tehtäviin suojeluskuntaorganisaatiossa tai puolustusvoimissa. Silloin hänen sijaisinaan toimivat kapteenit Yrjö Herva tai Arvo Rounaja ja usein myös suojeluskuntaupseeri Antti Teirikko.58Kapteeni Ahma oli ollut jääkärinä Saksassa vuosina 13.10.1915–25.2.1918, ollen Misse–ja Aajoella vuonna 1916 sekä Riianlahdella vuonna 1917. Hän oli ollut Vaasan jääkäripataljoonassa ja vapaussodassa Savon jääkäripataljoonan mukana Tampereen valtauksessa. Reservin vänrikiksi hänet ylennettiin 20.9.1928, luutnantiksi 9.5.1932 ja kapteeniksi 6.6.1940. Hän oli toiminut jatkosodan aikana myös Repolan aluepäällikkönä. Kapteeni Ahma oli syntynyt Turussa 20.10.1889 ja kuoli Oulussa 14.11.1944. Hänen isänsä oli ollut rakennusmestari Oskari Friman. Kapteeni Lennart Ahma oli käynyt viisi luokkaa keskikoulua ja hänellä oli ollut vaimo ja neljä lasta.59

Suojeluskunnasta erottui joitakin henkilöitä, jotka olivat aktiivisia suojeluskuntalaisi. Heistä osa oli päätoimisia tai osa – aikaisina toimenhaltijoina. Oulun suojeluskunnan henkilöstöä jatkosodan ajalta voi mainita: everstiluutnantti Väinö J. Veijola, kapteeni Lennart Ahma, vänrikki Antti Takalo, kapteeni Arvo Rounaja, kapteeni Yrjö Herva ja vääpeli Valde Hyry.60

1.4. Poikaosastolaiset ja lotat

Poikatoimintaa suojeluskunnissa oli ollut valtakunnallisena järjestöjohtoisena organisaationa vuodesta 1928 lähtien.61Silloin Oulussakin aloitettiin vakituinen poikatoiminta.62Poikatyö tehtiin muusta suojeluskuntatyöstä erillisenä, itsenäisenä toimintana. Jatkosodan lopussa sotilaspoikapiirejä oli 38. Organisaatiossa kutakin suojeluskuntapiiriä vastasivat sotilaspoikapiirit, joihin sotilaspoikaosastot kuuluivat suojeluskunnan paikallisena sotilaspoikaosastona.63Alimpina yksikköinä toimivat kyläosastot. Niitä Oulussa olivat Vaaran -, Leveri – ja Tuiran osastot sekä pieni Toppilan ja Koskelankylän yhteinen osasto. Tuiraan kuului alaosastona Laanila – Hintta. Sotilaspoikapiirin johtajana viime sotien kaudella toimi muun muassa vääpeli, voimistelunopettaja Erkki Lyly. Suojeluskunnan poikatyönjohtajana vuonna 1939 toimi muun muassa A. Saria, vuonna 1940 L. Järvi ja jatkosodan aikana etupäässä kapteeni A. Rounaja.64Hänellä toimi apulaisena esimerkiksi vuonna 1943: A. Mustonen Leverin­, Niilo Boström Tuiran – ja Pentti Kauppila Vaaran osastossa.65

Lottajärjestön organisaatio noudatti suojeluskuntapiirien rajoja. Keskusjohtokunta sijaitsi Helsingissä. Sen puheenjohtajana toimi Fanni Luukkonen.66Oulun lotat kuuluivat Oulun piirijärjestön alaisuuteen. Lottain toimintaan liittyneet pienetkin asiat käsiteltiin yleensä kaikissa kolmessa hallintoportaassa paikallisosastossa, piirijohtokunnassa ja keskusjohtokunnassa. Lottain paikallisosasto jaettiin jatkosodan aikana suuren kokonsa vuoksi kolmeen alaosastoon. Oulun Lotta Svärd ry:n paikallisosaston puheenjohtajana toimi sotien vuosina 1939 – 1944 Aili Sovelius ja sihteerinä Oili Säilä. Oulun lottapiirijohtokunnan puheenjohtajana toimi lotta Aili Kivekäs ja sihteerinä lotta Esteri Jukola. Alaosastona toimi vuodesta 1935 lähtien tyttöosasto, toimien lottatyössä omana osastonaan. Pikkulotat oli jaettu lukuisiin pienempiin ryhmiin. Esimerkiksi vuonna 1942 heidän osasto oli jaettu 29 pieneen ryhmään. Ryhmien johtajina toimivat ryhmien vanhimmat tytöt.67

II JÄSENISTÖ

2.1. Jäsenet muodostavat suojeluskunnan

Suojeluskunta koostui henkilöjäsenistä ja se valvoi keitä siihen kuului. Eräs kontrolli oli se, että uusia jäseniä otettiin vain jäsenhakemuksien perusteella. Tarkkailun muotona jäsenyyteen toimi sekin, että paikallispäällikkö hyväksyi joko suojeluskuntasotamieheksi tai suojeluskunta – alokkaaksi. Hakijan täytyi ennen sitä olla suojeluskunnan jäsen tietyn koeajan.68Jäsenhakemukseen oli kirjoitettu hakijan nimi, syntymäaika, koulutus, ammatti ja oliko ennen ollut suojeluskuntalainen tai poikaosastolainen. Jäsenhakemukseensa alaikäisen täytyi saada vanhempiensa suostumus. Jäsenhakemusta suojeluskuntajäsenyyteen puolsivat kaksi suojeluskuntalaista nimikirjoituksilla. Suursodan lähestyessä jäsenhakemuksien määrä Oulun suojeluskuntaan lisääntyi selvästi.69

Taulukko 4: Taulukossa on esillä syyskuulta 1939 tammikuulle 1940 suojeluskunnan jäsenhakemuksien lukumääriä.

syyskuu 1939

lokakuu 1939

Marraskuu 1939

joulukuu 1939

tammikuu 1940

65 hakemusta

20 hakemusta

15 hakemusta

58 hakemusta

10 hakemusta

Yhteensä jäsenyyttä haki 168. Lähde: Oulun suojeluskunta, anomukset suojeluskunnan jäseneksi pääsystä ja erosta vv. 1938­1941, SK 530, SArk.

Jäseneksi hakijoita ei hyväksytty yksittäin, vaan suurempia määriä kerrallaan. Esimerkiksi 5.10.1939 pidetyssä esikunnan kokouksessa hyväksyttiin 73 uutta jäsentä. Tammikuun 26. päivä 1940, 22 uutta jäsentä ja 21.2.1940 kokouksessa uusia hyväksyttiin 36. Hyväksyttyjen nimet kirjoitettiin esikunnan kokouksien pöytäkirjaan ja hyväksytyille lähettiin kirjallinen tieto hyväksymisestä. Esikunnan kokouksien pöytäkirjaan kirjoitettiin ainoastaan hyväksytyn etu – ja sukunimi.70

Vuonna 1939 suojeluskunta ei ottanut jäsenekseen vuonna 1924 syntyneitä nuorukaisia alaikäisyyden takia. Ulkomaalaisuus oli myös este jäseneksi pääsylle. Esimerkiksi Ouluun muuttanut turkkilainen liikemies oli jättänyt jäsenhakemuksensa suojeluskuntaan 2.11.1939. Hänen hakemuksensa hylättiin ulkomaalaisuuteen perustuen.71Jäsenhakemuksen hylkäämisen perusteita oli myös käynnissä oleva oikeusprosessi, kuten oli tammikuussa 1898 Oulujoella syntyneellä autonkuljettaja Keräsellä. Hän käräjöi sotaoikeudessa aliupseerin aseman väärinkäytöstä. Sallivuuttakin ilmeni jäseneksi hyväksymisessä. Se lienee johtunut sotatilasta. Raatin suojeluskuntatalon tulipalon takia 1920 – luvulla, suojeluskunnasta erotettu, vapaussodassa taistellut ja Vöyrin sotakoulun käynyt vääpeli Salmela haki jäsenyyttä seurauksella, että hyväksyttiin jäseneksi.72

Tarkasteltavana olevan aikaperiodin syyskuu 1939 tammikuu 1940 hakijoista nuorin suojeluskuntaan hyväksytty oli 31.12.1923 Oulussa syntynyt koululainen Arvo Paavola. Vanhin hyväksytyistä oli oululainen 20.6.1891 syntynyt oikeusneuvosmies Vili Snellman. Jäseneksi hyväksytyistä 10 hakijaa oli syntynyt 1800 – luvun puolella. Oulussa syntyneitä oli 93 henkilöä. Sotapakolaisena Ouluun muuttaneita oli 8 henkilöä. Kauimpaa Suomen alueelta tulleet uudet jäsenet olivat Enontekiöllä 24.7.1922 syntynyt lyseolainen Lauri Itkonen ja Maarianhaminasta Oulun Svenska Privatskolan: iin opettajaksi siirtynyt, elokuun 7. päivä 1908 syntynyt FT Sven Nordberg. Vuosien 1919 – 1923 välillä syntyneitä oli 106. Tarkastelun kohteena olevalle aikajaksolle jäsenhakemuksensa jättäneistä 71 henkilöä oli lukiolaisia tai koululaisia.73Jäsenhakemuskaavakkeiden perusteella voi tehdä johtopäätöksen, että talvisodan aikana suojeluskunnan toiminnasta vastasivat nuoret lukiolaiset ja jo iäkkäämmät miehet.

Suojeluskunnasta erottiin myös eri syistä johtuen. Säräisniemeläinen maanmittaisinsinööri Ahti Leinonen oli vuonna 1939 hakenut eroa suojeluskunnasta. Hän vetosi eroanomuksessa siihen, ettei ollut vakituisesti asumassa Oulussa ja hänellä oli myös edessään palvelukseen astuminen kenttäarmeijaan. Mainittujen syiden takia hän ei voinut osallistua suojeluskuntatyöhön säännöllisesti. Ahti Leinonen oli luovuttanut henkilöautonsakin suojeluskunnan käyttöön. Eroamisilmoituksensa yhteydessä hän oli ilmoittanut haluavansa suojeluskunnalle lainaamansa Ford – merkkisen henkilöautonsa omaan käyttöön.74

2.2. Suojeluskunnat kutsuvat sosiaalidemokraatteja riveihinsä

Kysymys suojeluskuntain ja sosiaalidemokraattisen työväestön suhteista oli ollut esillä koko maailmansotien välisen ajan. Pian vapaussodan selvittelyjen jälkeen tuli ajankohtaiseksi kysymys kansallisesta integraatiosta. Silloin kansallisen eheytyksen näkyvimpiä taustavoimia olivat vuonna 1937 presidentiksi valittu Kyösti Kallio ja 1920 luvun alkupuolen maalaisliiton enemmistö. Heidän toimintansa aloitti kansallisen integraatioprosessin käynnistymisen maaseudulla.

Suojeluskuntajärjestö oli yrittänyt muodollista lähestymistä Sosiaalidemokraattiseen puolueeseen jo talvisodan edeltä. Tavoitteena oli ollut saada suojeluskuntajärjestön yhteyteen eri yhteiskunnan tahoille suuntautuva maanpuolustushenkeä ylläpitävä neuvottelukunta. Tammikuussa 1940 asia näytti tuottavan näkyviä tuloksia.75Lähentymisasian johdosta asetettiin neuvottelukunta. Siihen tulivat jäseniksi työväestön edustajina Väinö Tanner, Aleksi Aaltonen, Helsingin kaupunginjohtaja J. W. Keto ja Eero A. Wuori SAK:sta. Suojeluskuntajärjestön edustajina neuvottelukunnassa olivat suojeluskuntajärjestön ylipäällikkö, kenraaliluutnantti Lauri Malmberg, Martti Kivilinna ja KELA:n Eero Rydman.76

Neuvottelukunnan työntuloksina suojeluskunnan ja sosiaalidemokraattisen puolueen kesken löytyi yksimielisyys siitä, että suojeluskuntajärjestöön voidaan hyväksyä sosiaalidemokraatteja jäseneksi. Sosiaalidemokraatit hyväksyivät sen, että heidän jäsenistöstään voidaan liittyä jäseneksi suojeluskuntajärjestöön.77

Yhteistyön edistyessä suotuisasti esille nousi ajatus sopeuttaa suojeluskuntajärjestön sääntöjä ajan vaatimuksten mukaisiksi. Jäsenhakemuskaavakkeestakin jätettiin pois kohta, jossa oli mainittu hakijan mahdollisesta osallistumisesta vuoden 1918 punakapinaan. Uuden laajemman jäsenpohjan vaatimuksena suojeluskuntajärjestö tarkisti säännöstöään. Sen nähtiin olleen välttämättömyys uuden sodan häämöttäessä.78Talvisota oli opettanut, että kansakunta taistellessaan olemassaolostaan tarvitsi laajan kannatuksen eri yhteiskuntaryhmistä suojeluskuntajärjestössä.79Suojeluskuntajärjestöstä annettiin uusi entistä laajempia väestöryhmiä kattavampi asetus helmikuussa 1941 välirauhan aikana. Suojeluskuntajärjestöstä annetun lain nojalla maan vapaaehtoiseen sotavoimaan liittyneet Suomen miehet muodostavat kaikkien yhteiskunta ja kansanluokkien yhteisen vapaaehtoisen maanpuolustusjärjestön.80

2.3. Suurimmat ja pienimmät jäsenmäärät

Vuosikertomuksien mukaan jatkosodan vuosina Oulun suojeluskunnan jäsenmäärät olivat 3,1 – 3,81 prosenttia kaupungin väestön määrästä. Sotien aikana heistä oli noin puolet paikkakuntalaisia.81Vihollisen aktiivisuus heijastui paikalla olevien suojeluskuntalaisten määrään. Jatkosodan viimeiseltä vuodelta ei ole vuosikertomusta, jossa ilmoitettaisiin jäsenmäärä. Viimeisin löytynyt paikallispäällikön allekirjoittama vahvuusilmoituskin on 30.11.1942 päivätty. Siinä silloiseksi suojeluskunnan jäsenmääräksi ilmoitetaan 44482. Voidaan ajatella, että suojeluskunnan viimeisen vuoden 1944 jäsenmäärä oli varmastikin pieni, sillä kenttäarmeija oli ”kova kilpailija” jäsenistä pakollisella asevelvollisuudellaan.83

Vuosien 1940 ja 1941 vaihtuessa jäsenmäärä ylitti tuhannen jäsenen rajan. Suojeluskunta halusi lisätä edelleen jäsenistöään toimintansa varmistamiseksi.84Helmikuun 16. – 22. päivä 1941 se vietti jäsenasiakysymyksen vuoksi niin sanottua propagand – ­viikkoa, millä paikallinen suojeluskunta haluttiin tehdä tunnetuksi oululaisille ja saada lisää jäseniä suojeluskunnan yksiköihin. Silloisen propagandaviikon onnistumisesta olivat vastanneet suojeluskunnan paikallispäällikkö kapteeni Ahma, suojeluskuntapiirin ensimmäisen alueen, aluepäällikkö majuri Veijola, vääpeli Laitinen, suojeluskunta – alikersantti Kemppainen, vääpelit Kokko, Vuorivirta, Simojoki ja kapteeni Järvi. Esikunnan kokouksessa suojeluskunta varasi propagandaviikon kuluihin 25 000 markkaa.85Propagandaviikko oli alkanut paikallisradion kautta välitetyllä radio – ohjelmalla, jossa oli kerrottu suojeluskunnasta, henkilöstöstä ja järjestön toiminnan tarkoituksesta. Myöhemmin keskustellessaan asiasta suojeluskunnan esikunta oli pitänyt propagandaviikkoa onnistuneena. Se oli tuonut suojeluskuntaan uusia jäseniä. Kesäkuussa 1941 suojeluskunnan jäsenmäärä oli suurimmillään ollen 1187 jäsentä86.

Oulun kasvaessa väestöltään, se sinänsä saattoi tuoda uusia jäseniä luonnollisen kasvun myötä. Vuonna 1941 suojeluskuntaan kuului noin 3,81 % kaupungin väestöstä. Prosenttimäärä oli yli Suomen keskiarvon. Vuoden 1941 jäsenmäärä oli suurin jatkosodan ajalta. Sääntöihin kuului, että jäsenen kuului olla paikkakunnalla asuva. Sotaan lähtiessä muutamia erosi, kun eivät olleet paikkakunnalla, eivätkä voineet osallistua suojeluskuntatoimintaan. Jatkosodan ajalle sijoittuivat Oulun suojeluskunnan suurimmat ja pienimmät jäsenmäärät.87

Seuraavassa on esillä poikaosastolaisten lukumääriä vuosilta 1940 – 1943.88

1940 1941 1942 1943

344 575 536 538

2.4. Suojeluskuntalaisen sosiaalinen tausta

Erja Aikavuori on tutkinut Oulun suojeluskunnan jäsenistön sosiaalista taustaa vuosilta 1930 – 1940. Hänen mukaansa kyseiselle aikajaksolle Oulun suojeluskunnan enemmistön olivat muodostaneet virkamiehet. Oulu oli lääninsä hallinnollinen keskus ja koulukaupunki. Ne realiteetit todennäköisesti heijastuvat Aikavuoren tekemästä distribuutiosta.

Ali Pylkkänen on tutkinut suojeluskuntalaisten sosiaalisista taustaa teollisuuspaikkakunnilta. Hänen tutkimuksissaan suojeluskuntajäsenyys näyttää lisääntyneen työläisten keskuudessa niissä jo ennen toista maailmansotaa ja kertyen sotaperiodilla. Teollisuuspaikkakuntien suojeluskunnat olivat olleet homogeenisiä paikalliseen väestöön.

Akateemikko Eino Jutikkala kirjoitti Nykypäivässä 15.3.2002 artikkelin nimeltään ”Neljännes suojeluskuntalaisista työläisiä”, käyttäen apunaan Pylkkäsen, Virtasen ja Selenin tutkimuksia. Eino Jutikkalan tulkinnan mukaan vuosina 1939 – 1944 suojeluskuntiin liittyneistä noin 37 prosenttia oli taustaltaan ollut työmiehiä. Hän toteaa artikkelissaan, että Suomen kansa oli ollut yhtenäistä jo ennen talvisotaa ja Pylkkäsen tutkimukset käyvät osaselityksenä ”talvisodan ihmeeseen”.89Hannes Raikkalan mukaan suojeluskuntiin 1930 – luvun alkupuolella liittyneistä yli 20 prosenttia oli jo ollut työväkeä.90Edellisiä tietolähteitä tarkastellen voi ajatella suojeluskuntajärjestön olleen liukumassa sosiaalidemokraattien käsiin elinkaarensa loppupäässä. Oletusta tukee ”ilmassa ollut ajatus” nimenmuutoksesta suojeluskuntajärjestölle91.

Seuraavasta taulukosta voidaan nähdä toukokuusta 1939 tammikuulle 1940 suojeluskuntajäsenyyttä hakeneitten ammatteja. Pienen otannan perusteella voi todeta Oulun suojeluskunnan jäsenmäärän lisääntyneen myös työmiestaustaisista. Mainitulle aikajaksolle suojeluskuntaan hyväksytystä 182 hakijasta oli työmiehiä ollut noin 25 prosenttia. Helmikuussa 1940 ei ollut haettu lainkaan jäsenyyttä. Seurasi kuukausien hiljaisuus suojeluskuntajäsenyyden haussa.92Todennäköisesti talvisota vaikutti eniten. Se tarvitsi miehiä puolustamaan Suomea ase kädessä.

Taulukko 6: Taulukossa on nähtävillä toukokuusta 1939–helmikuulle 1940 suojeluskunnan jäseneksi hyväksytyn oma ammatti.

Vasemmalla on ammattinimike ja seuraavana löytyvä numeromäärä tarkoittaa heitä hakijalukumääränä ja oikealla on prosenttimäärää kaikista hakioista.

lm %

koululainen, lukiolainen, opiskelija

76

41,75

autkulj, viilari, vahtimestari, junamies, työmies, laivamuonittaja

46

25,26

konemestari, teknikko, työnjohtaja, edustaja, kartoittaja

9

4,95

poliisi, vanginvartija, rautatieläinen

9

4,95

opistoinsinööri

7

3,85

filosofian tohtori, metsänhoitaja, di–insinööri, tuomari, opettaja

7

3,85

kaupunginvoudin apulainen, konttoristi

5

2,75

autoilijayrittäjä, toimitusjohtaja

3

1,65

mielisairaanhoitaja, sairaanhoitaja

3

1,65

ei kirjattu ammattia

17

9,34

Yhteensä 182 100

Lähde: Oulun suojeluskunta, anomukset suojeluskunnan jäseneksi pääsystä ja erosta vv. 1938–1941, SK 530, SArk.

Suojeluskuntalaisten sosiaalista taustaa tutkittaessa on oltu kiinnostuneita myös jäsenten isien sosiaalisesta taustasta. Koko maata tarkastellen tyypillinen suojeluskuntalainen suojeluskuntajärjestön alkuaikoina oli ollut talonpoikaista perua oleva ja suojeluskuntalaisen pojat liittyivät yleensä suojeluskuntiin. Alkuaikojen kaupunkisuojeluskuntien perusjäsenistön muodosti tavallisesti eritasoa olevat virkamiehet, liikemiehet sekä kauppiaat. Suojeluskuntajärjestön ikääntyessä, sillä ilmeni avoimuutta myös työväkeen kuuluvia kohtaan. Sodan edeltä ja aikana yhteistyöhalukkuus näkyi myös Oulun suojeluskunnan jäsenmäärän kasvuna. Tarkasteltavana olevan aikaperiodin jäseneksi hyväksyttyjen isistä oli noin 29 prosenttia työväestöön kuuluvia, laskettaessa yhteen ammattimiehet ja työmiehen ammattinimikettä käyttäneet hakijoiden isät.

Taulukko 7: Taulukossa on esillä toukokuusta 1939 helmikuulle 1940 jäseneksi hakeneiden ja hyväksyttyjen isien ammatteja lm %

kauppias, maanviljelijä, kiviurakoitsija

33

18,1

teknikko, työnjohtaja, kondiittori

31

17,0

etsivä, konttoristi, edustaja, vakuutustarkastaja

21

11,5

varatuomari, opettaja, metsänhoitaja, diplomi- insinööri

21

11,5

talonomistaja, toimitusjohtaja, panimonomistaja

13

7,1

opistoinsinööri

5

2,7

upseeri

5

2,7

teurastaja, kirvesmies, autonkuljettaja, maalari, junamies, työmies…

53

29,4

Yhteensä 182 100

Lähde: Oulun suojeluskunta, anomukset suojeluskunnan jäseneksi pääsystä ja erosta vv. 1938–1941, SK 530, SArk.

Jatkosodan alkuaikoina suojeluskunnan vartiokomppania muodostettiin osittain B I – II kuntoisuusluokkaan määrätyistä asevelvollisista tai reserviläisistä. Joulukuussa 1941 vartiokomppania oli muodostettu yksinomaan B I – II kuntoisuusluokkaan määrätyistä miehistä.93Usein vartiokomppaniassa palvelleita kirjattiin jäseneksi suojeluskuntaan. Jatkosodan aikana suojeluskunnan henkilömäärä kävi pienimmillään eli ainoastaan 272 miestä.94

2.5. Lottain runsasjäseninen paikallisosasto

Oulun paikallisosaston lotat olivat pitäneet henkilökorttiluetteloa osastonsa perustamisesta saakka. Luettelossa mainitaan nimi, syntymäaika, siviilisääty ja koulutus tai ammatti. Luetteloon on merkitty jäseneksi hyväksymispäivä ja milloin eronnut jäsenyydestä. Siinä ilmoitetaan myös, oliko lotta ollut jäsen jossain muussa paikallisosastossa tai siirtyikö hän johonkin muuhun paikallisosastoon, muuttaessaan pois paikkakunnalta?95

Viimeiset liittyivät vielä marraskuussa 1944. Henkilökorttiluettelon mukaan paikallisosastoon liittyneitä oli ollut kaikkiaan 3170. Sen jäsenmäärä kaksinkertaistui ennen järjestön lakkauttamista verrattuna tilanteeseen ennen sotia. Vuonna 1944 uusia liittyi vielä 166 henkilöä.96Uusia jäseniä paikallisosasto sai kaikista ammatti­ja yhteiskuntaluokista.97Se oli jäsenistöltään sangen homogeeninen ympäröivän yhteisönsä kanssa

Taulukko 8: Taulukossa on nähtävänä jäseniksi hyväksyttyjen ammatti/siviilisääty sekä heidän lukumääriään jatkosodan vuosilta.

v. 1941 % v. 1942 % v. 1943 % 1944 %

muut

300

56,8

135

66,2

56

59,0

107

64,6

rouva

87

16,5

28

13,7

19

20,0

16

9,8

koululainen

60

11,4

19

9,3

1

1,0

23

14,0

neiti

57

10,8

18

8,8

15

15,8

9

5,6

ylioppilas

14

2,6

1

0,5

0

0

8

4,8

FM/FK/opettaja

10

1,9

3

1,5

4

4,2

3

1,8

Yhteensä 528 100% 204 100% 95 100% 166 100%

Lähde: Oulun Lotta Svärd ry, paikallisosasto, henkilökorttiluettelo, C 575, SArk.

Lotilla oli koeaikansa ennen hyväksymistä varsinaiseksi jäseneksi. Iältään 17­vuotiaita voitiin hyväksyä varsinaiseksi jäseneksi. Nuoremmat hakivat jäseneksi tyttöosastoon. Pikkulotissa saattoi olla kahdeksan vuoden ikäisiäkin.98Lottain alajärjestönä oli toiminut tyttöosasto vuodesta 1935 lähtien. Jatkosodan aikana tyttöosaston jäsenmäärän kasvaessa se oli jaettu 12 – 14 ja 15 – 17 vuotiainen tyttöjen ryhmiin. Vuonna 1942 ryhmiä oli ollut 29 ryhmää.99

Seuraavassa on esillä Oulun Lotta Svärd ry:n paikallisosaston tyttöosaston jäsenmääriä vuosilta 1939 – 1943.100

Vuosi 1939 1940 1941 1942 1943

Pikkulottia yhteensä 75 175 275 275 290

Taulukko 9: Taulukossa on nähtävillä Oulun Lotta Svärd ry:n paikallisosaston lottain henkilömääriä jaoksittain eriteltynä vuosille 1939 – 1943.

Lottia jaostoissa vuosina 1939 1940 1941 1942 1943

lääkintäjaosto 124 154 244 269 283

muonitusjaosto 419 642 803 810 745

varusjaosto 119 158 203 198 183

keräys ja kansliajaosto 92 246 356 215 199

toimisto ja viestijaosto — — — 226 240

kannattavia jäseniä 181 181 178 182 194

yhteensä henkilöä 935 1381 1784 1900 1844

Lähde: Oulun Lotta Svärd ry, vuositilastot vuosilta 1939–1943, C 575, SArk.

Lottajärjestön säännöt saattoivat olla kompastuskivenä järjestöön pyrkijälle. Hakijan kuului olla Suomen kansalainen. Juutalaisen uskonto saattoi olla esteenä jäseneksi pääsyssä. Juutalaisten arveltiin maailmankansalaisina olevan huonoja Lottalupauksen sitoumukseen esimerkiksi puolustamaan kristillistä uskontoa.101 Juutalaiset joutuivat hakemaan jäsenyyttään erikoisluvalla Lotta Svärd yhdistyksen sääntöjen takia. Anomuskaavakkeessa jäsenyyteen paikallisosastoon vaadittiin myös kahden paikkakuntalaisen puoltolause. Lottajärjestössä uskonto oli ollut keskeisellä sijalla. Esimerkiksi Lottalupaus annettiin tavallisesti juhlallisesti kirkossa. Sota – ajan poikkeusoloissa lottalupauksia oli annettu myös rintamalla.

Lottajärjestö oli uskonopillisesti selvästi suuntautunut Suomen kirkon evankelisluterilaiseen oppiin. Sotien aikana, todennäköisesti lukuisista ortodoksista uskontoa tunnustavista evakoista johtuen, Oulun suojeluskuntapiirissä oli työskennellyt kreikkalaiskatolinen kirkkoherra nimeltään V. Talsta. Hän toimi suojeluskuntapiirin päällikön komentamana kenttäpapin virassa.102

II TALOUS JA OMAISUUS

3.1. Kiinteistöt ja ampumaradat

Oulun suojeluskunta kiinteistöineen sijaitsi ja toimi Raatinsaaressa kaupungin vuokramaalla.103Se oli siirtynyt sinne vapaussodan jälkeen vuonna 1919. Vuosina 1941­1944, 5,7 hehtaarin tontin vuokra kaupungille oli ollut 2 000 markkaa vuodessa.104Suojeluskunnan toimitaloon rakennettiin vuonna 1934 kolmikerroksinen siipirakennus tilavuudeltaan 4700m3. Siipirakennus oli selvästi kookkaampi alkuperäistä puista rakennusta. Se on arkkitehti G. Strandbergin suunnittelema.105Raatinsaaren vanhempi osa oli noin 2500m3 kokoinen. Se siirtyi vuonna 1938 kaupungilta suojeluskunnan omistukseen.106

Päärakennuksessa sijaitsi radioasema, radiopuhelimia, vastaanottimia ja kaikenlaista viestintään liittyvää teknillistä välineistöä, suojeluskunnan viestikomppanian harjoituksia varten.107Pihalla sijaitseva pieni rakennus on toiminut radioasemana. Pihalla sijaitsi myös korkea radioantenni.108Raatinsaaren radioasemaa käytettiin radiopuhelinliikenteen hoitamiseen Oulun ja Hailuodon välillä. Posti – ja lennätinlaitos maksoi aikoinaan suojeluskunnalle radioasemasta maan – ja rakennuksenvuokraa.109Paikallispäällikkö, luutnantti Erkki Koskinen oli hoitanut radiopuhelinliikennettä Oulun ja Hailuodon välillä korvausta vastaan.110

Suojeluskunta arvioi vuosittain sekä kiinteän että irtaimenomaisuutensa arvon. Se oli kirjanpitovelvollinen ja siitä johtuen inventaariot ja kirjanpito olivat sille pakollisia toimintoja.111Suojeluskunta piti kirjanpitoa toiminnastaan tontinvuokrasta, palkoista, kiinteistökululuista, joita olivat esimerkiksi lämmitys – ja valaistuskulut. Suojeluskunnan asevarastosta ja varusvarastosta pidettiin myös kirjanpitoa. Siellä sijaitsi arvokkaita suojeluskunnan aseita, ammuksia ja varusteita.112

Seuraavassa on esillä vuoden 1939 kiinteistöluettelon mukaiset suojeluskunnan kiinteistöjen arvot.113

Uudisrakennus 1153639:05mk 2% poisto= 1608:60mk jäännösarvo=1130560:35mk

Asuntola 32171:45mk 5% poisto= 1 608:60mk jäännösarvo= 30562:85mk

Ammuskellari 8339:75mk, 5% poisto= 417mk jäännösarvo= 7922:75mk

Varastorakennus 31569:85mk 5% poisto= 1578:50mk jäännösarvo= 29991:35mk

Venevaja 4310:65mk 5% poisto= 215:50mk jäännösarvo= 4095:15mk

Ampumapaviljonki 80282mk 5% poisto= 4014:70mk jäännösarvo= 76267:30mk

Seuraavassa on esillä Oulun suojeluskunnan omistamien rakennusten tilavuuksia. Kaksi ensimmäistä muodostavat päärakennuksen.114

Kiviosa 4.700m3

Puuosa 2.500m3

Asuntola 420m3

Varasto 644m3

Venevaja 180m3

Yhteensä 8.444m3

Suojeluskunta omisti kohtalaisen arvokkaat Raatinsaaren kiinteistöt.115Se omisti myös Tuiran -a Yläsiirtolan ampumaradat. Suojeluskunnan omaisuus oli huomattava markkamäärältään. Suojeluskuntajärjestön lakkauttamisen yhteydessä suojeluskuntain entiset paikallispäälliköt eli silloiset kotiuttamistoimistojen hoitajat velvoitettiin ilmoittamaan, mikä oli ollut taloudellinen tilanne 1.10.1944 ja 10.11.1944.116

Seuraavassa on esillä tilanne lokakuun 10. päivä 1944.117

Kiinteä omaisuus 2431180:80 markkaa

Arvopaperit 2546128:95 markkaa

Talletukset/varat 1857541:40 markkaa

Kalusto 67553 markkaa

Muu omaisuus 40000 markkaa

Kirjausarvo 6942404:75 markkaa

Käypäarvo 10731468:95 markkaa

Palovakuutusarvo 7909200 markkaa

Seuraavassa on esillä tilanne marraskuun 10. päivä 1944.118

Yläsiirtolan ampumarata kalustoineen(muu omaisuus oli lahjoitettu pois)

1 328 274:10 markkaa

3.2. Saksalaiset ostavat Tuiran ampumaradan

Saksalaisia joukkoja kulki Oulun kautta jo kesällä 1941. Muutamia pieniä komennuskuntia oli silloinkin majoittunut kaupunkiin.119Oulun tullessa merkittäväksi kauttakulku ja huoltopaikkakunnaksi saksalaisille sotajoukoille, rakennuttivat he parakkikyliä asunnoikseen ja varastoikseen. Niitä nousi esimerkiksi Hietasaareen ja Tuiraan. Rakentamisessa käytettiin paikallista työvoimaa. Työmiehet saivat saksalaisille tehdyistä töistään hyvän rahallisen korvauksen. Saksalaisilta saadut ansiotulot lisäsivät jopa kaupungin verokertymää sotavuosina.120

Kaupunki oli vuokrannut Tuiran ampumaradan ympäristöstä maata alueelle sijoitetuille saksalaisille yksiköille. Alue täyttyi ajanoloon parakeista. Saksalaisilla oli edelleen kova maapohjan tarve uusille parakeille. Tuiran ampumaradalla suoritettavat kivääriammunnat olivat tulleet myös vaarallisiksi ympäristölleen.121

Hankkiakseen kokonaan Tuiran ampumaradan käyttöönsä, saksalaiset olivat tehneet esityksen siitä jo joulukuussa 1942.122Suojeluskunta oli suhtautunut myönteisesti asiaan. Sillä nousi eteen pulma, missä harjoittaa koulutukselle tärkeitä ammuntoja? Se kääntyi asiassaan kaupungin puoleen. Kaupunki oli ehdottanut ensin uuden ampumaradan paikaksi Nokkalankangasta, joka sijaitsee kaupungin omistaman Laanilan virkatalon maalla noin puolen kilometrin päässä Oulujoesta. Alue oli jo silloin lähellä asutusta ja olisi ollut siitä johtuen käyttökelvoton ampumaratakäyttöön. Seuraava vaihtoehto kaupungilla suojeluskunnan uudeksi ampumaradaksi oli vuokramaa Yläsiirtolan kaupunginosassa. Saksalaiset olivat luvanneet Tuiran ampumaradasta niin suuren rahasumman, että se kattoi uuden Yläsiirtolaan rakennettavan ampumaradan rakennuskustannukset.123Sen jälkeen ei ollutkaan enää esteitä Tuiran ampumaradan myymiseen saksalaiselle Waffen – SS:lle.

Ampumaratakaupassa saksalaisten kanssa edistyttiin myönteisessä hengessä. Maaliskuussa 1943 he ilmoittivat lopullisena kantanaan olevansa valmiita ostamaan Tuiran ampumaradan ja lupasivat maksaa siitä 2,45 miljoonaa markkaa. Summa oli 50 000 markkaa pienempi, minkä suojeluskunta oli asettanut ampumaradan hinnaksi. Suojeluskunta keskusteli ampumaratakaupasta maaliskuun 1943 esikunnan kokouksessa. Esikunta hyväksyi yksimielisesti kokouksessaan saksalaisten asettaman lopullisen hinnan ampumaradalle.124

Saksalaisten taholta seurasi odottamaton hiljaisuus ampumaratakaupassa. Suojeluskunnan esikunnassa jo luultiin, ettei ampumaratakauppaa olisi tullutkaan. Toukokuun 6. päivä 1943 oli saksalaisten taholta ilmoitettu, että kauppasopimuksen teolla oli jo kiirekin. Kenraali, joka heidän puolestaan allekirjoitti kauppasopimuksen, matkusti Saksaan 8.5.1943.125

Toukokuun 7. päivä 1943 oli ampumaradan myyntisopimuksen allekirjoituspäivä. Suojeluskunnan puolesta sopimuksen allekirjoitti paikallispäällikkö kapteeni Ahma ja saksalaisten taholta sen allekirjoittajana toimi SS – prikaatinkomentaja, kenraalimajuri Kleinheisterkamp. Allekirjoitustilaisuudessa saksalaiset maksoivat ampumaradasta pyydetyn käsirahan 1,450 miljoonaa Suomen markkaa. Toinen osa eli miljoona markkaa sovittiin maksettavaksi viiden viikon kuluttua, kun Tuiran rata oli saksalaisten käytössä.126Miljoonan Suomen markkaa ampumaradan osamaksukaupasta, saksalaiset maksoivatkin jo 10.5.1943. Saatu summa siirrettiin silloin erikseen perustetulle Ampumaratarahastolle.127

Suojeluskunta aloitti kevään 1943 aikana Yläsiirtolan ampumaradan rakennustyöt. Töitä tehtiin myös talkoilla tai käyttäen apuna lääninvankilan vankityövoimaa. Pääurakoitsijana toimi oululainen rakennusliike Valjus OY. Rataa oli käytetty osittain jo sen rakennusaikana, varovaisesti etupäässä pistooli – ja pienoiskivääriammunnoissa. Toukokuussa 1943 oli radan viralliset avajaiset. Siellä tehtiin vielä kesän 1943 aikana huomattavasti erilaisia rakennustöitä, kuten suojavallien rakentamista ja ympäristön raivaustöitä. Ampumarataa käyttivät suojeluskuntalaiset, varuskunnan asevelvolliset ja reserviläiset sekä saksalaiset sotilaat.128Suojeluskunnan esikunnan kokouksien pöytäkirjaan oli vielä elokuun 8. päivän kokouksessa 1944 merkitty, että saksalaisilta sotilailta oli päätetty ottaa kaksi markkaa käyttökerralta ja henkilöltä ampumaradan käyttömaksua.129

3.3. Suojeluskunnan tuloja ja menoja

Suojeluskunta oli vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö, joka sai valtionapua. Kaupunki avusti myös säännöllisesti suojeluskuntaansa. Jatkosodan aikana se tuki suojeluskuntaa vuosittain 200 000 markalla.130Sotien aikana kaupunki ja valtio maksoivat majoituskorvausta131Raatin suojeluskuntataloon sijoitetuista asevelvollista ja reserviläisistä. Suojeluskuntapiirillä ja varuskunnalla oli varastoituna materiaalia suojeluskunnan kiinteistöihin ja siitä toiminnastaan suojeluskunta sai vuokratuloja. Vielä talvisodan aikaan suojeluskunta sai korvauksia Posti – ja lennätinlaitokselta radioaseman sijoituksesta. Erikoisempi tulonlähde suojeluskunnalla oli se, kun Raatinsaaren heinämaat vuokrattiin kesäisin. Kesällä 1944, ne vuokrattiin suojeluskunnan vartiokomppanialle. Vuokra oli silloin ollut 1500 markkaa hehtaarilta.132Suojeluskunta välitti suojeluskuntalaisille pienessä määrin aseita ja ammuksia. Ne olivat pääasiassa niin sanottuja varakiväärejä, joiden myyntiä tuettiin Suojeluskunnan yliesikunnan varoin. Yliesikunnan myöntämät rahavarat varakivääreihin kiersivät suojeluskuntapiirin kautta.133Suojeluskunta sai tuloja myös päärakennuksen juhlasalin vuokrasta, kun sitä vuokrattiin erilaisiin tilaisuuksiin. Suojeluskunta sai ampumaratojen käytöstä käyttömaksuja varuskunnalta sekä yksityisiltä kaupunkilaisilta, jotka harrastivat rata – ammuntoja.134

Suojeluskunnan merkittäviä tulonlähteitä olivat erilaiset kaupunkilaisten antamat avustukset ja lahjoitukset, joita se saikin paljon. Talvisodan aikana kansan karttuisa käsi oli karttuisampi. Tammikuussa 1940 oli esikunnan kokouksessa voitu todeta, että erilaisia avustuksia oli kertynyt jo yli 140 000 markan arvosta.135

Talvisodan aikana Oulussa eli salaperäinen suurlahjoittaja, joka oli ilmoittanut Pohjoismaiden Yhdyspankin(PYP)johtajalle, ettei hänen nimeään saa päästää julkisuuteen lahjoituksen yhteydessä. Hän oli lahjoittanut suojeluskunnalle 50 000 markkaa, Oulun Lotta Svärd ry:n paikallisosastolle 50 000 markkaa. Kaupungille hän oli lahjoittanut myös 50 000 markkaa toivomuksena, että varat käytetään sodasta kärsimään joutuneitten hädänalaisten hyväksi.136

Oululaiset liikkeet avustivat raha – a tavaralahjoituksin suojeluskuntaa. Rahallisesti erilaisista avustuksista suojeluskunnalle kertyi huomattavia summia. Osa liikkeistä tuki suojeluskuntaa säännöllisesti. Eräitä niistä olivat esimerkiksi: Herman Anderson OY, Byström OY, Hämälän Sähkö, Merijal OY, Oulujoen Uittoyhdistys, Oulu OY, Oulun Rautateollisuus OY, Santaholma OY, Snellman OY, Oulun Osuuskauppa, Osuustukkuliike SOK, Oulun Villatehdas OY, Teräs OY ja Åström OY.137

Suojeluskunta sai säännöllisiä tuloja myös pankkitalletuksiensa koroista. Oulun Maanpuolustusrahasto, joka oli perustettu vapaussodan myötä vuonna 1919, siirtyi suojeluskunnan haltuun vuonna 1941. Sen pääoma oli noin 1,5 miljoonaa markkaa ja se tuotti noin 45 000 markan korkotulot vuosittain. Maanpuolustusrahastossa kuului säilyttää miljoonan markan pääoma koskematta. Korkotuloja tuottavia tilejä suojeluskunnalla oli esimerkiksi tammikuussa vuonna 1943 seuraavasti: Pohjoismaiden Yhdyspankissa(PYP)346 914:50 pääoma, joka tuotti korkoa 6717:50 markkaa. Kaupungin Säästöpankissa saldo oli 502 375 markkaa. Säästöpankki Sammon tili oli 472 128:70 korko lisättynä saldoon. Kansallis – Osake Pankissa(KOP)saldo oli 114 344:85 markkaa. Sotilaspojilla oli pienempiä tilejä, kuten 1704:95 markkaa ja 889:35 markkaa olevat tilit.138

Valtion ja kaupungin antamat avustukset menivät pääosin palkkoihin ja kiinteistökuluihin. Palkoista voi mainita esimerkkinä seuraavaa: Paikallispäällikkö Ahma sai palkkaa 1.1. – 30.11.1944 välisenä aikana 3715 markkaa kuukaudessa. Kanslisti Sylvi Montonen sai palkkaa 3850 markkaa kuukaudessa aikavälillä 1.1.–30.11.1944. Yläsiirtolan ampumaradan vahtimestari Oskari Hannula sai 1600 markkaa kuukaudessa aikajaksolla 1.1. – 21.10. 1944.139Suojeluskunnan toimintaan kuulunut ampumatoiminta oli sangen suuri menoerä. Sotien aikana yksi konepistoolin panos maksoi noin 80 penniä kappaleelta ja konepistooli oli hinnaltaan 3980 markkaa, joten erilaisille ampuma – ja aseharjoituksille kertyi kustannuksia.140

Sodan jatkuessa, sotarasitukset näkyivät kaikessa, esimerkiksi suojeluskunnan saamat lahjoitukset vähenivät. Suojeluskunnan päälliköt lähettivät kirjeitse talousavustuspyyntöjä suurille liikkeille. Sodan kestäessä suuretkin liikkeet, kuten öljy – yhtiö OY SHELL AB ilmoitti, ettei se enää tue yksityistä suojeluskuntaa, Oulun suojeluskuntaa. Yhtiöstä ilmoitettiin, että he tukevat ainoastaan koko suojeluskuntajärjestöä.141

3.4. Lottain tuloja ja menoja

Esimerkiksi vuonna 1943 kanttiinit ja muonitus olivat tuottaneet paikallisosastolle yhteensä 586 063 markkaa. Kasarmilla sijainneista kanttiineistaan kertyneistä tuloistaan lotat maksoivat 50 prosentin vuokran kasarmille. Vuonna 1943 se oli ollut 116 127 markkaa. Kasarmilla sijainneen viidennen armeijakunnan taholta oli lotille vuonna 1941 ehdotettu jopa sotilaskodin rakentamista kasarmille142. Lotat olivat ehtineet lupautua mukaan suojeluskunnan huomattavan suureen noin 6,5 miljoonaa markkaa maksavaan Raatinsaaren lisärakennuksen rakennussuunnitelmaan. Rakennustöiden olisi pitänyt alkaa kesällä 1941, jatkosodan syttyminen kesällä 1941 siirsi suunnitelmat.143Oulun Lotta Svärd ry paikallisosastolla oli toimipiste Raatin suojeluskuntatalossa, mistä he maksoivat esimerkiksi vuosina 1941 – 1943 keskimäärin 20 000 markka vuokraa vuotta kohden. Suojeluskunnan toiminnassa huomattavaa osaa näytteli lottaosaston tekemät rahalliset lahjoitukset. Se avusti suojeluskuntaa säännöllisesti suurin summin. Summat saattoivat olla jopa 25 000 markkaa kerralla.144Lottajärjestö perustettiin apujärjestösi suojeluskuntajärjestölle. Se tuli todistettua heidän avustamistoiminnallaan. Taloudellinen tuki heiltä oli suuri vuosien varrella. Siitäkin kertyi huomattavasti apua, kun paikallinen lottaosasto tarjosi monet kerrat ilmaiseksi ruokaa ja/tai kahvia suojeluskuntalaisille useasti vuodessa.145

Ruokalainpidoista kertyi myös tuloja. Niitä sijaitsi Raatin toimitalon vanhalla puupuolella ja suojeluskuntapiirin esikunnan rakennuksessa. Entinen Seurahuone(nyk. kaupungintalo)oli sotilaskäytössä ja siellä sijaitsi lottain ruokala, jonka ylläpidosta lotat saivat tuloja146. Ohikulkevilla sotilailla mahdollisuus ostaa rautatieasemalla sekä korviketta että ruokaa lottain ylläpitämästä kanttiinista.147

Jokavuotiset perinteelliset Oulu Hiihdot toivat lottain paikallisosastolle tuloja, heidän pitäessään kanttiinejaan meren jäällä hiihtoihin osallistuneiden joukossa. Lottaosasto sai tuloja myös suurten talkoiden tarjoiluista tai muonituksista. He hoitivat keräyksiä, arpojen ja valmistamiensa myyntituotteiden myyntiä. Siitäkin toiminnasta lottaosatolle kertyi tuloja. Esimerkiksi vuonna 1943 sille kertyi 21 250 markkaa jäsenmaksutuloja. Myyjäisistä ja arpajaisista osasto keräsi vuonna 1943, 182 389 markkaa. Talletuksistaan oululaisissa pankeissa lottain paikallisosasto sai vuonna 1943 korkotuloja 51 315 markkaa.148

IV VALMISTAVA HENKINEN JA URHEILULLINEN TOIMINTA

4.1. Valistustoiminta

Valistustyön keskeisimpiä tavoitteita oli maanpuolustustahdon lujittaminen. Suojeluskuntahengen luominen oli tärkeitä tavoitteita.149Suojeluskuntalaisille kehittyi valistustyön tuloksena voimakas yhteenkuuluvuuden tunne, millä oli suuri merkitys miesten ollessa sodassa. Valistustyötä tehtiin kotirintamalla muun muassa erilaisten isänmaallisten iltamien muodossa. Niiden tendenssinä oli myös juurruttaa suojeluskuntahenki mahdollisimman laajoille kansalaispiireille150.

Suojeluskuntapiireissä työskenteli valistusupseereja. Oulun suojeluskuntapiiriin eräs valistusupseeri oli ollut Pohjan Miehen päätoimittajanakin toiminut Lauri Hankonen. Hän kaatui 21.2.1940 Kannaksella.151Valistusupseereilla oli jokaisessa suojeluskunnassa valistusasiamies. Jatkosodan aikana Oulun suojeluskunnan valistusasiamiehenä toimi esikunnan jäsen Jaakko Kemppainen. Hänen toimikautensa aikana pidettiin niin sanottu propagandaviikko helmikuussa 1941, jonka tarkoituksena oli tehdä suojeluskunta tunnetuksi oululaisille.152

Valistustilaisuudet, joita pidettiin monet kerrat Oulussa153, käsittelivät muun muassa Suomen itsenäisyystaistelua. Tilaisuuksissa oli korostetusti esillä itsenäisyystaistelu ja maanpuolustus. Niissä voitiin tuoda esille myös yhteiskunnallisia aiheita. Uskonnolliset aiheetkaan eivät olleet vieraita. Tilaisuuksissa saattoi olla sotilaallisia esitelmiä, kuten kaasunsuojelu, ampuma – aseen kehitys kautta aikain ja ikämiesten tehtävät suojeluskuntajärjestössä.154

Valistustoimintaan kuului myös rintamavierailuiden järjestäminen. Niitä tehtiin esimerkiksi Uhtuan ja Kiestingin puolustuslohkoille.155Alueet kuuluivat jatkosodan aikana vastuualueena Oulussa perustetuille sotatoimiryhmittymille. Kiestingistä ja Uhtualta kävi sittemmin jatkosodan kestäessä vastavierailulla rintamamiehiä esiintymässä muun muassa Seurahuoneella järjestetyissä rintamamiesten vierailuissa. Toiminnan on nähty lujittaneen maanpuolustushenkeä. Sen on nähty luoneen myös miellyttävämmän ja turvallisemman ilmapiirin sekä kotirintaman väestölle että tulirintaman reserviläisille156.

Valistustoimintaan kuului esimerkiksi suojeluskunnan poikaosastolaisten – ja suojeluskuntalaisten soittokuntain toiminta. Suojeluskunta varasi vuosittain talousarvioonsa valistustoimintaan, jatkosodan vuosina keskimäärin 20 000 – 25 000 markkaa. Summasta saivat sekä soittokuntain että laulukuorojen johtajat rahallisen korvauksen. Sekalaulukuorossa oli mukana myös lottia. Esimerkiksi vuonna 1942 kuorossa oli 48 lottalaulajaa. Suojeluskunnan soittokunnat ja kuorot esiintyivät muun muassa valistus – tai itsenäisyyspäiväin viettotilaisuuksissa, hautajaisissa tai merkittävien vuotuisten juhlapäivien tilaisuuksissa. He tekivät myös vierailukäyntejä.157

Valistustoimintaan kuului myös kaatuneitten huolto ja kaatuneitten omaisten huolto.158Suojeluskuntapiirillä oli kenttäpappi, joka toimi pääasiassa Oulussa. Talvisodan aikana virassa oli toiminut kenttäpappi Virkkula. Hänen jälkeensä tehtäviä hoiti pastori Jorma Sipilä, kunnes ne siirtyivät helmikuun 20. päivä 1943 kenttäpappi O. Heikinheimolle. Hänen jälkeensä suojeluskuntapiirin ja Oulun suojeluskunnan kenttäpappina toimi sotien päättymiseen saakka A. Marttila.159Kenttäpapit suorittivat oululaisten sankarivainajien hautaan siunaamiset. He kävivät muutamia kertoja hautaustilaisuuksissa myös maaseudulla.160

Kenttäpapin toiminta oli hallinnollisesti yhteydessä kotijoukkojen esikunnan rovastintoimistoon. Hautaustoiminnan lisäksi kenttäpapit hoitivat yhteydenpitoa kotien ja tulirintaman välillä. Heille kuuluivat mielialaraportit. Kenttäpappien kautta kulkivat omaisten tiedustelut, heidän kysellessään läheistensä kohtalosta. Rovastintoimiston kautta lähetettiin suojeluskuntiin ja edelleen omaisille se irtain omaisuus, mitä kaatuneella oli ollut mukanaan.161Kenttäpapit hoitivat perhe – ja henkilötietojen hankinnan kaatuneitten matrikkeleita varten. Kenttäpappien toimenkuvaan kuului järjestää tervehdyskäynnit rintamilla. Suojeluskuntapiirin vuosikertomuksessa mainitaan, etteivät Oulussa toimivat kenttäpapit juuri itse ehtineet käydä rintamavierailuilla. Rintamilla oli kenttäpappeja työskentelemässä muun muassa kaatuneitten evakuointikeskuksissa(KEK). Kenttäpapit vierailivat myös kenttäsairaaloissa ja joukkosidontapaikoilla. Eräänä esimerkkinä kenttäpapin toiminnasta voi tuoda esille seuraavan: Lokakuun 10. päivä 1944 eli Lapinsodan alkuvaiheiden aikaan paikallispäällikkö Ahmalle oli lähetty kaatumisilmoituksia, jotka käsittelivät Lapinsodassa menehtyneitä oululaisia. Ilmoitukset oli allekirjoittanut kenttäpappi Aaro Marttila.162

Valistustoiminnan yhteydessä voinee tuoda esille sotien aikana suojeluskuntaa vaivanneen huolen eli lukuisat poissaolot suojeluskunnan harjoituksista tai toiminnasta. Suojeluskunnan eräs käytäntö oli, että harrastuspisteitä annettiin suojeluskunnan toimintaan osallistumisenkin perusteella. Tietyistä suorituksista annettiin tietty määrä harrastuspisteitä. Esimerkiksi viiden kilometrin hiihdosta sai yhden harrastuspisteen. Jos harrastuspisteitä ei kertynyt riittävästi, henkilö voitiin erottaa suojeluskunnasta.163

Vuosien 1939 – 1943 vuosikertomuksissa mainitaan, että osallistuminen suojeluskunnan toimintaan oli välillä ollut liian laimeaa. Jatkosodan aikana poikaosastolaisia siivottiin listoilta pois nimijäseninä. Nimijäsenyyteen saattoi osaltaan vaikuttaa se, että sotilaspoikia oli muuttanut paikkakunnalta pois, ilmoittamatta siitä suojeluskuntaan. Nuorukaisia oli mennyt vapaaehtoisena mukaan sotaan. He eivät siten olleet paikkakunnalla olevia. Työvelvollisuudet tulivat eteen jo 15 – vuotiaille pojille, ne saattoivat vaikuttaa poissaoloihin suojeluskunnan harjoituksista. Työkomennukset saattoivat olla lähikunnissa sijainneille työleireille tai maatiloille, joten pojat eivät olleet silloin Oulussa. Sotilaspojat joutuivat toimimaan lukuisissa tehtävissä Oulussa. He saattoivat olla ylirasittuneita raskaista velvollisuuksistaan tai jopa huonokuntoisia sota – ajan elinolosuhteista, kuten pommituspeloista tai huonosta ravinnosta. He eivät jaksaneet kulkea säännöllisesti suojeluskuntalaisille kuuluneissa harjoituksissa.164

4. 2. Koulutustoiminta

Suojeluskunnat toimivat myös mahdollisia kriisitilanteita ajatellen. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Eurooppaan jäi epämääräinen rauhantila, jossa tiedostettiin mahdollisesti tuleva suuri valtataistelu.165Ensimmäisen maailmansodan myötä syntyneet eräät toisetkin uudet valtiot olivat perustaneet suomalaisen suojeluskuntajärjestön kaltaisia aseellisia, vapaaehtoisia maanpuolustusjärjestöjä. Sellaisia olivat Viron miesten Kaitseliitit – järjestö(Suojelusliitto)ja – naisten Kodukaitse(Kodinsuoja) maanpuolustusjärjestöt. Erkki Vasara on laaja – alaisessa tutkimuksessaan suojeluskuntaurheilusta, luonut katsauksen myös muiden maiden vastaaviin maanpuolustusjärjestöihin.

Suojeluskuntajärjestö oli aseellinen maanpuolustusjärjestö ja sen toimenkuvaan kuului kasvattaa ja kouluttaa sotilaita. Siihen toimintaan sen asema oli määritelty myös sodan aikana, kotijoukkojen ja kenttäarmeijan välisessä yhteistyössä.166Kaikki suojeluskuntakoulutus oli suunniteltu sotilaallisia tarkoitusperiä silmällä pitäen. Vuonna 1939 Oulun suojeluskunta koulutti jo miehiä todennäköisesti tulevaa sotaa varten. Enteinä siihen oli Euroopan poliittisen tilanteen kiristymisen mukana tuomat uhkakuvat167. Sotilaallisessa koulutuksessa eräs menetelmä oli kerrata käytyjen sotien kautta. Talvisodan edeltä sotakokemuksia muisteltiin ensimmäisen maailmasodan ajoilta. Välirauhan aikaisessa koulutuksessa kerrattiin talvisodan kokemuksia.168

Talvisodan aikana ja jälkeen suojeluskunnan tavanmukainen toiminta eli sotilaskoulutus oli keskeytyksissä. Suojeluskunnalla ei ollut juurikaan välineitä, kalustoa, aseita, ammuksia ja varusteita pian talvisodan jälkeen. Suojeluskunnat joutuivat luovuttamaan varusteensa kenttäarmeijalle YH:n käynnistyessä ja talvisodan kestäessä. Kenttäarmeija tarvitsi jatkuvasti myös lisätäydennystä.169Talvisodan jälkeen oli kouluttajapula. Sodan jälkeen ei myöskään haluttu vaivata ketään koulutuksella. Sotaväsymys oli yleinen ilmiö rintamalla olleille ja kotirintamalla olleet eivät olleet päässeet sen helpommalla. Päinvastoin, he olivat olleet välillä jopa ylivoimaisen raskaan kotiseutupalvelun rasittamia.170

Oulun suojeluskunta käynnisti syksyllä 1940 talvisodan takia keskeytyksissä olleen koulutustoiminnan. Uusi paikallispäällikkö kapteeni Ahma oli antanut kehotuksen upseereille, osallistua upseerien vapaaehtoisiin ammuntoihin 19. – 20.10.1940 Tuiran ampumaradalla. Harjoitukset käsittivät pistoolikouluammuntaa 25 metrin matkalla. Koulutusammunnassa ammuttiin kolme koe – ja 10 harjoituslaukausta. Pistoolitaisteluammunnassa ammuttiin 25 metrin matkalta viisi koe – ja 10 harjoituslaukausta. Ensimmäinen heittolaukaus ammuttiin kolmen sekunnin kuluessa hyökkäyksestä tauluihin ja sitten viiden laukauksen pikasarja 10 – 12 sekunnin kuluessa. Koelaukaukset ammuttiin siten, että kolme ensimmäistä tähdäten ja kaksi seuraavaa heittolaukauksina. Koulutusammuntaan osallistuneille oli varattu pistooleita ja patruunoita suojeluskunnan toimesta. Käskyssä kehotettiin heitä, joilla oli ase, tuomaan ne mukanaan. Ammunnan valvojana toimi reservin vänrikki Veikko Kosonen.171

Suojeluskunnan uudelleen käynnistynyt sotilaskoulutus upseereille jatkui edelleen tiiviinä opiskeluna 22.10.1940. Koulutustoiminta käsitti pääpiirteittäin kaiken, mitä upseereiden pitää osata ja käyttää myöhemmin opittuja tietojaan kouluttaessaan alaisiaan.172Seuraavassa on esillä eräitä koulutusesimerkkejä:173

Sotilaskuri: alustajana luutnantti Kyrölä, vastaväittäjänä luutnantti Tönkyrä

Koulutustaso: alustajana kapteeni Konttinen, vastaväittäjänä kapteeni Varttinen

Yötoiminta: alustajana luutnantti Tenhunen, vastaväittäjänä vänrikki Rounaja

Metsätaistelu: alustajana luutnantti Taskila, vastaväittäjänä luutnantti Jäykkä

Kenttätyöt: alustajana insinööriluutnantti Luostarinen, vastaväittäjänä insinööriluutnantti Listo

Käsikranaatinheitto koulutus­ja kilpailumuotona kuului oleellisesti koulutusohjelmaan. Pallokranaattia vastasi 400 gramman painoinen pyöreä kivi. Sen heittämisessä tehtiin neljä yritystä, joista kolme tarkinta huomioitiin pisteiden laskennassa. Maksimipistemäärä oli 20 pistettä. Sen sai jos heitto osui yhden metrin läpimittaiseen keskusympyrään kilpailtavalta matkalta. Seuraavan 19 pisteen tuloksen sai, jos heitto jäi puolen metrin rajaan. Seuraava alempi pistemäärä oli seuraavassa puolen metrin kehässä ja niin edelleen. Tuloksia laskettaessa kolmen tarkimman heiton pistesumma kerrottiin heittoetäisyyden kymmenluvulla. Heittoetäisyys saattoi olla 20, 30, 40 ja niin edelleen.174

Ampumaopetus kuului luonnollisena osana opetustoimintaan sotilaita kasvatettaessa.175 Ammuntoja harjoitettiin pääasiallisesti Tuiran ampumaradalla. Se oli hyväkuntoinen, kaikki turvallisuusmääräykset täyttävä rata. Ampumaradan myynnin jälkeen saksalaisille sotajoukoille keväällä 1943 rata – ammuntoja suoritettiin Yläsiirtolan uudella ampumaradalla.176

Merenjäälläkin Oulun edustalla suoritettiin talvella ammuntoja. Niistä varoitettiin lehti – ilmoituksilla, joita julkaistiin kaikissa oululaisissa sanomalehdissä. Eräänä ammuntojen paikkana toimi myös Ruskonniittyjen, Pyykkösjärven itäpään alue. Siellä oli ollut suojeluskunnan ampumatoimintaa jo talvisodasta lähtien. Ammunnoista varoitettiin sanomalehdissä. Esimerkiksi perjantaina 19.11.1941 varoitettiin Kaiussa 23.11.1941 pidettävistä kovapanosammunnoista. Vaaravyöhyke kyseisille ammunnoille oli: Kuivasjärvi eteläpää, Pakonen lännessä Hiltunen ja Forsman etelässä, Ruskonniitty ja Lopakkosuo idässä. Ammuntoja suoritti eräs Oulun ilmasuojelukomppania ja ilmoituksen allekirjoittajana toimi komppanianpäällikkö.177

Hyödyllisiä kursseja sodan lähestyessä olivat erilaiset turvallisuuteen liittyvät kurssit. Niitä järjestettiin sekä suojeluskuntalaisille että lotille. Niiden yhteydessä opeteltiin ensiavunantoa, haavojen sitomista, haavoittuneitten käsittelyä ja myös siteiden valmistamista. Kursseihin liittyi myös ilma – a väestösuojelun valmiuksien hankintaa.178

4.3. Sotilaspoikakoulutusta

Sotakaudella poikain koulutustoiminta korostui, olivathan he ainoita koulutettavia. Heissä oli isänmaan toivo. Heidän harteillaan lepäsi kotirintaman vastuu. Sota – ajan uudet ennen kokemattomat tilanteet ja tehtävät vaativat myös sopeuttamis – ja opettamiskoulutusta erilaisiin toimintatehtäviin kotijoukoissa.179

Sotilaspoikien kasvatus – ja koulutustoiminta käsitti kansalaiskasvatuksen, liikuntakasvatuksen ja sotilaallisen alkeisvalmennuksen. Sen tarkoituksena oli tarjota liikuntaa, kehittää ruumiillista kuntoa ja henkistä vireyttä, kasvattaa isänmaallinen mieli, joka valmensi poikia asepalvelusta varten. Poikiin pyrittiin juurruttamaan hyvät kansalaistavat, isänmaan rakkaus, velvollisuudentunto, uhrimieli, rehellisyys ja keskinäinen sopu, tinkimätön kuri ja hyvä toverihenki. Poikatoiminnassa oli käytössä kuntoisuusmerkkijärjestelmä180. Sen tarkoituksena oli kohottaa poikain fyysistä kehitystasoa. Merkki oli samalla tunnustuksena eri koulutusasteella oleville pojille.181

Talvisodan jälkeen Oulun suojeluskunnassa aloitettiin poikaosastolaisten koulutus ensimmäisenä. Sitä tehtiin jo silloin, kun armeijan demobilisaatio oli vielä kesken. Esikunnan kokouksessa 6.5.1940 suojeluskunnan poikaosaston johtajaksi valittiin luutnantti L. Järvi, Tuiran osaston johtajaksi opettaja A. Leinonen, Leverin poikaosastonjohtajaksi opettaja N. Siurua ja Kakaravaaran osaston johtajaksi kersantti Heikki Paaso.182

Elokuun 1. päivänä 1940 suojeluskunnan poikaosastoa järjestettiin uudelleen. Poikaosaston johtajana jatkoi luutnantti Lauri Järvi apunaan luutnantit Arvi Saria, Arvo Rounaja, Vilho Siurua ja vänrikki Paavo Paaso. Suojeluskuntapoikia oli silloin ollut yhteensä 344 jakaantuen: Tuiran 108, Vaaran 149 ja Leverin 87 suojeluskuntapoikaan. Välirauhan ajan poikatoiminnasta voi mainita erään miellyttävänkin tapahtuman. Heinäkuun 23. – 27. päivä 1940 oli ollut kesäleiri suojeluskuntapojille Oulunsalossa. Siellä leirin johtajana oli toiminut luutnantti Arvo Rounaja.183

Sota – ajan poikkeusolot asettivat omat rajoituksensa sotilaspoikatoiminnalle ja suuntasivat sen painopisteen kokonaan maanpuolustuksen kannalta tärkeinä pidettäviin toimintamuotoihin.184Miesten ollessa rintamalla vallitsi kotialueilla ankara työvoimapula. Sota – ajalle säädetty työvelvollisuuslaki185koski myös 15 – 18 vuotiaita poikia. Väestönsuojelulakiin nojautuen voitiin 16 vuosiaita sotilaspoikia määrätä kotiseutupalveluun kuuluviin ilmasuojelutehtäviin. Viisitoistavuotiaat koululaiset olivat myös käytettävissä työvoimaviranomaisten määräämille nuorisotyöleireille. Asia toi useinkin mukanaan riitoja työvoimaviranomaisten ja sotilashallinnosta vastaavien välille. Poikien ollessa työtehtävissään, he eivät luonnollisesti olleet silloin koulutustoiminnan piirissä.186Suojeluskuntain poikaosastolaiset joutuivat osallistumaan aktiivisesti sotaponnisteluihin esimerkiksi ilmasuojelun, – valvonnan, vartioinnin, desanttien etsimisen ja erilaisten evakuoinneissa sekä pommitustilanteissa avustamisien muodossa.187

Suuntaviivat sotilaspoikakoulutuksessa muotoutuivat vallitsevan tilanteen tarpeista. Suojeluskuntapiirin päällikön kiertokirjeellä (12.6.1941) kehotettiin muun muassa Oulun suojeluskuntaa ryhtymään erilaisiin toimenpiteisiin uudessa sodan tilanteessa. Olosuhteiden pakosta kesäleiri – ja urheilutoiminta kärsivät. Uudessa tilanteessa poikain koulutus oli mukautettava uusiin vaatimuksiin. Ensimmäisenä niistä nousi esille kotiseutupalveluun keskittäminen. Suojeluskuntajärjestön taholta oli laadittu koulutussuunnitelmia ja ohjelmia, joita poikatyössä suositeltiin noudatettaviksi. Keskeisiä asioita koulutussuunnitelmissa olivat:188

=>palontorjunta, tulipalojen ja kulojen ehkäisy

=>tunnettava paikkakunnan väestösuojelujärjestelmä ja toiminta

=>huomioitava henkilökohtainen väestönsuojelu

=>vartio ja tähystyspalvelut

=>ilmavalvonta ja tunnettava vihollisen lentokonetyypit

=>opittava ensiavun antaminen

=>liikennetietous

=>lähettipalvelu, joka on erityisen tärkeää toimintaa sotilaspojille.

=>osata kuljettaa suullisia ilmoituksia niitä muuttamatta

=>kotiseudun tiedustelu(kartta yms. apuvälineet)

=>jos ei ole ennestään karttaa paikkakunnasta–laatia se

=>tuntea tiestö, polut, vesistö, joet ja purot

=>oppia tuntemaan erilaiset virastot

=>muiden asuntojen laaja tuntemus

=>voiko majoittaa miehiä?

=>osaako sinne pimeässä?

=>osata laatia lyhyitä kirjallisia ilmoituksia

Tärkeää oli järjestää pojille sissileikkejä, pallopelejä, murtomaajuoksuja ja kilpailuja. Suunnistuskilpailut olivat tärkeällä sijalla sotilaspoikakoulutuksessa. Sotilaspoikakoulutuksen tavoitteita oli, että jokainen sotilaspoika olisi osannut suunnistaa. Kun sotilaspoikaosasto kutsuttiin kokoon mahdolliseen koulutukseen, oli kaikki mahdollinen joutoaika käytettävä koulutukseen.189

4.4. Urheilutoiminta

Urheilutoimintaa tehtiin urheiluohjaajien ja 3. sotilasohjaajien toimesta. Heidän työnsä käsitti käytännön työtä suojeluskunnissa ja piireissä. Heille kuului myös kansliatyöt. Heidän kuului pitää urheilupäiviä ja neuvontapäiviä ja heidän piti järjestää urheilukilpailuja. Urheiluohjaajien toimenkuva käsitti myös puheiden pitämisen erilaisissa urheiluun liittyvissä tilaisuuksissa.190Urheiluohjaajien tai 3. sotilasohjaajien oli osallistuttava suojeluskuntalaisten leiriharjoituksiin ja erilaisille kursseille. Kurssi – ja leiripäivät olivat merkittäviä sekä talvella että kesällä. Heidän odotettiin avustavan aluepäälliköitä erilaisissa urheiluun liittyvissä kysymyksissä ja heidän täytyi valita osallistujat mestaruuskilpailuihin. Urheilupuvustojen ja välineitten huolto ja säilytys kuuluivat heidän tehtäviinsä ja heidän odotettiin löytävän uusia toimintamuotoja, joissa korostui urheilutoiminta.191

Suojeluskuntaurheilussa suosittiin kilpailuja.192Niitä oli yksilökilpailuina ja joukkuekilpailuina. Suojeluskunnissa kilpailtiin maastoissa ja radoilla.193Tyypillisiä suojeluskuntalajeja olivat viisiottelu. Siihen kuului 100 metrin juoksu, pituushyppy, korkeushyppy, kuulantyöntö ja 1500 metrin juoksu. Muita kesäisiä yleisurheilulajeja olivat esimerkiksi 4*100 metrin viestijuoksu sekä 3000 metrin juoksu.194Suojeluskuntaurheilu oli suunniteltu sotilaskasvatusta silmälläpitäen. Sen johdosta maastohiihtoon ja marssiin kiinnitettiin suurta huomiota. Suunnistus ja oikeaan osaaminen olivat merkittäviä taitoja. Etäisyyksien ja välimatkojen arviointikin kuuluivat sotilaan taitoihin.195

Suojeluskunta urheilussa korostettiin siis tietoja ja taitoja, joita sotilas tarvitsee. Suomi on pitkän, lumisen talven maa, joten hiihto oli tärkeässä osassa. Mäenlaskuakin pyrittiin harrastamaa mahdollisuuksien mukaan. Sen nähtiin auttavan koordinaatiokyvyn kehittymisessä. Suojeluskunnalla oli Tuiran hyppyrimäki. Lämsänjärven ja Oulunsuun Pirtin luotakin löytyi pieniä mäkejä, joissa saatiin tuntumaa mäenlaskuun. Suojeluskunnan urheilutoimintaa oli järjestetty myös leireillä Rokualla, siellä olikin jo hyvät mahdollisuudet mäenlaskuun.196Rokuan leireillä oli kuljettu jo ennen sotia ja siellä käytiin pienissä ryhmissä hiihtämässä sekä laskemassa mäkeä vielä kevättalvella 1944.197

Talvella 1939 olivat olleet Oulu Hiihtojen 50 – vuotisjuhlahiihdot. Ne olivat merkittävä urheilutapahtuma. Suojeluskunta oli ollut edustettuna kahdella joukkueella.198Talvella 1941 perinteiset Oulu Hiihdot olivat maaliskuun 2. päivä. Suojeluskunnasta osallistui joukkue 30 kilometrin joukkuekilpailuun. Osallistujiksi kilpailuun määrättiin: J. Kanniainen, A. Luiro, T. Kohtamäki, V. Keskitalo, E. Sarkkinen ja A. Tsorppinen. Joukkueen johtajaksi määrättiin vänrikki V. Saurikoski. Kokoontuminen sovittiin Hiihtomajalle puoli tuntia ennen kilpailujen alkua.199

Oulun suojeluskuntalaisia kävi kilpailemassa myös perinteisissä Rokuan hiihdoissa. Ne toivat osallistujille kilpailukokemuksia vaihtelevista maastoista. Maaliskuun 30. päivä 1941 olivat viidennet Rokuan hiihdot. Suojeluskunta määräsi käskykirjeellään kilpailuihin osallistujat. Kilpailujen lähtö ja maali olivat olleet Niskan pysäkiltä noin kilometrin päässä sijaitsevan Pyykön talon luona.200

Sotilaskasvatukseen kuului osata liikkua ja toimia joukossa tai käskeä joukkoja sekä osata olla käskettävänä. Pienten ryhmien ja yksilöiden piti osata kulkea osana suurempaa joukko – osastoa. Siksikin, edellisten syiden takia, suojeluskunnissa kiinnitettiin huomiota joukkourheiluun.201Eräs joukkourheilun muoto oli 1930 – luvulla alkanut maakuntaviestitapahtuma. Siinä joukkueet hiihtivät pitäjän rajalta toisen pitäjän rajalle. Maakuntaviestin vaihdot olivat pitäjien rajoilla.202

Eräänä esimerkkinä joukkourheilusta voinee esittää seuraavan urheilutapahtuman. Helmikuun 16. päivä 1941 oli järjestetty hiihto – a marssiharjoitus, mihin oli kehotettu osallistumaan koko suojeluskunnan voimalla. Kokoontuminen oli kaikilla ollut Raatin suojeluskuntatalolle jo kello 09.00 aamulla. Hiihtomarssin pituus oli ollut noin 15 kilometriä ja matkamarssin noin 10 kilometriä. Hiihtojoukot olivat kulkeneet Raatti – Kirkkokatu – Kempeleentie – Latokartanon pohjoispuolenmetsikkö – Nokelankangas ja takaisin Raattiin. Marssijoukot olivat kulkeneet Raatti – Kirkkokatu – Kempeleentie – Oulunlahden kansakoulu ja edelleen takaisin Raattiin. Marssi toimi opetustarkoituksessa ja suoritukset arvosteltiin.203Joukkomarssi kävi myös urheilusuorituksesta ja sen nähtiin olleen valmennusta tulevan kesän 1941 Ruotsi – Suomi maaottelumarssiin.204

Talvisodan aikana urheilutoiminta oli keskeytyksissä, jopa suojeluskuntapoikainkin urheilutoiminta oli ollut hiljaista. Välirauhan aikana oli jo ollut pienimuotoisia urheilukilpailuja suojeluskunnassa. Ne olivat olleet ainoastaan osastojen kesken järjestettyjä. Seuraavana talvena olikin jo hiihtourheilua kilpailumielessä. Ennen jatkosodan (v.1941) hyökkäysvaiheen alkua ehti olla kesäurheilukilpailuja sekä aikuisilla että poikaosastolaisilla.205

Jatkosodan aikana olosuhteiden pakosta tavanomainen kilpailutoiminta oli välillä vähäistä, sitä kylläkin tehtiin sekä rintamilla että kotialueilla. Jatkosodan aikana oli pitkä asemasotavaihe. Silloin urheilua voitiin harrastaa jopa Suomenmestaruuksista kilpaillen. Jatkosodan aikana pidettiinkin eräät Suomen mestaruuskilpailut Helsingissä 14. – 15. 8. 1943. Tapio Rautavaaran oli päässyt toiseksi keihäänheitossa ja Viljo Heino juoksi 10 000 metriä aikaan 30.17.8.206Esimerkiksi huhtikuun 4. päivä 1944 pidettiin Ounasvaaran hiihtokisat. Niissä Jussi Kurikkala oli voittanut 50 kilometrin hiihtokilpailun. Kisoihin osallistui myös saksalaisten asevelijoukkue. Ounasvaaran vuoden 1944 talvikisoja oli ollut seuraamassa saksalaisten sotajoukkojen, Pohjois-Suomen komentaja, kenraali Dietl. Jatkosodan viimeisenä kesänä kilpailtiin vielä jonkin verran sotatoimista huolimatta. Esimerkiksi elokuun 25. päivä 1944 Viljo Heino oli juossut 10 000 metrin ja mailin maailmanennätykset207.

Prosenttihiihdot olivat eräs merkittävä joukko – ja talviurheilumuoto suojeluskuntalaisille ja lotille. Sitä pidettiin merkittävänä joukkourheilutapahtumana nuorille, varttuneille ja veteraaneille. Prosenttimäärä laskettiin kaikkien kilpailijoiden osallistumisprosenttina. Ratkaisevana tekijänä olivat siis osanottajamäärät. Sen johdosta prosenttihiihdot järjestettiin omana urheilutapahtumana. Niihin osallistuttiin suurin joukoin saadakseen mahdollisimman suuret prosenttimäärät. Osallistumisprosenteissa kilpailtiin suojeluskunnassa, muiden osastojen välisenä, suojeluskuntapiirissä muiden suojeluskuntain kanssa sekä valtakunnallisesti.208

Jatkosodan aikana nuorten suojeluskuntalaisten merkittävä kilpailu oli ollut Lämsänrinteen mestaruuskilpailut 19.3.1944. Sarjat oli jaettu kahden ikävuoden välein vanhimpien osallistuneitten ollessa 18 – vuotiaita. Vanhimmat pojat hiihtivät yhdeksän kilometrin matkan ja voittaja oli Pekka Hernekoski. Kolmen kilometrin hiihdon voittajaksi alle 12 – vuotiaiden sarjassa kiisi Jorma Rousti. Lämsänjärven kisojen yhteydessä oli myös mäkikilpailut 14 -, 16 – ja 18 – vuotiaille pojille. Aimo Allinen päihitti muut pojat alle 16 – vuotiaiden mäkikilpailuissa. Kisoissa kilpailtiin myös yhdistetyssä. Siinä alle 14 – vuotiaiden sarjassa kilpaillut tuiralainen Veikko Ollikainen voitti muut osanottajat 64,95 pisteen tuloksellaan.209

Eräät jatkosodan aikaiset poikain kesäurheilukisat pidettiin Oulussa 2.8.1942. Kilpailtavat urheilulajit olivat olleet tyypillisiä sotilaspoikain lajeja kuten 5 – ottelu, 4*100 metrin viesti. Kilpailuihin oli osallistunut kaikkiaan 105 poikaa suojeluskuntapiirin alueelta. Oulussa kilpailtiin myös suunnistuksessa syyskuun 13. päivä 1942. Suunnistuskilpailuihin oli osallistunut kaikkiaan 113 poikaa.210

Pesäpallo oli suojeluskuntaurheilun lempilajeja. Siinä heitetään palloa, arvioidaan pallon korkeutta lyödessä, juostaan nopeita pieniä pyrähdyksiä ja syöksytään. Pesäpallo on kehitetty amerikkalaisesta baseballista. Lajinkehittäjä Lauri ”Tahko” Pihkala näki aineksia, joilla oli merkitystä sotilaskoulutuksessa.

Oulun suojeluskunnassa pesäpalloilusta tuli erityisen suosittu kesäurheilumuoto. Se toimi myös esimerkkinä joukkueurheilusta. Pesäpalloilua suojeluskuntalaiset harrastivat osastojen välisinä kilpailuina. Pesäpalloilussa oli kilpailuja suojeluskuntapiirissä ja myös valtakunnallisesti. Sotakaudella kesäinen joukkueurheilumuoto, kuten pesäpalloilu joutui kärsimään selvästi varttuneitten suojeluskuntalaisten keskuudessa, mutta poikaosastolaiset harrastivat sitä tiiviisti sotakaudellakin. Sotilaspojat kilpailivat pesäpalloilussa jatkosodan aikana.211

Esimerkiksi 20.6.1944 pidettiin Oulun poikaosastolaisten väliset pesäpalloilun mestaruuskilpailut. Niissä Leveri päihitti Tuiran 8 – 5 ja Tuira voitti Vaaran 14 – 0 tuloksellaan. Kilpailussa Leveri – Vaara, vaaralaiset luovuttivat.212Loppukilpailut olivat sitten Oulussa heinäkuun 2. päivä 1944. Siellä Leveri voitti Ristijärven 12 – 7. Haukipudas voitti Muhoksen 14 – 13. Leveri voitti Haukiputaan 12 – 10 ja Ristijärvi voitti Muhoksen 10 – 0. Poikaoastolaisten pesäpalloilukilpailussa tuomarina oli toiminut kapteeni Oikarainen. Lopullinen järjestys pesäpallokilpailuissa oli:

I Leveri Oulu

II Haukipudas

III Ristijärvi.213

V KONKREETTINEN TOIMINTA MAANPUOLUSTUSTYÖSSÄ

5.1. Kannaksen linnoitustyöt

Vuonna 1939 rauha Euroopassa alkoi päättyä. Suomen vaaranalaisuus tajuttiin ja alettiin suunnitella toimenpiteitä turvallisuuden lisäämiseksi. Tammikuun – 14. päivä 1939 Tuusulassa pidettiin kurssi armeijan päällystölle, missä pohdittiin puolustustyön tehostamista. Suojeluskuntain yliesikunnan esikuntapäällikkö eversti Martola esitti linnoittamisasian puolustusministeri Juho Niukkaselle. Hän kertoi sen painavan tarpeellisuuden silloisessa tilanteessa. Eversti Martola toi samalla esille ajatuksen linnoitustöiden järjestämisestä talkootöinä ja tarjosi niihin suojeluskuntajärjestön apua.214Asetettiin työryhmä puolustusministeriön teknillisen tarkastajan kenraalimajuri Urio Saurlinin johdolla laatimaan suunnitelmia vapaaehtoisen työvoiman käyttämisestä Kannaksen linnoittamiseen.215

Työryhmä esitti 5.6. – 16.12.1939 toimeenpantaville linnoitustöille, että vastuu työvoiman hankkimisesta annetaan suojeluskuntajärjestölle. Lotat huolehtisivat talkooväen muonituksesta216ja valtio vastaisi kustannuksista. Talkootyövoimaa hankittaessa oli ensin ajatuksena, että käytetään ainoastaan suojeluskuntalaisia linnoitustöihin. Ajatus laajemmasta työvoiman käytöstä syntyi vasta huhtikuulla 1939, jolloin linnoittajiksi ajateltiin voitavan hyväksyä muitakin kuin lottia ja suojeluskuntalaisia.217

Työvoimalle asetettiin valintakriteeriksi samoja asioita, kuin mitä vaadittiin suojeluskuntaan liittymiselle eli uskollisuus isämaalle ja sen lailliselle yhteiskuntajärjestykselle. Linnoitustöissä annettiin suojeluskuntajärjestölle keskeinen asema. Se sai kantaa vastuun niiden onnistumisesta puolustusvoimain hoitaessa ainoastaan linnoittamisen suunnitteluasiat. Linnoittamishanke varmistui lopullisesti 5.5.1939, kun puolustusministeriö oli hyväksynyt sen.218

Turvallisuuskysymys kiinnosti. Karjalan Kannaksen linnoittaminen sai innostuneen kannatuksen kaikkialla Suomessa. Linnoittamiseen hankittiin varoja myös vapaaehtoisin keräystoimin. Akateeminen Karjala Seura järjesti keväällä 1939 suositun Rajan Turva – keräyksen, joka tuotti yli 11 miljoonaa markkaa.219

Suojeluskuntain yliesikunta näki Karjalan Kannaksen linnoitustöihin olevan kytkettävissä suuren propagandamahdollisuuden.220Toisen maailmansodan lähestyessä uhkaavasti, suojeluskuntajärjestöllä oli alkanut ilmetä avoimuutta myös mahdolliseen sosiaalidemokraattien suojeluskuntajäsenyyteen. Vuoden 1939 sosiaalidemokraattien puoluekokouksessa oli myös keskusteltu mahdollisesta sosiaalidemokraattien suojeluskuntajäsenyydestä.221

Kannaksen linnoitustöihin osallistui noin 60 000 vapaaehtoista linnoittajaa.222Lottia työskenteli linnoitustyömailla samanaikaisesti noin 200 – 250 lottaa, 34 toimipisteessä. Lotat olivat järjestäneet työmaille kanttiineja, kenttäkauppoja ja he järjestivät linnoittajille isänmaallisia iltoja.223Muonitusvastuusta kantoivat Viipurin suojeluskuntapiirin lotat 25 % vastuun muiden Suomen lottain huolehtiessa lopusta.224

Oululaisten keskuudessa linnoittamisasia kohosi suosituksi kiinnostaen läpi yhteiskunta – ja ammattirakenteen. Kannasta linnoittamaan meni oululaisia 4.6. – 4.11.1939 välisenä aikana suojeluskunnan työlistojen mukaan yhteensä 412 miestä.225Aikajaksoille 17.6 – 25.6., 22.7. – 29.7., 5.8. – 20.8., 2. – 17.9. ja 7.- 8.10.1939 suojeluskunta ei välittänyt linnoittajia. Viimeiset oululaiset linnoittajat olivat pitempään kuin vapaaehtoinen Kannaksen linnoittaminen oli kestänyt. Lokakuun alusta lähtien linnoittamista tehtiin palkkatyönä.226

Vanhin Oulun suojeluskunnan välittämistä miespuolisista linnoittajista oli 63 – vuotias, vuonna 1876 syntynyt työmies Juho P. Kuosmanen. Hän oli työskennellyt linnoittajana 1.10 – 14.10.1939 välisen ajan. Toiseksi vanhin oli vuonna 1877 syntynyt työmies Jaakko Huhtala, joka työskenteli linnoittajana 17.9. – 30.9.1939. Nuorin osallistuja oli 16 – vuotias työmieheksi kirjattu Tauno Törmi. Pisimpään Kannaksen linnoitustyömailla työskennelleitä olivat 19 – vuotias työmies Erkki Kuurre, ollen linnoitustöissä 1.10. – 4.11.1939 välisen ajan ja iältään 30 – vuotias suojeluskuntalainen Vilho Marttila työskenteli linnoitustöissä 17.9. – 14.10.1939 välisen ajan. Saman aikaperiodin työskenteli myös 19 – vuotias työmies Toivo Iisakki Sinivaara. Iältään 34 – vuotias suojeluskuntalainen Lauri Aksel Näsi työskenteli 17.9. – 14.10.1939 välisen ajan Kannaksen linnoittajana. Sota – aikojen menestyshitin, Eldankajärvi laulun tekijä, 31 – vuotias oululainen maisteri Erkki Tiesmaa oli linnoittamassa Kannasta 7. – 14.10.1939 välisenä aikana.227

Suojeluskunnan Kannakselle välittämistä linnoittajista korkeimman suojeluskuntasotilasarvon omannut oli 45 – vuotias Oulun suojeluskuntapiirin I alueen aluepäällikkö majuri Armas Perksalo. Hän oli linnoitustöissä 20. – 26.8.1939. Seuraavaksi alempi suojeluskuntasotilasarvo, kapteenin arvo kuului 49 – vuotiaalle myllynjohtaja Helmer Niemiselle. Hän oli osallistunut Kannaksen linnoittamiseen 4.6. – 10.6.1939 välisenä aikana Raudussa, saaden 72 harrastuspistettä. Korkeimpia harrastuspistemääriä eli 128 harrastuspistettä olivat netonneet kaksi viikkoa Kannaksen linnoitustyömailla työskennelleet.228

Kannaksen linnoittamisen lähestyessä loppuaan työmiesten lukumäärä oli selvästi lisääntynyt. Ensimmäisellä kahdenviikon mittaisella periodilla 4.6. – 17.6.1939 työmiehiä oli ollut ainoastaan neljä. Aikajaksolle 24.9. – 30.9.1939 oli merkitty työmiehiä 29 ja heistä jatkoi 1. – 7.10.1939, 19 miestä. Aikajaksolle 1. – 7.10.1939 meni lisää 40 oululaista työmiestä, joista seuraavalle jaksolle 8. – 14.10.1939 jatkoi 24 työmiestä.229Ennen YH:n alkua eli 8.10.1939, vapaaehtoinen työ päättyi Kannaksen linnoitustyömailla.230

Kannaksen linnoittamisen yhteydessä käsiteltiin linnoittajien muonituskysymystä ja se päätettiin antaa lottain hoidettavaksi. Myös lottain 110 jäsenen kokouksessa Raatissa 19.5.1939 käsiteltiin Kannaksen linnoittamiseen liittynyttä muonitustehtävää. Keskusjohtokunta oli piirijohtokunnan kautta pyytänyt sinne myös Oulun paikallisosaston lottia osallistumaan muonitustyöhön. Oulun piirin osuus olisi kesäkuussa neljä lottaa, heinäkuussa kahdeksan lottaa ja niin edelleen.231

Lotat olivat muonittamalla mukana linnoittamisessa heti niiden varhaisimmasta vaiheesta lähtien. Heidän toimenkuvaansa kuului huolehtia Kannakselle lähtijöiden muonituksesta Oulun rautatieasemalla. Ensimmäiset paikallisosaston muonittajalotat olivat jo 3.6.1939 rautatieasemalla muonittamassa linnoitustöihin lähtijöitä.232Muonitustehtävät Kannaksella olivat haluttuja komennuksia lotille ja eikä sinne päässyt läheskään kaikki halukkaat. Muonitustehtäviin Kannakselle haettiin hakemuksilla, joita käsiteltiin paikallisosastossa ja lottapiirijohtokunnassa. Oulun lottaosastolle oli annettu kiintiöitä joiden puitteissa he saattoivat lähettää lottia Kannakselle. Heinäkuun toisella viikolla linnoittajien muonittajiksi matkustivat esimerkiksi 30.4.1872 syntynyt lotta Hanna Ukkola, helmikuun 19. päivänä 1896 syntynyt Helle Suomela ja tammikuun 1. päivänä 1904 syntynyt Hilja Alatalo. Heinäkuun loppujaksolle matkusti kaksi oululaista lottaa, Rauha Lahti syntynyt 29.12.1915 ja 28.9.1916 syntynyt Maija Väisänen. Elokuulle Kannaksen linnoittajien muonittajiksi matkusti kahdeksan oululaista lottaa.233

5.2. Sodan todellisuutta

Vuosina 1939 – 1944 olivat tyypillisiä sotaponnisteluja, jotka koskettivat kaikkia. Sodan todellisuudesta muistuttivat kodeissa tyhjät tuolit ruokapöytien äärellä. Perheenpäät olivat ”siellä jossakin”. Kaikki muukin oli poikkeuksellista. Silloin oli pommituksia. Kaupungilla liikkui paljon sotilaita ja Oulun kautta kulki paljon sotilaita. Jatkosodan aikana liikkui myös saksalaisia sotajoukkoja. Sotien aikana oli monenlaisia keräyksiä armeijan hyväksi. Silloin oli pulaa kaikesta. Sodan todellisuudesta muistuttivat esimerkiksi suuret sotapakolaisten määrät. Evakoita kulki Oulun kautta syyskuulta 1939 syksyyn 1944 saakka.

Talvisodan edeltä, elokuun 30. päivä 1939, oli Oulun suojeluskunnan paikallispäällikkö, luutnantti Koskinen vastaanottanut sotaa enteilevän puhelinsanoman. Suojeluskuntain ylipäällikkö kenraaliluutnantti L. Malmberg oli antanut käskyn, että kaikkien suojeluskuntain piiri -, alue -, paikallispäälliköiden ja alisotilasohjaajien pitää keskeyttää lomansa ja palata virkapaikalleen.234

Syksyllä 1939 Oulussa alettiin koota kiireellä miehiä ja materiaalia. Se oli toimintaa perustettavalle yhdeksännelle divisioonalle.235Sotilaspiirin päällikkö oli lähettänyt suojeluskuntapiirille ja – piirin paikallispäälliköille suorituskäskyjä materiaalin ja varusteiden hankkimisesta esimerkiksi Oulun, Oulujoen ja Hailuodon hevosten­ja ajoneuvojen ottolautakuntien toimenpiteiden avulla. Annetuilla suorituskäskyillä hankittiin kuljetuskalustoa kenttäarmeijan tarpeisiin.236

Lokakuun 6. päivä 1939 kutsuttiin eräitä yksiköitä aseisiin varovaisuustoimenpiteinä ja viikkoa myöhemmin enimpien reserviläisten liikekannallepano ylimääräisten kertausharjoitusten nimellä. Niihin suoritustehtäviin, joita nämä toimenpiteet aiheuttivat, määrättiin liikekannallepano suunnitelmien mukaisesti valtaisa osa Oulun suojeluskunnan jäseniä lottain ohella.237Niissä tehtävissä tuli näkyville suojeluskuntain ja lottajärjestön merkitys puolustusvalmiudellemme. Sodanaikaisia tehtäviä varten suojeluskunnan jäsenet hajaantuivat useisiin kymmeniin eri yksiköihin ja palvelivat talvisodan puhjettua238muiden suojeluskuntajärjestöön kuuluneiden tavoin, tärkeänä kantajoukkona kenttäarmeijan riveissä. Suojeluskuntalaisten kunniakas mutta raskas tehtävä oli alkanut.239

5.3. Kotijoukkoina

5.3.1. Monimuotoisen kotiseutupalvelun tehtävissä

Talvisodan edeltä suojeluskunnista ja lottaosastoista muodostettiin kotijoukot, jonka tehtäviä olivat esimerkiksi monimuotoiset kotiseutupalvelut.240Tehtäviin kuului esimerkiksi desanttien torjunta, liikenneyhteyksien toimivuudesta huolehtiminen, siltojen ja muiden tärkeiden kohteiden vartiointi, yleinen järjestys ja turvallisuus milloin ne eivät kuulunut poliisille, osallistua ilmavalvontaan ja ilmatorjuntaan, tilapäisten kuljetusyhteyksien järjestelyt, osallistua evakuoinnin suoritustehtäviin, osallistua kiireellisten kulkuyhteyksien korjaamiseen, kotiseudulle jäävien lähinnä suojeluskuntalaisten koulutus, osallistua sotavankien vartiointiin241, suojeluskunnan valistus ja propagandatyö, nuorison esivalmennus sotilastyöhön, osallistua invalidien huoltoon, keräykset ja rintamamiesten viihdytys.242Lisäksi sotien kaudella kotijoukkojen tehtäviä oli huolehtia kenttäarmeijan materiaalitäydennyksestä ja henkilötäydennyksien kouluttamisesta243.

Varsinaiset sotatoimet hoiti kenttäarmeija. Kotijoukkojen rooli oli toimia kenttäarmeijan apujärjestönä. Komentosuhteessa kotijoukkojen esikunta oli alistettu kenttäarmeijan ylipäällikölle244Poikaosastolaisten ja lottain työpanos korostui kotijoukoissa sotien aikana miesten ollessa rintamalla. Poikaosastolaisista tuli toimeliasta henkilökuntaa ilmasuojeluun, väestösuojeluun ja vartiotehtäviin. Talvi – ja jatkosodassa he toimivat lähetteinä eri virastoissa useiden Ouluun sijoitettujen sotilasmuodostelmien esikuntien välillä. Yleensä vanhemmille veteraanisuojeluskuntalaisille annettiin vastuunalaisimmat työt kotirintamilla. Lotat suorittivat merkittävää työtä lääkintä -, varus -, muonitus – ja kanslialottina. Heitä toimi myös ilmavalvonnassa ja väestönsuojelun eri toimipisteissä.245

Lottain toimenkuva muuttui sangen voimakkaasti sotatilan aikana, heidän palvellessaan rintamalottina. Siellä he työskentelivät esimerkiksi radisteina, säähavainto -, lääkintä – ja ilmavalvontatehtävissä. Samalla he vapauttivat runsaasti miehiä puolustamaan Suomea, isänmaataan ase kädessä. Lottia työskenteli myös kenttäsairaaloissa ja kaatuneitten evakuointikeskuksissa.246

Sota – aikana kotijoukoiksi muuttunut suojeluskuntajärjestö huolehti puolustuslaitoksen alaisena aluejärjestelmään kuuluneista kutsunta – asioista. Liikekannallepanon suorittamiseksi tehty liikekannallepanon käskykorttien jako molempiin sotiin kuului suojeluskuntalaisille. Tavallaan kotijoukot muuttuivat vapaaehtoisesta maanpuolustusjärjestöstä viranomaiseksi sodan aikana niiden muuttuneista ja vaativista tehtävistään johtuen.247

Suojeluskunnat aseistivat sotien aikana kenttäarmeijaa. Talvisodan syttyessä ne luovuttivat suojeluskuntapiirien kautta noin 86 000 kivääriä, yli 400 konekivääriä, yli 600 pikakivääriä, yli 600 konepistoolia ja kaikki 170 tykkiään. Kotijoukot luovuttivat myös kaikki hallussaan olleet vaatetus -ja varusesineet varastoistaan.248Jatkosodan alkaessa kenttäarmeija oli huomattavasti paremmin varustautunut, mutta silloinkin kotijoukkojen rooli oli merkittävä heidän hankkiessaan täydennyksiä kenttäarmeijalle.249

Merkittävä lisä kenttäarmeijan asetilanteeseen tuli siitä, kun monet suojeluskuntalaiset veivät omia varusteitaan mukanaan mennessään rintamalle. Suojeluskunnasta saatua, itselle lunastamatonta suojeluskuntakivääriä ei saanut viedä mennessään, vaan se luovutettiin suojeluskunnalle, joka luovutti sen edelleen Oulun suojeluskuntapiirille. Suojeluskuntapiiri luovutti ne sitten kenttäarmeijalle. Suojeluskuntalainen, joka oli lunastanut henkilökohtaisen varakiväärin, sai viedä sen mennessään sotaan.250Kotijoukot jäivät yleensä puutteelliseen asemaan aseluovutusten jälkeen. Oulun suojeluskunta varusti ja muodosti talvisodan aikana vartiokomppanian. Sille riitti aseistukseksi vain huonoina pidettyjä italialaisia Terni – kivääreitä.251

Kotijoukkojen tehtäviä oli toimittaa henkilötäydennyksiä kenttäarmeijalle. Oulussa sijainnut, suojeluskuntapiirin kutsuntatoimisto, toimisto III, hoiti sotien aikana kutsunta – asiat piirinsä alueella.252Raikkalan mukaan Kotijoukot lähettivät henkilöstötäydennystä kenttäarmeijalle jatkosodassa 1.7.1941 – 31.8.1944 seuraavasti.253

upseereja 9 987 upseereja 4 341

aliupseereja 37 886 aliupseereja 20 522

miehistöä 338 986 miehistöä 101 000

yhteensä 386 859 henkilöä yhteensä 125 863 henkilöä

Oikealla olevat olevat luvut kertovat sotasairaalan kautta rintamalle palanneista.

Sodista kotiutettiin myös reserviläisiä iän karttuessa. Kotijoukot suorittivat kulloinkin ikäluokille määrätyt kotiuttamiset.254Vanhojen ikäluokkien kotiuttamiset olivat riippuvaisia vihollisen aktiivisuudesta rintamilla. Sotien aikana palautettiin jo kerran kotiutettuja reserviläisiä takaisin rintamalle. Jatkosodan päättyessä, lakkautettu suojeluskuntajärjestö, kotiuttamisien suorittaja kotiutti itsensä 20.11.1944 – 30.11.1944.255

5.3.2. Oululaiset kotijoukot materiaalin hankkijana

Oulun suojeluskuntakin hankki suojeluskuntapiirinsä määräyksestä täydennysmateriaalia kenttäarmeijalle. Materiaalin hankinta oli etupäässä vaatteiden, varusteiden, ajo – ja kulkuneuvojen hankintaa. Oululaisissa sanomalehdissä oli ilmoituksia, joissa ilmoitettiin muun muassa ajoneuvo – ja hevosenottolautakuntien toimenpiteiden ajat ja paikat. Ne olivat sotatilan sekä sotalain sallimia pakkotoimenpiteitä.256

Oulun suojeluskunnalla oli jatkosodan alkaessa niin sanottu S – varasto,257mistä materiaalia luovutettiin suojeluskuntapiirille. Se toimitti materiaalin edelleen varuskunnalle. Armeija maksoi saamistaan varusteista ja se antoi suojeluskunnalle ohjehinnastot hankittavasta materiaalista.258Jatkosota alkoi keskikesällä. Polkupyörät olivat tarpeellisia sen alkaessa. Talven tunkiessa päälle jatkosodan syksyllä, rintamalla tulivat kulkuvaikeudet alkaneitten lumisateiden seurauksena. Toimenpiteinä asian johdosta oli marraskuun 18. päivä 1941 Oulun suojeluskuntapiirin esikunta lähettänyt kiertokirjeen toimenpiteistä suksien ja sauvojen hankkimiseksi kenttäarmeijalle.259Suksia ja sauvoja piti hankkia liikkeistä, yksityisiltä ja niin edelleen, mistä niitä yleensä sai. Suksista tulivat kysymykseen 6,5 jalan mittaiset ja sitä pitemmät. Erikoisesta raaka – aineesta tai erikoistavalla valmistetuista tuli kysymykseen vain sellaiset mikäli se ei vaikuttanut suksien hintaan. Mäystimet saivat olla nahkaisia tai puolikovia. Sauvat saivat olla joko puisia tai ruoista valmistettuja. Ne eivät saaneet olla metallisauvoja ja sompanahoitus niissä piti olla joko kahdella tai kolmella remmillä. Materiaalin hankintamääräyksen mukana suojeluskunnalle lähetettiin kansanhuoltoministeriön määräämät rajahinnat liikevaihtoveroineen. Yksityiseltä suoritetut ostot maksettiin käteisellä mallinmukaista kaavaketta käyttäen. Siinä tapauksessa, jos joku lahjoitti sukset tai sauvat, kirjoitettiin kuittauksen paikalle ”lahjoitus” ja hintasarakkeet jätettiin täyttämättä. Liikkeistä ostetuista suksista ja sauvoista lähettivät liikkeet laskun suoraan suojeluskuntapiirin esikunnalle.260Liikkeistä ostetut sukset ja sauvat oli lähetettävä Tuiran asemalle suojeluskuntapiirin osoitteella. Lähetysilmoitus niistä oli tehtävä puhelimella sekä vahvistettava kirjallisesti. Kenttäarmeijan suksitarve oli niin suuri talven lähestyessä, että jokaiselle suojeluskunnalle annettiin määräys hankkia suksia ja sauvoja vähintään kaksi prosenttia asukasluvun määrästä.261

5.3.3. Keräystä armeijan hyväksi

Talvisotaan Suomen armeija lähti hyvinkin puutteellisesti varustettuna. Jatkosodan alkaessa varustetilanne oli parempi, mutta sota kulutti kaikkea materiaalia, joten pulaa oli kaikesta. Suojeluskunnan poikaosastolaisten ja lottain toimesta tehtiin laajamittaista keräystä kenttäarmeijan varustilanteen kohentamiseksi. Sitä tehtiin muun muassa niin sanottuna hiljaisena, jatkuvana keräyksenä tai suurina keräyskampanjoina.262Keräyskampanjoissa olivat mukana suojeluskunnat, Suomen Talkoot, Nuorten Talkoot välillä koulutkin263. Keräyksistä tiedotettiin sanomalehdissä.

Sotien aikana kerättiin kaikkea mahdollista esimerkiksi hevosten ja lehmäin häntäjouhia armeijan harjamateriaaliksi. Elävän hevosen häntäjouhista maksettiin 35 markkaa kilolta. Sotien aikana tarvittiin romumetallia, kumia, pulloja, käpyjä, pajunkuoria, marjoja, sieniä ja niin edelleen jopa hiuksia. Oululaisista kampaamoista kerättiin erään kampanjan yhteydessä vuonna 1943 noin 720 kiloa hiuksia. Samalle vuodelle Oulussa kerättiin jätettä ja tuhkaa maatalouteen lannoitteeksi.264Keräystoiminta aloitettiin jo vuoden 1939 syksyllä ja se hiljeni vasta syksyllä 1944. Sitä tehtiin erilaisin kampanjoin vauhditettuna. Ensisijaisesti sitä tehtiin kenttäarmeijan tarpeisiin.265Suojeluskunta sai tuotosta oman osansa, jota käytettiin järjestön toiminnan ylläpitämiseen.266

Keräystoiminnan alkaessa syksyllä 1941, sanomalehti Kaiku ilmoitti sivuillaan, että ”armeijan suurkeräys” on alkanut. Keräyksen teemana olivat ”Lumput Kokoon” lämpimiä vaatteita sotilaille. Oulussa keräys oli 29.10 – 1.11.1941. Kaiku oli haastatellut suojeluskuntapiirin komentaja Weckmania, joka oli maininnut, että ”erityisesti oululaisilla on kunnia – asiana luovuttaa keräykseen lämpimiä vaatteita, sillä meidän seudun omia poikia oli paljon pohjoisrintamalla missä olosuhteet ovat kylmempiä kuin muualla”. Kapteeni Weckman oli haastattelussaan kehottanut oululaisia tekemään matkan kesäasunnolleen. Ne saattoivat olla hyvinkin antoisia paikkoja silmälläpitäen armeijan syyskeräystä. Sieltä saattoi löytyä jotain, jota kukaan ei muistanut edes omistavansa. Suojeluskuntapiirin keräysjohtaja, vänrikki Kariletto oli huomauttanut haastattelussaan, että keräyksen toimittivat etupäässä sotilaspojat.267

Keväällä 1942 kerättiin kampanjoiden ”Kotirintaman Kevätkeräys” nimellä. Se oli alkanut iskuviikolla huhtikuun 12. – 19.1942. Keräyksen suorittajia olivat silloin olleet suojeluskunnat ja Nuorten Talkoot.268Kaiussa kirjoitettiin keräystä kampanjoiden talvella 1942 ”sotilaspojat hyökkäävät”. Kerätyt romut käytettiin teollisuuden tarpeisiin. Porin Nikkelitehdas oli eräs kerätyn romumetallin käyttäjistä.269Keräyksissä kilpailtiin Suomen kaupunkien välisinä kilpailuina. Vuonna 1943 Oulu oli tullut toiseksi kaupunkien välisessä jätepaperin keräyskilpailussa tuloksellaan 145 787 kiloa.270

Keräystoiminnassa oli usein mukana henkilökohtaisia kilpailuja palkintoineen.271Ne erityisesti innostivat keräysspesialisteja, sotilaspoikia yrittämään. Luvattuja palkintoja saattoi käydä katsomassa esimerkiksi vuonna 1942, keskustan Urheilu ja Kalastusliikkeen näyteikkunasta.272

Keräystoiminnan käydessä kuumana ei vältytty vahingoiltakaan. Syksyn 1942 keräyskampanjan aikana oululainen autoilija Aate Lattunen oli jättänyt Limingantullin, Savolan romuliikkeen luo yön ajaksi kuorma – auton moottorin, ohjauslaitteita ja kippilaitteet. Hänen mennessä aamulla noutamaan niitä, ne olivat kadonneet. Asiaa tutkittaessa ilmeni, että sotilaspojat olivat keränneet ne romurautakeräyksensä yhteydessä. Paikallispäällikkö Ahma maksoi sittemmin 2000 markan vahingonkorvauksen autoilijalle.273

5.3.4. Poikain toimintaa

Sotien aikana poikain asema korostui miesten ollessa rintamalla. Talvi – ja jatkosodan aikana he toimivat kotijoukkojen merkittävänä ydinjoukkona kotirintamalla. Talvisodan aikana suojeluskuntapojat ottivat Oulussa osaa vartiopalvelukseen ja desanttientorjuntaan. Talvisodan aikana heitä toimi lähetteinä eri esikunnissa yhteensä 104 poikaa274. Välirauhan ja jatkosodan aikana pojat osallistuivat talkoo – ja työvelvollisuutensa takia myös maataloustöihin.275Se oli elintärkeää toimintaa tuotantokamppailussa.276

Poikain toiminta kotijoukoissa käsitti maanpuolustuksen apupalveluja ja moninaisia aputehtäviä kotirintamalla.277Jatkosodan aikana tulivat merkittäviksi erilaiset työpalvelut. Oulujoella tehtiin pienessä määrin uittotöitä sotien aikanakin. Erottelupaikka sijaitsi Tukkisaaressa(Totisaaret). Sotilaspojat osallistuivat jatkosodan aikana monet kerrat mottitalkoisiin.278Heidän työpalvelunsa käsitti myös halpa – arvoista jätepuun keräämistä polttopuuksi. Hakkuujätteitä ja risupuuta he keräsivät esimerkiksi Hietasaaren ja Ruskonniittyjen lepikoista. Kaikki mahdollinen palava puuaines otettiin käyttöön, mistä sitä suinkin löytyi. Pommituksissa vaurioituneitten talojen jäännöksetkin hyödynnettiin tarkkaan. Sotatilan takia tavanomainen polttopuuhuolto ei toiminut. Polttoainepula tuli jatkuvaksi huoleksi ja kaikki keinot sen poistamiseksi otettiin käyttöön.279

Sotilaspoikain henkilökuvaan kuului avuliaisuus muita ihmisiä kohtaan. Sitä he osoittivat muun toiminnan lisäksi kulkemalla esimerkiksi talkootöissä Karjasillankankaan asevelitalojen rakennustyömailla.280Sanomalehdissä oli usein ilmoituksia, joissa tiedotettiin kokoontumisesta johonkin tiettyyn paikkaan, mistä lähdettiin talkoisiin Karjasillankankaalle. Poikaporukalla mentiin myös marjojen ja sienien keruuseen kaupungin lähialueille. Puolukkaleireille voitiin järjestää kuljetuksia suojeluskunnan puolesta281. Sotilaspoikia kulki lukuisasti myös maataloustyöleireillä lähikunnissa.282

Talvisodan aikana poikaosastolaisten apu maanpuolustustyössä havaittiin arvokkaaksi. Suojeluskuntain poikatoiminnan merkittävimpiä asioita jatkosodan aikana olikin suojeluskuntapoikain nimen muuttaminen sotilaspojiksi. Se oli ikään kuin suojeluskuntajärjestön kiitoksenosoitus poikaosastolaisille. Nimi muutettiin 17.9.1941 tapahtuneella Kotijoukkojen komentajan kenraaliluutnantti Lauri Malmbergin päiväkäskyllä. Hän oli lausunut päiväkäskyssään: Poikaosastolaisillamme ei ole tähän ollut asti varsinaista nimeä. Tapausten valtava vyöry on itsestään tuonut tämän nimen esille. Molempien viime sotiemme vaiheet ovat tehneet meille entistä elävämmäksi Vänrikki Stoolin henkilöt. Sieltä astuu vastaamme ”Sotilaspoika”. Se olkoon poikiemme nimi. Sen on Runeberg antanut, se on isiemme perinnön ja vapaaehtoisen maanpuolustajan tunnuskilpi.283

5.4. Ilmapuolustus talvi–ja jatkosodassa

Oulun kotijoukkojen tehtäviä oli osallistua suojeluskuntapiirin ilmasuojelutoimiston toimintaan. Suojeluskunnan vartiokomppanian henkilöstö otti myös osaa ilmapuolustukseen sekä talvi – että jatkosodan aikana.284Toisen maailmansodan aikana ilmavalvonta ja ilmatorjunta olivat tulleet tärkeiksi, sillä hävittäjät ja pommikoneet olivat tulleet yhä merkittävämmäksi osaksi sodankäyntiä. Oulu sijaitsi kaukana talvisodan tulilinjoilta, mutta huomioiden vihollisen ilma – aseen tehon, niin ilmapuolustuksen järjestäminen nousi keskeiseksi asiaksi.

Ilmavalvonta oli aloittanut toimintansa jo lokakuun 7. päivä 1939. Se tapahtui samoihin aikoihin, kuin YH:n käskykorttien jako oli aloitettu suojeluskuntalaisten ja suojeluskuntapoikain toimesta.285Ilmavalvontaan oli määrätty lottia, veteraanisuojeluskuntalaisia sekä nuoria suojeluskuntapoikia. Heitä varten tehtiin erilaisia hälytyssuunnitelmia, joissa oli huomioitu poikain ja lottain käyttö erilaisilla viestintämuodoilla. He kykenivät viestittämään puhelimella, vilkkuvalolla, käsimerkeillä ja kuljettamaan kirjallisia tai suullisia viestejä. Viimeksi mainittua taitoa pidettiin tärkeänä ja suojeluskunnan poikaosastolaiset joutuivat opettelemaan ja omaksumaan suullisen viestin kuljettamisen taidon viestiä muuttamatta.286

Talvisodan aikana Oulussa toimi Oulun ilmavalvonta alueen keskus(IVAK), joka käsitti milteipä koko läänin alueen. Sen alaisuudessa toimi ilmapuolustuskeskus(IPAK)pitäen keskuspaikkanaan hotelli Pohjolaa.287YH:n alkaessa oli suojeluskuntalaisten ilmavalvontaa järjestelty aluepäällikkö majuri Perksalon toimesta. Kaupungin vesitorniin ilmavalvontaelimen päälliköksi määrättiin suojeluskuntaveteraani Eino Hahtonen ja varapäälliköksi suojeluskuntaveteraani Emil Leskinen. Ilmavalvontaelimeen kuului kahdeksan lottaa. Toinen suojeluskuntalaisten ilmavalvontaelin sijoitettiin Toppilaan, SOK:n myllyyn. Elimen päälliköksi nimitettiin suojeluskuntakersantti Niilo Sohlo ja varapäälliköksi suojeluskuntavääpeli Valde Hyry. Elimeen kuului kahdeksan lottaa.288Oulun aluekeskuksessa työskenteli YH:n alkaessa kuusi lottaa. Kaikki ilmavalvonnassa toimineet lotat olivat käyneet ilmavalvontakurssit.289

Suojeluskunnan esikunnan kokouksessa 23.10.1939 paikallispäällikkö luutnantti E. Koskinen oli esittänyt toimenpiteitä ilmatorjunta aseistuksen hankkimiseksi Ouluun. Ilmapuolustuksen järjestämistä oli suunniteltu yhdessä Puolustuslaitoksen kanssa.290Talvisodan sytyttyä Ouluun sijoitettiin useita ilmatorjuntayksiköitä. Esimerkiksi Raatinsaarelle sijoitettiin ilmatorjuntatykki ja kaksi ilmatorjuntakonekivääriä. Yhteiskoululle sijoitettiin ilmatorjuntakonekivääri ja Oulu Oy:lle yksi ilmatorjuntakonekivääri. Lotta Kahvilan luona sijaitsi kaksi ilmatorjuntakonekivääriä ja rautatiesillan luona oli yksi ilmatorjuntakonekivääri sekä kasarmialueella yksi 20 millimetrin ilmatorjuntakonekivääri. Limingantullissa, Valion meijerin luona sijaitsi 20 millimetrin ilmatorjuntakonekivääri. Silloin oli ollut käytössä kaikkiaan kaksi 20 millimetristä, kahdeksan tavallista ilmatorjuntakonekivääriä ja yksi ilmatorjuntatykki.291

Talvisodan alkuaikana Oulu sai olla kauan rauhassa ilmapommituksilta. Tammikuun ensimmäinen päivä 1940 oli ensimmäinen ilmapommitus. Kaiku uutisoi 3.1.1940 pommituksesta mainiten, että ”kaupunki joutui bolshevikkilentäjien sankariteon kohteeksi, ja se oli Otto Ville Kuusisen hallituksen uudenvuodentervehdys kansanvaltaiselle Suomelle”.292Pommitukseen oli osallistunut 17 lentokonetta. Siinä kuoli neljä ihmistä, joista kaksi oli lottia. Pommituksessa haavoittui 30 henkilöä.293Tammikuun 3. päivä 1940 oli seuraava pommitus. Valtion rautateiden Oulun suojelulohkon sotapäiväkirjaan oli 3.1.1940, kirjoitettu että Utajärvellä kello 12.00 ruudussa 292 a oli 20 viholliskonetta tulossa Oulua kohti.294

Ilmapuolustusaluekeskus ilmoitti 14.10.1939 kello 18 00, että useita koneita oli nähty Vaalassa lentävän kohden Oulua. Lohko hälytettiin ja hälytys oli loppunut kello 19.10.295Ilmapuolustusaluekeskuksen(IPAK)sotapäiväkirjaan on kirjattu niinkin varhaisia havaintoja kuin 9.10.1939 kello 9.45. Silloin Muhoksella havaittiin neljä lentokonetta matkalla pohjoiseen. Lentokoneilla oli ollut useita näkijöitä ja lohko oli hälytetty.296Kauan ennen talvisodan alkua kirjatusta lentokonehavainnosta voi päätellä, että Neuvostoliitto oli pitänyt Oulua tärkeänä sotilaallisena kohteena. Suunnitteli ehkä Suomen katkaisua? Talvisodan puhjettua lentokonepommituksien selvä painopiste oli kylläkin Eteläsuomen kaupungeissa.

Talvisodan aikana oululaisten turvaksi näytti muodostuneen Äimäraution lentokentälle sijoitettu ruotsalaisten vapaaehtoisten hävittäjälaivue. He olivat olleet erään kerran poissa, niin jopahan viholliskoneita oli ollut yrittämässä pommituslentoja kaupunkiin!297Hävittäjien erinomaisuus huomattiin ja sen takia järjestettiin kansalaiskeräyksiä hävittäjäkoneitten hankkimiseksi. Helmikuussa 1940 kirjoitettiin paikallisessa sanomalehti Kaiussa oululaisten hävittäjäkeräyksen puolesta298ja maaliskuussa se uutisoi, että hävittäjäkonekeräys oli tuonut useita kymmeniä nimiä keräyslistalle säästöpankki Sammossa.299

Jatkosodan uhatessa ilmapuolustus järjestettiin varovaisuustoimenpiteenä ensimmäisenä.300Toimenpiteenä Oulun suojeluskuntapojat olivat jakaneet käskykortteja ilmavalvonta – ja ilmatorjuntajoukkojen reserviläisille jo kesäkuun 10. päivä 1941. Muille reserviläisille, joiden tie oli ”sinne jonnekin”, liikekannallepanon käskykortit uuteen sotaan oli jaettu 15. ja 16. päivä kesäkuuta 1941.301

Suojeluskuntapiirin päällikön päiväkäskyllä muodostettiin kesäkuun 17. päivä 1941 Oulun ilmasuojelujoukot.302Ilmasuojelukomppaniat ja ilmasuojelujoukkueet joukkueet muodostivat ilmasuojelupataljoonan, jonka ensimmäisenä päällikkönä toimi suojeluskunnan päällikkönä toiminut kapteeni L. Ahma. Pataljoonan vääpelinä toimi suojeluskuntavääpeli K. J. Heikel. Ilmasuojelupataljoonan henkilöstö muodostui suojeluskuntalaisista, suojeluskuntapojista, lotista ja reserviläisistä tai asevelvollista, joita oli määrätty niihin muodostelmiin.303Jatkosodan aikana ilmasuojeluun ottivat osaa myös suojeluskunnan vartiokomppanian miehet silloin, kun eivät olleet sidottuina vartiotehtäviinsä.304Ilmasuojelujoukot saivat kohennettua aseistustaan parempaan suuntaan, kun oululaiset liikkeet lahjoittivat muodostetuille ilmasuojelujoukoille 27 kappaletta Suomi konepistooleja.305

Seuraavassa on esillä kesällä 1941 perustetun Oulun ilmasuojelupataljoonan yksiköt ja niiden ensimmäiset päälliköt.306

739. Is. K. Oulu päälliköksi sk. vääpeli Veijo Olander

740. Is. K. Oulu päälliköksi luutnantti Yrjö Herva

741. Is. K. Oulu päälliköksi luutnantti Mikko Linqvist

742. Is. K. Oulu päälliköksi sk. vääpeli Torsti Korhonen

743. Is. K. Oulu päälliköksi luutnantti Runar Sandelin

744. Is. K. Oulu päälliköksi vänrikki Paavo Särkisilta

745. Is. K. Oulu päälliköksi luutnantti Jokisalo

746. Itsenäinen Is. joukkue Oulu nostomies Eino Funck (Pikisaari)

747. Itsenäinen Is. joukkue Oulu kersantti Elias Vainio (Nuottasaari)

Jatkosodan aikana Oulun ilmapuolustuskeskuksen päällikkönä toimi rehtori Metsävainio apunaan ilmasuojelukurssin käyneitä lottia. Ilmasuojelukeskuksen päällikkö oli antanut käskyjä odotettavissa olevien pommitusten varalta mahdollisesti löytyvistä räjähtämättömistä pommeista. Niitä piti käsitellä varoen. ”Suutareihin” saivat kajota vain pomminpurkukurssin käyneet. Räjähtämättömille oli omia kopperoita Tuirantien varressa olevalla kaatopaikalla. Pommit ja sytyttimet kuului säilyttää erilleen toisistaan omiin kopperoihinsa sijoittaen.307

Aloittessaan ilmapuolustuskeskuksen päällikkönä, Metsävainio oli antanut ensimmäisen päiväkäskynsä heinäkuun 3. päivä 1941. Ilmapuolustus oli Oulussa merkittävällä sijalla. Hän oli määrännyt kaupungin alueelle useita ilmatähystyspaikkoja ja tehokkaan hälytysjärjestyksen.308

Tähystyspaikat:

I Kauppahotellin torni Is. keskuksen tähystyspaikka

II Tuiran Säästöpankintalo 740. Is. K:n tähystyspaikka

III Talousseurantalo 742. Is. K:n tähystyspaikka

IV Weckmannin talo 742. Is. K:n tähystyspaikka

Tähystyspaikat viestittivät:

Ensimmäinen tähystyspaikka viestitti ilmasuojelukeskukseen keskukseen. Toinen tähystyspaikka viestitti V lohkon toimistoon Tuiran päiväkotiin 740. ilmasuojelukomppanian sijoituspaikkaan. Kolmas tähystyspaikka viestitti III lohkon toimistoon Kajaanintullin koululle 724. ilmasuojelukomppanian sijoituspaikkaan. Neljäs tähystyspaikka viestitti I lohkon toimistoon Heinätorin koululle 741. ilmasuojelukomppanian sijoituspaikkaan. Ilmasuojelulohkot viestittivät edelleen ilmasuojelukeskuksen tähystyspaikoistaan. Kun puhelinyhteydet saattoivat katketa tai tulla liiaksi rasitetuiksi oli varauduttava viestin kuljettamiseen lähettejä käyttäen ja siihen oli koulutettava miehiä. Itsenäiset teollisuuslohkot kuten eräinä esimerkkeinä: nahkatehdas Åström OY ja puuteollisuudentehdas Oulu OY järjestivät itse omat tähystyspaikkansa ja viestittävät niistä lohkonsa toimistoon ja sieltä ilmasuojelukeskukseen.309

Elokuussa 1941 korjattiin ilmapuolustusta edemmäksi. Silloin laadittiin suojeluskunnan toimesta uusi perustamistaulukko uudelleen perustettaville Oulun kaupungin alueen ilmasuojelujoukoille. Suunnitelmassa otettiin huomioon käytettävissä olevat resurssit henkilöstön ja aseiden suhteen. Perustamistaulukko tuli voimaan elokuun 21. päivä 1941.310

Taulukko 10: Ilmasuojelujoukkojen perustamistaulukko

Koossa olevat vahvuus hälytyksellä koottavat vahvuus

miehiä 452 naisia 86 miehiä 1239 naisia 100

polkupyöriä moottoripyöriä h. autoja k. autoja p. autoja

621 8 10 41 22

kiväärejä pistooleja konepistooleja pikakiväärejä

716 59 38 38

Lähde: Oulun suojeluskunta, salaista kirjeistöä v. 1941, SK 534, SArk.

Jatkosodan viimeisenä vuotena Oulu joutui kärsimään eniten rajuista pommituksista. Ne muuttivat kaupungin ulkoisen kuvan. Helmikuun 21. päivä 1944 kello 18.20 oli annettu ilmavaroitus ja ilmapommitus olivat alkaneet kello 18.44. Sen suoritti noin 25 viholliskonetta kahdeksassa aallossa. Koneet pudottivat lukuisasti miina – ja palopommeja pääasiassa keskikaupungille. Lukuisia suuria tulipaloja syttyi, niistä kehittyi kahdeksan laajempaa aluepaloa ja kaksi pienenpää paloaluetta. Pommituksessa kuoli kaksi henkilöä sirpaleista ja yksi sydänhalvaukseen sekä 22 henkilöä haavoittui. Palokalustoapua saatiin Haaparannasta, Torniosta, Kemistä, Haukiputaalta, Muhokselta, Limingasta, Ylivieskasta, Ruukista, Oulaisista ja Kokkolasta. Helmikuun 21. päivän pommituksien aikana oli rautatie ja ratapihakin rikkoutunut hieman. Aamuun mennessä olivat kaikki tulipalot saatu rajoitetuksi.311

Seuraava ilmahälytys oli 26.2.1944 kello 21.35. Kymmenen minuutin päästä koneet olivat päällä pudottaen palopommeja. Hyökkäys tapahtui viidessä aallossa ja koneita oli ollut 10 – 15. Tulipaloja syttyi neljässä rakennuksessa. Varsinaisena kohteena oli ilmeisesti ollut Åströmin tehdas ja sähkölaitos. Pommituksessa kuoli yksi henkilö ja kaksi henkilöä haavottui. Koneet poistuivat ja ilmavaaran ilmoitettiin olleen ohi kello 22.38. Neuvostoliittolaiset pommikoneet kävivät jo seuraavana päivänä muistuttamassa sodan todellisuudesta. Silloin vauriot jäivät vähäisiksi sillä koneita oli ollut vain muutamia liikkeellä. Helmikuun 28. päivänä 1944 oli jatkosodan pahin pommitus. Ilmavaroitus oli annettu kello 00.51 ja ilmahälytys seitsemän minuuttia myöhemmin. Kello 01.13 pommikoneet olivat tehneet ensimmäisen hyökkäyksen kaupunkiin. Kello 02.14 havaittiin palo Asema – ja Uudenkadun kulmassa. Palo laajeni vähitellen suurpaloksi, jossa paloi yli neljä korttelia. Myös Kuusiluodossa oli syttynyt palo, missä tuhoutui koko sen merenpuoleinen osa. Ilmahyökkäykseen oli osallistunut noin 80 – 90 konetta ja hyökkäys oli tehty 23 aallossa. Ilmahyökkäys oli ohi kello 03.30.312Raatin suojeluskuntatalo ja varastorakennukset kärsivät pahoin vuoden 1944 helmikuun lopun pommituksista.313

Suojeluskunnan paikallispäällikön päiväkäskyissä näkyi myös alkanut aseveljeys saksalaisten kanssa. Kaupunkiin sijoitetuilla saksalaisilla sotajoukoilla oli ilmatorjuntayksiköitä ja heidän sekä paikallisten ilmatorjuntayksiköiden välillä oli yhteistoimintaa. Paikallispäällikkönä toiminut luutnantti Y. Herva, oli heinäkuun 8. päivän 1941 päiväkäskyssään kehottanut, ilmoittamaan ilmasuojelupataljoonan toimistoon, saksankieltä taitavien miesten ja aliupseerien lukumäärän.314

Sotilaspoikain tehtäväkuva laajeni jatkosodan aikana,315sillä he joutuivat ilmatorjunta – aseille palvellessaan ilmatorjuntayksiköissä.316Sotilaspojissa oli saksankielentaitoisia lukiolaisia. Heitä tarvittiin mukaan ilmatorjuntaan, joka toimi yhteistoiminnassa saksalaisten kanssa.317Vuoden 1944 kevättalvella Oulun ilmatorjunnassa palveli vielä 39 sotilaspoikaa.318Heistä monet olivat lyseolaisia ja muutamilla pojilla oli kutsunta edessään, kuten esimerkiksi syyskuun 30. päivä 1926 syntyneellä sotilaspoika Esko Laitisella, se oli 14.5.1944. Yksikössä peitenumeroltaan 5284 palvellut ja 14.8.1927 syntynyt sotilaspoika Walter Bäckström sitä vastoin pääsi siviiliin 3.3.1944. Oululaisia sotilaspoikia oli vielä 5.5.1944 ilmatorjunnassa yhteensä 14 poikaa.319Muutamat sotilaspojat palvelivat jopa syksyyn 1944 saakka. Esimerkiksi vielä syyskuun 16. päivä 1944 oli pari sotilaspoikaa siirretty raskaalle patterille320. Jatkosodan aikana oululaisia sotilaspoikia oli sijoitettuna saksalaisiin ilmatorjuntayksiköihin Panteriin, Greifiin ja Falkeniin Sotilaspojat poistuivat niistä saksalaisten pyynnöstä syyskuun 6. päivä 1944. Saksalaisten oli poistuttava Oulusta 14.9.1944 kello 24.00 mennessä, jatkosodan välirauhan aseleposopimuksen mukaan.321

5.5. Evakuointitehtävissä

Evakuointisuoritustehtävien hoitaminen oli tärkeimpiä suojeluskuntapiirin ilmasuojelutoimiston tehtävistä. Evakuointitehtävissä olivat mukana lotat, pikkulotat, veteraanisuojeluskuntalaiset ja poikaosastolaiset. Oulun kotijoukoissa palvelleita evakuointi työllisti paljon. Kuuluessaan keskeisesti suojeluskuntapiiriin, Oulun kotijoukoille lankesi runsaasti evakuointitehtäviä. Paikallisten kotijoukkojen lisäksi evakuointien suoritustehtävissä oli mukana komennukselle määrättyjä, muiden kuntain kotijoukoissa palvelleita.322

Jatkosodan aikana siirrettiin lapsia sotaa ja pommituksia pakoon Ruotsiin.323Väestöä harkittiin siirrettäväksi lähiseutujen kuntiin jo talvisodan uhkan edessä.324Erilaisten väestönsiirtojen takia ihmisiä oli liikkeellä poikkeuksellisen paljon sota–ajan Oulussa. Heitä oli liikkeellä Karjalasta, Kuusamosta, Sallasta ja Petsamosta. Monet evakot kulkivat evakkotaipaleensa jopa useampaan kertaan.325Jatkosodan hyökkäysvaiheen jälkeen, talvisotaa paennutta siirtolaisväestöä muutti sadoin tuhansin takaisin kotiseuduilleen. He joutuivat uudelleen evakkoon jatkosodan häviömme seurauksena.326

Syksyn 1944 suurten evakuointien ollessa edessä, Oulussa alkoi toimia Pohjois – Suomen Evakuointikeskus. Se toimi lääninhallituksen alaisena päällikkönään vuorineuvos Kivinen. Evakuointikeskuksella oli opastustoimisto rautatieasemalla. Tilapäisinä majoitustiloina käytettiin etupäässä kouluja.327

Puolivälissä syyskuuta 1944 käynnistettiin suuret väestönsiirrot Oulujoen yläpuolisilta alueilta. Lapinsodan edeltä alueet tyhjennettiin kokonaan siviiliväestöstä. Ahtaus yöpymis – ja sijoituspaikoissa alkoi pian, kun syyskuun 16. päivä 1944 Pohjois – Suomen Evakuointikeskuksen Esikunta määräsi täydellisen evakuoinnin Ristijärvelle. Hekin kulkivat Oulun kautta.328Koillismaalta, väestöä siirrettiin kuorma – autokuljetuksin Ouluun ja edelleen junilla eteenpäin. Esimerkiksi pudasjärveläisiä siirrettiin Orimattilaan saakka. Sairasjuna ”Lasse” oli tuonut heitä takaisin lokakuun 15. päivä 1944, 796 henkilöä.329Lapinläänin asukkaat, jotka eivät siirtyneet evakkoon Ruotsiin, kulkivat myös Oulun kautta sijoituskuntiinsa, jotka saattoivat sijaita kaukana Etelä – Suomessa.330Siirtokuljetuksia odottaessaan sotapakolaiset joutuivat oleilemaan ihmisiä täynnä olevassa Oulussa.

Tilanpuute oli paha ongelma. Sitä voinee kuvata seuraavan esimerkin avulla: Kannaksen taisteluihin osallistuneita joukkoja siirrettiin pohjoiseen uuteen sotaan. Heidänkin sotatiensä kulki Oulun kautta. Eräs komentajista, kenraalimajuri Lagus oli ilmoittanut 21.9.1944 suojeluskuntapiiriin, tarvitsevansa kaikki siirtoväen käytössä olevat rakennukset sotilasmajoitukseen. Suojeluskuntapiirin komentaja lähti neuvottelemaan asiasta Evakuointikeskuksen johtajan, vuorineuvos Kivisen kanssa. Neuvottelut tuottivat hyvän tuloksen, sillä evakuointikeskus sai pitää rakennukset toistaiseksi. Syyskuun 21. päivä 1944, hyvän junien saannin vuoksi, evakoita oli ollut sijoitettuna eri paikkoihin poikkeuksellisen vähän eli ainoastaan 1226 henkilöä.331

Lapinsodan ratkaisut etenivät kohtalaisen nopeaan ja evakuoitua väestöä ryhdyttiin palauttamaan mahdollisimman pian sodasta vapautuneille alueille. Nopeasta palauttamisesta joutuivat kylläkin kärsimään monet siviilit, saksalaisten tekemien miinoituksien seurauksena. Marraskuun 5. päivä 1944 sai evakuointeja hoitanut suojeluskuntapiirin ilmasuojelutoimisto luvan palauttaa Rovaniemen, Jaatilan ja Muurolan evakot. Siirtoväen opastustoimisto rautatieasemalla lakkautettiin 19.11.1944 ja suojeluskuntapiirin ilmasuojelutoimisto lakkautettiin 30.11.1944.332

5.6. Asekätkentä varotoimi

Kevättalvella 1945 tuli ilmi asekätkentä eli aseiden ja muiden taistelutoiminnassa välttämättömien varusteiden sekä ampumatarvikkeiden hajavarastointi.333Ilmeni, että kätkentää oli toteutettu runsaimmin Oulun suojeluskuntapiirin alueella. Siihen on nähty syyksi käyty Lapinsota, joka oli antanut mahdollisuudet laajamittaiseen aseiden, ammusten ja sotamateriaalin hankintaan kätkemistä varten.334

Asekätkentä nimen saaneen toiminnan tarkoituksena oli ollut hankkia sekä aseellisia – että materiaalisia valmiuksia mahdollisesti käytävään sissisotaan. Sissisotaa oli suunniteltu varotoimenpiteenä Neuvostoliiton mahdollisesti miehittäessä Suomen toisen maailmansodan loppuratkaisujen yhteydessä, Romanian mallin mukaan. Asekätkennän suunnittelijoita olivat olleet Päämajan Akateemisen Karjala Seuran upseerit. Asekätkennän kiistaton johtaja oli ollut everstiluutnantti U. S. Haahti.335

Asekätkentäorganisaation rungon muodostivat suojeluskuntapiireihin sijoitetut II yleisesikuntaupseerit eli ”kakkoset”. Heille oli asetettu vaatimuksiksi, että heidän täytyi olla rintamajoukoissa palvelleita, pystyviksi havaittuja johtajia. Heidän odotettiin tuntevan suojeluskuntapiirinsä alueen ja sen avainhenkilöt. Heidän kuului olla elämäntavoiltaan säännöllisiä ja heidän tuli pystyä itsenäiseen operatiiviseen ajatteluun.336

Oulun suojeluskuntapiirin II yleisesikuntaupseeriksi määrätty majuri Aito Keravuori ilmoittautui tehtäväänsä 2.10.1944 suojeluskuntapiirin esikunnassa, komentotoimisto I:ssä, Saaristonkatu 23:ssa.337Suojeluskuntapiireihin määrättyjen ”kakkosten” tehtäviä olivat virallisesti mielialojen tarkkailu käynnissä olevan kotiuttamisen aikana. Epävirallisesti he valmistelivat aseiden ja sotatarvikkeiden hajavarastointia. Keravuori oli itse tietoinen tehtävästään, olihan hän keskustellut siitä U. S. Haahden kanssa jo 27.8.1944 hänen luona käydessään.338

Oulu oli likietuisia keskuspaikkoja asekätkennässä. Kaupunki oli perustamispaikka III AK:lle, jolla oli vastuu Lapinsodan sotatoimista. Siitä johtuen materiaalia kulki Oulun kautta ja sitä varastoitiin myös runsaasti Ouluun. Oulu toimi myös kotiuttamiskeskuksena jatkosodan loputtua ja Lapinsodan kestäessä.339

Keravuori kehitti kaksinkertaisen tilausjärjestelmän systeemin, joka perustui ajankohtaisen huoltotilanteen hyväksikäyttöön. Kenraali Siilasvuon komentamat III AK:n 3. ja 11. divisioona tarvitsivat täydennysmateriaalia, ase – ja ammustarvikkeit Lapinsotaan. Mainittujen divisioonien taisteluvälinetoimistojen päälliköt lähettivät tilauksensa niin Päämajan varikolle kuin III AK:aan. Materiaalia alkoi virrata Oulun asemalle molemmista lähteistä ja sitä kertyi aina kaksinkertainen määrä.340

Oulun suojeluskuntapiirin asekätkennän organisoija majuri Aito Keravuori valitsi lähimmäksi avustajakseen oululaisen eläinlääkäri Lasse Syvärin ja tämän suosituksesta Oulun suojeluskunnan esikunnan jäsenen Jaakko Kemppaisen.341Asekätkentä tarvitsi muutakin henkilöstöä, jotka toimittivat varsinaisen kätkennän. Asiassa käännyttiin Liminkaan saapuneen Päämajan kaukopartiopataljoonan(ErP 4)miehien puoleen. Siinä palvellut vänrikki Sulo Uitto sai kutsun saapua Ouluun, missä hän tapasi pataljoonansa komentajan Paul Marttinan ja hänen esittelemän Aito Keravuoren. Sulo Uitto käynnisti välittömästi kätkentätoiminnan pienen ryhmänsä kanssa. Heillä oli käytössään Kellossa aitta, jossa aseita ja tarvikkeita pakattiin kuution kokoisiin puulaatikoihin tervapahviin käärittynä. Laatikotkin vuorattiin tervapahvilla.342Kätkettävää materiaalia sisältäviä puulaatikoita kätkettiin muun muassa kuivien kankaiden maakuoppiin tai heinälatojen -, varastoiden -, aittojen – ja autotallien lattioiden alle. Ase – ja ammustarvikkeita ja räjähteitä voitiin kätkeä jopa rakennuksien rakenteisiin.343

Erään asekätkentään osallistuneen, entisen kaukopartiomiehen ja majuri Aito Keravuoren autonkuljettaja Lauri Kumpulaisen oli nähty kaupitelleen Oulun torilla säilykkeitä. Niiden epäiltiin olleen lähtöisin vast’ikään tehdyistä kätköistä.344Paljastuessaan, alkoholisoitunut Kumpulainen, alkoi kiristää rahaa työnantajaltaan majuri Keravuorelta. Summa oli huomattava 0,5 miljoonaa silloista Suomen markkaa. Keravuori ei voinut suostua maksamaan vaadittua summaa Kumpulaisen vaitiolosta. Kumpulainen kääntyi Oulun SKDL:n järjestösihteeri Kilpeläisen puoleen ja yhdessä he ilmiantoivat Keravuoren liittoutuneiden Oulun edustajalle, komentajakapteeni Vladimir Katstoville. Hänen johtamilla tutkimuksilla ryhdyttiin selvittämään ilmiannon todenperäisyyttä.345

Huomattavan suuren ase – ja materiaalikätkön löydyttyä ilmiannon perusteella eräästä talosta Oulussa.346Se oli alku laajamittaiselle kätköjen paljastumiselle. Asekätkentä oikeudenkäynneistä muodostui suurin Suomessa käyty oikeudenkäynti. Matti Lukkarin tutkimuksesta ilmenee, että asekätkennässä oli ollut mukana noin 5 000 – 10 000 henkilöä. Syytettyinä kätkennästä oli ollut 2615 henkilöä. Syytettyjä oli ollut kenraaleista aina sotamiehiin. Ammattiluokituksen perusteella eniten kätkijöitä 1020 henkilöä(39 %) kaikista 2615 syytetystä, olivat olleet maanviljelijätaustan omaavia.347Lähes kaikkia asekätkentään osallistuneita yhdisti suojeluskunta – aate vaikka Haahti olikin varoittanut liiallisesta suojeluskuntalaisten mukaanotosta asekätkentään. Käytännössä neuvoa ei kuitenkaan voitu toteuttaa. Asekätkentä oli alkanut suojeluskuntajärjestön vielä ollessa olemassa ja toimimassa ja sitä jatkui vielä sivu suojeluskuntajärjestön lakkauttamisen. Lukkarin tekemässä tutkimuksessa asekätkentään osallistuneista yli 99 prosenttia syytteeseen asetetuista olivat olleet taustaltaan suojeluskuntalaisia.348

Asekätkennän ja asekätkentäorganisaation paljastuessa liittoutuneiden valvontakomissiolle, majuri Aito Keravuori349sai päämajasta käskyn lähteä maasta. Pakomatkansa alkuvaiheessa hän sai piilopaikan Oulun Villatehtaan omistajalta Valde Hyryltä. Oulun suojeluskunnan esikunnan jäsen Hyry oli laittanut pakomatkallaolijalle piilon syysmyyntiä odottavien villapuseroiden joukkoon. Keravuoren paettua maasta kätkentää jatkoi Sulo Uitto350, kunnes hänkin joutui pakenemaan maasta Tornion ja Haaparannan kautta.351

Asekätkentä aiheutti pidätyksiä ja vangitsemisia. Oulussa kätkentään olivat sekaantuneet esimerkiksi sekä Keskon paikallisjohtaja että Suomen Pankin, Oulun konttorin paikallisjohtaja. Lakkautetun Oulun suojeluskunnan pitkäaikainen esikunnan jäsenen(vv.1936­1944), 26.11.1904 syntynyt varatuomari Jaakko Kemppainen, oli pidätettynä 9.4.1946­29.5.1946. Hän oli toiminut Keravuoren apulaisena järjestellen kätkentää luutnantti Kivisen kanssa. He suorittivat kätkentää Kiimingissä ja Ylikiimingissä. Kemppaisen asia oli sotaylioikeudessa ja hänelle annettiin kolmen kuukauden ehdollinen tuomion 29.10.1948. Pieksämäellä 15.12.1900 syntynyt, lakkautetun Oulun suojeluskunnan pesänselvitysmiehenä työskennellyt Otto Konttinen, oli toiminut kätkijänä majuri Hurmeen suostuttamana. Hänet pidätettiin Iissä 10.5.1945 ja vapautettiin 10.5.1945. Konttinen pidätettiin uudelleen Oulussa 10.1.1946 ja vapautettiin 7.3.1946. Hänet jätettiin syyttämättä.352Kätkettävää materiaalia toimittaneita oli esimerkiksi Mikkelissä 10.2.1908 syntynyt majuri Reino Kalervo Närhi. Taisteluvälineosastonpäällikkönä ollessaan hän oli luovuttanut materiaalia majuri Keravuorelle. Sotaylioikeuden VII osasto tuomitsi Närhelle joulukuun 17. päivä 1948 viisi kuukautta vankeutta osallisuudestaan kätkentään. Materiaalin luovuttajana oli toiminut myös Utajärvellä 24.8.1894 syntynyt majuri Birger Jarnola. Hänet oli pidätetty 22.2.1947, vangittu 14.6.1947 ja vapautettu 2.4.1948.353

Oululaisen sanomalehti Kaiun mukaan kätkettäviä aseita olisi saatu kotiutettavilta joukoilta ja entisten suojeluskuntalaisten aseita olisi myös kätketty.354Pääministeri Paasikivi, joka silloin vastasi jatkosodan hävinneen Suomen ulkopolitiikasta ja turvallisuudesta, ei vaikuttanut erityisen ihastuneelta asekätköjen paljastuessa, hänen muistelmiaan tulkiten. Hän oli kirjoittanut muistelmiinsa, että ”kätkentä oli ollut epäkypsää ajattelemattomuutta ja vastarinnan kannalta epäonnistunutta toimintaa”.355Myöhemmin huhtikuun 30.päivä 1948 presidentti J. K. Paasikivi muisteli muistelmissaan, että eivät sotarikkeisiin syyllistyneet olleetkaan oikeasti syyllisiä.

VI LAKKAUTUS

6.1. Valtarakenteet muuttuvat

Suomen ja Neuvostoliiton välillä solmitun jatkosodan välirauhan sopimuksen mukaan hävinnyt osapuoli lupautui lakkauttamaan fasistiset, Yhdistyneille kansakunnille ja Neuvostoliitolle vihamieliset järjestönsä.356Esitys suojeluskuntajärjestöstä annetun lain kumoamisesta annettiin ja jätettiin eduskunnalle valvontakomission vaatimuksesta.357Suojeluskuntajärjestö päätettiin lakkauttaa hallintoteitse lakiin perustuen. Lain käsittely oli nopeaa eduskunnassa, jo 3.11.1944 päätettiin, että suojeluskuntajärjestö lakkautetaan 7.11.1944 mennessä.358

Suomeen saapui liittoutuneitten, etupäässä neuvostoliittolaisista muodostettu valvontakomissio valvomaan rauhaehtojen toteuttamista.359Eräänä toimenpiteenä välirauhan rauhanehtojen toteuttamiseksi suojeluskuntajärjestö lakkautettiin.360Suoeluskunnan apujärjestö, lottajärjestö lakkautettiin 23.11.1944. Suomen Aseveljien Huoltoliiton(SAL)lakkautettiin 25.1.1945. Rauhansopimus Neuvostoliiton kanssa edellytti myös alueluovutuksia, joilla sodassa hävittyjen alueiden väestön kohtalo sinetöitiin lopullisesti.361

Jatkosodan voittaja puuttui Suomen sisäpolitiikkaan. Seurasivat sotasyyllisyysoikeudenkäynnit ja toteutettiin myös niin sanottu virkamieskunnan puhdistus. Poliittiset vangit vapautettiin 25.9.1944 ja kiellettynä ollut kommunistien toiminta sallittiin. Suomen Kansan Demokraattinen Liitto(SKDL)piti perustavan kokouksensa Helsingissä 29.10.1944.362Maaliskuun 1945 eduskuntavaalien363myötä, Suomi siirtyi ensimmäisenä sotaa käyneistä maista edustukselliseen demokratiaan.364Vaalien tuloksena kansandemokraatit ja kommunistit saivat eduskuntaan 49 kansanedustajaa365ja pääministeri J. K. Paasikivi perusti kolmannen hallituksensa 17.4.1945. Hallitukseen tuli Suomen Kansandemokraattinen Liitto neljän ministerin voimalla.366Uudistuneen Suomen politiikan myötä tuli uusi käsite nimeltään Paasikiven linja.367

Suomen valtarakenteet muuttuivat voittajan painostuksesta. Samankaltaisia esimerkkejä näkyi myöhemmin antautuneista Japanista ja Saksasta. Suomessa, Neuvostoliitolla oli tarkoituksena saada aikaan uudenlainen demokratia entiseen vihollismaahansa, joka salli mahdollisuudet myös kommunisteille tulla mukaan politiikkaan.368Niin toimien suojeluskuntajärjestön lakkauttaminen tuki Neuvostoliiton toimintaa murtaa Suomen entisiä hallintorakenteita. Lottajärjestö meni suojeluskuntajärjestön perässä sääntöjensä takia, olihan se perustettu apujärjestöksi suojeluskuntajärjestölle.369

Voittaja käytti suojeluskuntajärjestöstä sanaa fasistinen. Sanan käyttö herätti ristiriitaisia tunteita suojeluskuntalaisten keskuudessa. Suojeluskuntajärjestö syntyi itsenäisyyden aamuhämärässä, yhteiskunnallisessa murroksesssa spontaanisesti kansanliikkeenä. Se syntyi ikään kuin järjestysvallan ylläpitäjäksi autonomiseen Suomeen ja jäi vapaussodan jälkeen vaalimaan itsenäisyyden perintöä sekä ylläpitämään laillista yhteiskuntajärjestystä. Fasistisesti lmäärittely vaikuttaa keinotekoiselta voittajan määrittelyltä. Voittaja ainakin kykeni sanalla fasistinen loukkaamaan useiden suojeluskuntalaisen tunteita. Voittajille on aina kuulunut voittajien oikeuksia. Se näkyi tuossa tapauksessa rauhanehtojen tekstin muutamissa sanoissa. Suojeluskuntajärjestö oli kylläkin aseellinen, sotilaspukua käyttävä maanpuolustusjärjestö. Se todennäköisesti näytti ulospäin totalitääriseltä ja toi mielleyhtymiä natsi – Saksaan ja hitleriläismielisiin.

Luultavasti suomalaisten veljeily natsi – Saksan kanssa vaikutti eniten fasistinen sanan käyttöön rauhanehtojen terminologiassa. Saksalaisten viimeinen asetoimitus, millä oli ratkaiseva merkitys Tali – Ihantala – Vuosalmi torjuntataisteluiden370lopputulokseen, luultavasti lisäsi sanan painolastia. Silloin, liittoutuneitten tukema, maailman mahtavimman armeijan ylipäällikkö luopui aiemmasta vaatimuksestaan Suomen ehdottomasta antautumisesta.371

Loukkaavaa käytöstä Neuvostoliittoa kohtaan ilmeni kylläkin suojeluskuntajärjestön alkuvuosina esimerkiksi Suojeluskuntalaisen Lehden järjestämissä venäläisiä halventavissa piirros – ja vitsikilpailuissa vuosina 1921 – 1923.372Painavin syy fasistinen sanan käyttöön ja suojeluskuntajärjestön lakkauttamiseen lienee ollut se, ettei jatkosodanvoittaja halunnut aseellisten joukkojen muodostamia vaaratekijöitä nurkkansa taakse.373Voittaja vaati myös Suomen armeijan kotiuttamisen 5.12.1944 mennessä ja sen henkilömäärän supistamisen rauhanajan vahvuuteen eli noin 37 000 mieheen.374Lisäksi jatkosodan välirauhan rauhanehtoihin kuului karkottaa saksalaiset sotajoukot pois Suomesta.375

6.2. Lakkautus toteutetaan

Marraskuun alkupäivinä 1944 kotijoukkojen komentaja kenraaliluutnantti Lauri Malmberg antoi päiväkäskyn ilmoittaen, että 3.11.1944 eduskunnassa annettu laki, jolla kumottiin 22. joulukuuta 1927 annettu laki suojeluskuntajärjestöstä, astui voimaan.376Lakkautuksen yhteydessä osa entisen suojeluskuntajärjestön viroista ja toimista oli siirretty puolustusvoimille. Suojeluskuntain toiminta päättyi 6.11.1944. Kotijoukkojen esikunta päätti toimintansa 3.12.1944.377

Suojeluskuntajärjestön taloudellisia ja muita asioita selvittämään asetettiin erityinen ”Lakkautetun suojeluskuntajärjestön selvittelytoimisto”, joka toimi Puolustuslaitosministeriön alaisuudessa. Selvittelytoimistolle määrättiin selvitysmiehet. Sisäasiainministeriö määräsi 23.9.1944 selvitysmiehiksi varatuomarit Aarne Rinteen ja Runar Feiringin, Helsingistä.378Selvitysmiehet vaihtuivat toisiin myöhemmin.

Kotijoukot siirsivät omaisuutensa Helsingissä, Suomen Punaiselle Ristille sekä omistamansa Tuusulan päällystöopiston. Kotijoukkojen lahjoittama Tuusulan päällystöopisto toimi sodan jälkeen Punaisen Ristin Töölön sairaalan alaosastona ja siellä hoidettiin päähän haavoittuneita sotilaita. Viipurista, jatkosodan tapahtumien myötä evakkoon joutunut Taistelukoulu asettui Tuusulan entiseen päällystöopistoon vuonna 1949.379

Lakkautusmääräykset hitleriläismielisiä järjestöjä koskivat myös oululaisia järjestöjä. Akateemisen Karjala Seuran(AKS)ja Isänmaallisen Kansanliikkeen(IKL) paikallisosastot lakkautettiin. Oulun suojeluskunta lakkautettiin 6.11.1944 ja Oulun lottain paikallisosaston toiminta päättyi 23.11.1944. Lakkauttamisen yhteydessä Oulun suojeluskunnan viimeiset toimenhaltijat irtisanoutuivat toimistaan380.

Oululaiset sanomalehdet seurasivat päivittäin lakkautusasian käsittelyä eduskunnassa. Sanomalehti Liitossa kirjoitettiin 1.11.1944, että suojeluskunnalle ennen kuulunut aluejärjestön hoitaminen siirretään puolustuslaitokselle. Sotilaspiirin aluejärjestölle tulivat kuulumaan reserviläisten kertausharjoitusten järjestäminen, asevelvollisuusasiain hoitaminen.381Ne olivat aiemmin kuuluneet Oulun suojeluskuntapiirin toimisto III:lle eli kutsuntatoimistolle. Muutosasia tarkoitti myös, että suojeluskuntapiirin käytössä ollut Saaristonkatu 23:ssa sijaitseva, suojeluskuntapiirin Oulun talousseuralle lahjoittama rakennus siirtyi vuokrasopimuksella puolustuslaitoksen ja sotilaspiirin käyttöön.382Liitto kirjoitti edelleen mainiten, että suojeluskuntajärjestön piirissä joutuivat laajat nuorukaispiirit vedetyiksi mukaan urheilutoimintaan. Lehden kirjoituksessa oltiin huolestuneita nuoriso – ja urheilutoiminnan tulevaisuudesta, suojeluskuntajärjestön lakattua siitä merkittävästi huolehtimasta. Liitto mainitsi edelleen, että ”yhteistyö suojeluskuntajärjestön puitteissa on päättynyt. Samalla päättyi kunniakas jakso vapaaehtoisen kansalaistoiminnan historiasta”.383Sanomalehti Kaiku seurasi myös lakkautusasian käsittelyä eduskunnassa. Siinä julkaistiin sittemmin kotijoukkojen ylipäällikön, kenraaliluutnantti Malmbergin päiväkäsky, jossa hän kiitti entisiä suojeluskuntalaisia päättyneestä tuloksekkaasta yhteistyöstä.384

6.3. Omaisuuden järjestelyjä

Välittömänä seurauksena järjestön lakkauttamisesta Oulun suojeluskunnalle tuli eteen omaisuudenjärjestelyt. Suojeluskunnalla oli huomattava omaisuus, jolle täytyi löytyä sopiva lahjoituksensaaja. Suojeluskunnan ylimääräisessä kokouksessa 25.9.1944 päätettiin lahjoittaa kaikki yksityiset rahavarat yhteensä 4 291 878:80 markkaa Oulun tuomiokirkkoseurakunnalle. Varoista kuului muodostaa kirkkohallintokunnan hoidossa oleva erillinen ”Sankarivainajien muistorahastolle”. Toivomuksena oli, että tuomiokirkkoseurakunta rahaston avulla sitoutui hoitamaan kaupungin sankarien haudat ja hankkimaan niille asianmukaiset muistomerkit. Lahjoituksen yhteydessä esitettiin, että sankarihautojen hoitoon käytetään vuosittain yhden miljoonan markan korot. Muut korot kuului lisätä pääomaan.385

Ylimääräisessä kokouksessaan 3.11.1944, suojeluskunta päätti lahjoittaa omistamansa Raatinsaaren rakennukset arvoltaan 1 104 917:70 markkaa ja maa – alan vuokrasopimuksen kaupungin kanssa Oulun tuomiokirkkoseurakunnalle.386Ylimääräisessä kokouksessa esikunnalle myönnettiin käteisvarat yhteensä noin 110 000 markkaa, esikunnan käyttää parhaaksi katsomallaan tavalla. Samalla lahjoitettiin irtainomaisuus ja kalusto. Siihen kuului muun muassa huonekaluja, palkintoja, aseita ja moottorivene sekä muuta irtainta, yhteiseltä arvoltaan noin 66 360:60.387Tehtyjen lahjoituksien jälkeen suojeluskunnalle jäi saksalaisilta sotajoukoilta palautunut Tuiran ampumarata. Sen suojeluskunta lahjoitti 3.11.1944 ampumaradan vuokranantajalle eli kaupungille. Yläsiirtolan ampumarata, joka sijaitsi Yläsiirtolan asutuksesta noin 600 metriä pohjoiseen, jäi selvityspesälle, jolta rata siirtyi Oulun varuskunnalle vuonna 1945388.

Lakkautetut suojeluskunnat lahjoittivat ampumaratojansa puolustusvoimille. Oulun varuskunta otti ainoastaan Yläsiirtolan ampumaradan. Se oli ampumaratakäytössä siihen kunnes kaupunki vuokrasi alueet perustettavalle lannoitetehdas Typpi Oy:lle. Sotilaspiirin komentajana toiminut eversti Kurenmaa oli kääntynyt vielä toukokuun 9. päivä 1951 päivätyllä kirjeellään Puolustuslaitosministeriön alaisen selvittelypesän puoleen, ilmaisten varuskunnan halun käyttää Yläsiirtolan ampumarataa vielä pitkään. Kurenmaa oli esittänyt perusteluksi radankäyttöön kustannussyitä. Hiukkavaaran radalla käyntiin kului arvokasta polttoainetta ja siihen kului myös aikaa. Lisäksi siellä oli liian vähän ampumapaikkoja viedä koulutusammuntoja kunnialla läpi389.

Suojeluskunta toimi aluejärjestönä osana puolustusvoimia ja sota – aikana kotijoukkoina. Sen toimitaloon oli kertynyt yli neljännesvuosisadan aikana paljon erilaista irtainta omaisuutta ja asiakirjoja. Raatin suojeluskuntatalolla, ensimmäisen divisioonan kotiuttamistoimistoa hoitanut kapteeni Rounaja sai sotilaspiiristä useita käskyjä toimittaa liikekannallepanoasiakirjat, arkistot, asiakirjat, kansiot, vaatteet, aseet, leimasimet, suojeluskunnan lipun, palkinnot, soittokunnan välineet, kaiken mahdollisen irtaimen tavaran sotilaspiirin haltuun. Omaisuus oli siirtynyt suojeluskunnan lakkautuksen jälkeen valtionomaisuudeksi, jonka haltija oli sotilaspiirin alainen selvityspesä.390

Sotilaspiirin komentaja eversti Akseli Vuokko oli määrännyt selvityspesälle selvitysmiehet.391Entiset suojeluskuntalaiset määrättiin luovuttamaan pois kaiken suojeluskuntaomaisuutensa, suojeluskunnan jäsenkirjoineen.392 Suojeluskunnan myöntämät aseenkantoluvatkaan, eivät olleet enää voimassa lakkautuksen jälkeen. Niiden, jotka halusivat aseilleen aseenkantoluvat, täytyi hankkia ne poliisilaitokselta.393

Suojeluskunnan tekemät lahjoitukset osoittautuivat myöhemmin ongelmallisiksi, kun Helsingissä sijaitsevan puolustusministeriön alaisena toimivan Suojeluskuntain selvittelytoimikunnan asiamiehet alkoivat tutkia suojeluskunnan omaisuudenjärjestelyjä. Selvittelytoimiston päällikkö, everstiluutnantti Kalle Lehmus oli tehnyt tarkastusmatkan Ouluun. Hän kertoi selonteossaan, kuinka tyytymättömiä kaupunkilaiset olivat olleet Oulun tuomiokirkkoseurakunnan tapaan, millä se hoiti saamaansa lahjoitusta. Purkutoimenpiteitä tuomiokirkkoseurakunnan saamalle lahjoitukselle ei kylläkään esitetty,394mutta useita selvityksiä he joutuivat antamaan vuosien mittaan. Suojeluskunnan tekemiä lahjoituksia moitittiin esimerkiksi liian myöhään tehdyiksi ja tileistä täytyi paikallisten selvitysmiesten tai lahjoituksen saajan tuomiokirkkoseurakunnan lähettää useita selvityksiä puolustusministeriön alaiselle pesänselvityselimelle. Lakkautetun suojeluskunnan suurin lahjoituksien saaja, tuomiokirkkoseurakunta lähetti selvityksiä saamistaan lahjoituksista vielä 1950 – luvun alkupuolella. Tuomiokirkkoseurakunnan lähettämät selvitykset saamista lahjoituksistaan olivat ajallisesti lähellä kaiken selvityspesien toiminnan lakkauttanutta Oiva Oleniuksen komitean lausuntoa.395

Selvitysmiehillä oli huomauttamista myös Oulun lottain paikallisosaston omaisuudenjärjestelyistä. Ne eivät olleet asiallisesti hoidettuja. Käräjöimättä he eivät selviytyneet. Paikallisosaston rahalahjoituksia setvittiin vielä vuosia lakkauttamisen jälkeen Oulun raastuvassa. Esimerkiksi 27.7.1948 tutkailtiin jo useampaan kertaan käräjillä ollutta paikallisosaston lottain tekemää huomattavan suurta rahalahjoitusta. Käsiteltiin 2 232 000 markan lahjoitusasiaa. Summasta miljoona markkaa oli annettu Sotainvalidien Veljesliiton Oulun alaosastolle, tuomiokirkkoseurakunnalle oli lahjoitettu 600 000 markkaa. Siirtoväen huoltoon oli varattu 250 000 markkaa ja Suomen Naisten Huoltosäätiölle 335 000 markkaa. Mainituilla käräjillä selvitysmiehet olivat hakeneet peruutusta lahjoituksille.396

Puolustusministeriön alaisuuteen perustettu selvittelyelin kävi suuritöisesti läpi kaikkien Suomen lakkautettujen suojeluskuntien arkistot. Suojeluskuntajärjestön omaisuuden vastaisesta käytöstä tuli kaikkiaan noin kahdeksan vuoden prosessi.397Suojeluskuntaomaisuus, joka oli lahjoitettu 19.9.1944 jälkeen, katsottiin valtiolle kuuluvaksi. Lakkautettujen suojeluskuntain pesänselvittelyasiain loppuun saattamiseksi perustettiin komitea, jonka puheenjohtajaksi valittiin Oiva Olenius. Komitea sai mietintönsä valmiiksi ja luovutti sen 17.1.1953. Mietinnön luovuttamisen jälkeen selvittelyelimet lakkasivat toimimasta. Puolustusministeriön selvittelypesälle kertynyt varallisuus luovutettiin kesällä 1953 Puolustusministeriössä sijaitsevalle Maanpuolustuksen kannatussäätiölle.398

6.4. Rauhan töihin

Jatkosodan jälkeen Raatin suojeluskuntatalo toimi kotiuttamistoimistona kotiuttaen jatkosodasta.399Kotijoukot kotiuttivat itsensäkin.400Raatinsaaren kotiuttamistoimisto jatkoi toimintaansa sotilaspiirin alaisena kotiuttamistoimistona. Se kotiutti esimerkiksi Lapinsodasta palanneita reserviläisiä. Kotiuttamisen suorituselimenä alkoivat siis toimia sotilaspiirit, osana uutta rauhanajan aluejärjestelmää.401Oulun sotilaspiiristä oli ilmoitettu kotiuttamistoimistojen hoitajille, että kotiuttamisia jatketaan siihen saakka, kunnes ne ovat suoritettu. Käytännössä se oli valvontakomission antama aikaraja 5.12.1944. Sieltä oli myös ilmoitettu, että kotiuttamistoimistojen hoitajien oli esiinnyttävä siviilipuvussa 30.11.1944 jälkeen.402

Ivalon valtauksen jälkeen403näytti selvältä, että Suomi kykenee suoriutumaan jatkosodan aselevon rauhanehtojen vaatimuksesta, mitkä koskivat saksalaisten karkottamista Suomesta. Marraskuun 8. päivä 1944 käynnistyivät viimeiset suuret kotiuttamiset ja404Lapinsotaan jäivät vain asevelvolliset. Suomessa alkoi jälleenrakentamiskausi ja pommitusvaurioiden korjaaminen. Ikävää suomalaisille oli alkaa maksamaan suuria, ylivoimaisilta tuntuvia sotakorvauksia voittajalle405

Jatko – ja Lapinsodan jälkeisellä jälleenrakennuksella sekä suojeluskuntajärjestöllä ei ole nähtävissä asiayhteyksiä. Lotilla ja jälleenrakennuksella sitä vastoin on nähtävissä yhteys. Lappia jälleenrakennettaessa sodan jälkeen, siellä työskenteli lottia muonittajina. He olivat Suomen Naisten Huoltosäätiön alaisia työntekijöitä. Lotta Svärd ry oli lokakuussa 1944 perustanut mainitun huoltosäätiön406.

Sodasta kotiutettuja reserviläisiä jälleenrakennus luonnollisesti kosketti. Kaiussa ilmoitettiin, että kaupungissa kotiutettaville miehille oli enemmän töitä, kuin oli ollut asepalveluksessa.407Esimerkiksi Merikosken voimalatyömaa tarvitsi heti noin 1000 miestä töihin.408Marraskuussa 1944 Kaiun kansanhuoltoministeriön tiedotuksissa haluttiin rajattomasti miehiä Peräpohjolan metsä – ja jälleenrakennustöihin.409Puu oli sodanjälkeen elintärkeä vientihyödyke. Sillä saatiin kallisarvoista valuuttaa metalliteollisuuteen perustuvan sotakorvausteollisuuden materiaalihankintoihin.410Metsätöihin houkuteltiinkin erilaisilla etuuksilla.411

Suomessa puhalsi nyt uudet tuulet, jotka toivat mukanaan uudenlaisen ajattelun ja niiden myötä myös uuden maailmankuvan. Perustettiin uusia järjestöjä, kuten Suomi – Neuvostoliitto – Seuran Oulun alaosasto. Sen perustava kokous pidettiin 3.11.1944. Seuran puheenjohtajaksi valittiin varastonhoitaja R. Kiiskinen. Jäseniksi liittyivät parturi A. Piirala, elintarviketyöläinen Margit Kokkonen, kirvesmies V. Korhonen, varastonhoitaja V. Vilenius, päätoimittaja O. Haini, kirjaltaja K. Mikkonen ja toimittaja P. V. Haanpää. Suojeluskunnan toimintaan osallistuneet OY Åströmin toimitusjohtaja Runar Sandelin ja kansakoulunopettaja, myöhemmin kokoomuksen kansanedustajaksi valittu Lauri Järvi412, liittyivät myös jäseniksi vastaperustettuun Suomi – Neuvostoliitto – Seuraan.413

Sota – aikana oli ollut valaistus, liikkumis – ja kokoontumiskieltomääräyksiä. Lokakuun 24. päivä 1944 suojeluskuntapiiristä annettiin uusia ilmasuojelumääräyksiä. Ouluun sotavalaistuksen lopettamisilmoitus annettiin toistaiseksi määräyksenä, jossa täytyi vielä huomioida mahdollinen ilmavaroitus414. Pimennysverhot piti jättää vielä varalta paikoilleen. Eräänä esimerkkinä sotatilan loppumisesta oli se, että kokoontumiskielto päättyi. Sisäasiainministeriö oli antanut luvan jopa tanssien järjestämiseen, kun tanssittiin ohjelmallisien tilaisuuksien yhteydessä eikä tuntia pitempään. Sota – aikana olivat suojeluskuntapiiriin kuuluneet kunnat, kuten Kuusamo, Hyrynsalmi, Suomussalmi ja Kuhmo olleet matkustuskiellon alaisia. Matkustuskieltomääräyksiä muutettiin syksyllä 1944.415

Selvittelytoimikunta oli tiedustellut Oulun poliisimestarilta Raatin toimitalon vastaisesta käytöstä. Hän oli kirjoittanut vastauksessaan esimerkiksi, että kaksikerroksinen varastorakennus oli tuhoutunut pahoin pommituksissa. Tuomiokirkkoseurakunta oli purkanut sen keväällä 1945 ja käyttänyt laudat pommituksessa kärsineen päärakennuksen korjaukseen. Sotilasmajoituksen ja pommitusvaurioiden korjaus oli tullut maksamaan seurakunnalle noin 700 000 markkaa. Huonetiloista noin 30 prosenttia oli puolustusvoimain käytössä. Teollisuuslaitoksien seurakuntahuollon opintotoimintaa harrasti 12 opintokerhoa. Poliisimestari oli esittänyt käsityksenään, että suojeluskuntatalo oli kaikkien yhteiskuntaryhmien käytössä.416Oulun Talouskoulu alkoi myös vuonna 1945 pitää 4,5 kuukauden mittaisia kotitalousalan kursseja, Raatinsaaren toimitalossa.417

Päätäntö

Vapaussodan jälkeen suojeluskuntain aseman määriteltiin olleen Suomen laillisen yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen sekä itsenäisyyden perinnön vaaliminen. Maailmansotien välillä suojeluskuntain eräitä tehtäviä oli ollut toimia varalta mahdollisten sisäisten tai ulkoisten uhkien kohdatessa Suomea.

Suojeluskunnan kantavia asioita olivat olleet henkiseen maanpuolustustyöhön ja isänmaallisuuteen liittyvät kysymykset. Se harjoitti valitustoimintaa, jolla suojeluskunta­aatteesta pyrittiin tekemään koko kansan asia. Ne olivat ideologisesti suuntautuneita. Valistustoiminta oli keskeistä edelleen sota – aikana ja sitä tehtiin esimerkiksi erilaisten ohjelmallisten iltamien muodossa. Niitä järjestettiin muun muassa Seurahuoneella tai Raatinsaaren toimitalossa. Tilaisuuksissa valettiin maanpuolustus -, yhteenkuuluvuus – ja toverihenkeä sekä kotirintaman että tulirintaman väestöille, kestää paremmin maata kohdannut sota.

Urheilutoiminta oli suojeluskunnassa keskeisellä sijalla. Sen nähtiin osaltaan luoneen välttämättömän yhteenkuuluvuuden tunteen. Suojeluskunta kasvatti sotilaita ja sotilaalle kuuluu hyvä fyysinen kunto. Urheilukilpailujen nähtiin kehittäneen ruumiillista kuntoa. Kesäurheilua harrastettiin kaupungin urheilukentällä. Hiihtoa voitiin harrastaa missä tahansa kaupungin ympäristössä. Ampumatoimintaankin olivat hyvät mahdollisuudet. Tuiran rata ja sodanaikana valmistunut Yläsiirtolan ampumarata olivat hyväkuntoisia.

Sotilaiden kasvatus oli keskeisin tavoite suojeluskunnassa. Heitä kasvatettiin ennen kaikkea Suomen itsenäisyyden turvaksi. Heille opetettiin monipuolisesti sotilaiden taitoja. Suunnistaminen ja oikeaan osaaminen kuuluivat niihin. Oulun suojeluskunnan eräs keskeinen tavoite kasvatustyössä olikin, että jokainen poika olisi oppinut suunnistamaan. Hyviä suunnistusmaastoja löytyi heti kaupungin välittömästä läheisyydestä.

Talvisodan edeltä suojeluskunta muodosti noin 900 miehen maanpuolustusjärjestön. Sen toiminta oli ollut koulutusohjelmien puitteissa tehtyä sotilaskasvatusta. Se sinänsä oli harjoitusta tositilanteeseen, kun liikuteltiin satojen miesten sotilasryhmittymiä harjoituksissa tai joukkourheilussa. Joukkojen liikutteluharjoituksia olivat erilaiset joukkomarssit ja prosenttihiihtotilaisuudet. Oulun suojeluskunnasta voikin havaita lähteneen merkittävän kantajoukon talvisotaan.

Varsinaisista sotatoimista talvi – ja jatkosodissa huolehti Suomen kenttäarmeija. Kotijoukot vastasivat kotiseudun turvallisuudesta muun muassa ilmasuojelun, desanttien torjunnan ja vartioinnin muodossa. Kotijoukkojen merkittäviä tehtäviä olivat olleet esimerkiksi erilaisten hyödyllisten materiaalien hankinta kenttäarmeijalle. Sitä kotijoukot tekivät lukuisilla keräyksillään. Niistä ilmoitettiin oululaisissa sanomalehdissä, mainostaen keräysiskuina tai kampanjoina. Esimerkiksi talvella 1942 tiedotettiin, että nyt ”sotilaspojat hyökkää”.

Väestönsiirrot olivat niitä toimintoja, jotka koskettivat nimenomaan Oulun kotijoukkoja. Syynä siihen oli kaupungin liikenteellinen sijainti. Kaupunkilaisia siirtyi pommituksien takia rauhallisimpiin lähikuntiin, lapsia jopa Ruotsiin. Sotien aikana kaupungin kautta kulki paljon sotapakolaisia. Osa heistä sijoitettiin Ouluun, mutta enimmäkseen he olivat ohikulkijoita, jotka matkustivat Oulun kautta, jopa Uudellamaalla sijainneisiin sijoituskuntiinsa. Heidän auttamisessa oli paljon puuhaa. Monet kulkivat evakkotaipaleensa useampaan kertaan. Lapin väestö, Kainuun, Koillismaan ja Oulujoen yläpuolisten alueiden asukkaat olivat evakkotiellä vielä syksyllä 1944 ja useat heistä kulkivat Oulun kautta. Kotijoukot ehtivät auttaa heitä ennen järjestöjen lakkauttamista.

Oulun suojeluskunta – aineiston pohjalta muodostuu kuva, että paikalliset kotijoukot osallistuivat merkittävästi kaupungin ilmapuolustukseen. Ilmatorjunta­ja väestönsuojeluhenkilöstöstä monet kuuluivat paikallisiin kotijoukkoihin. Oulu oli sotien kaudella tärkeä huollollinen ja sotilaallinen keskus. Silloin oli odotettavissa ilmapommituksia. Arkistojen perusteella saattoi havaita, että poikaosastolaisten toimenkuva muuttui sangen paljon sota – aikana. He toimivat jatkosodan aikana ilmatorjuntajoukoissa ja monet jopa ilmatorjunta – aseiden parissa. Heidän toimintansa oli aikaisemmin rajoittunut pelkästään lähettien tehtäviin.

Suomi oli toisen maailmansodan häviäjiä. Valvontakomissio kajosi maan hallintorakenteeseen. Suomalaiset velvoitettiin lakkauttamaan fasistiset järjestöt, kuten suojeluskunta – ja lottajärjestöt. Neuvostoliitolle fasismi oli tavallista karvaampi kysymys, olihan sen toisen maailmansodan aikainen sotiminen nimenomaan fasismia vastaan. Sen voi huomioitava, että miljoonia venäläisiä kuoli natsien uhreina. Luultavasti natsien julmuuksista oli tihkunut tietoja neuvostoliittolaisille.

Suomalaiset olivat tottuneet itsenäisyyden synnystä alkaen suojeluskuntiin. Ne olivat osa kansallista identiteettiä ja elämäntapaa. Suojeluskuntajärjestön voi nähdä olleen osan myös itsenäisen Suomen kulttuuria. Järjestön lakkauttamisen voi uskoa olleen katkeraa useille. Suojeluskuntajärjestön lakkauttamisen myötä särkyi moni yhteisöllinen verkosto. Monet olivat rakentaneet tuttavuutensa ja vapaa – ajan toimintansa Raatinsaarella tapahtuneen vapaaehtoisen maanpuolustustyön ympärille. Kaikki sosiaalisen vuorovaikutuksen hahmot, mitä oli ollut suojeluskuntatyön ympärillä, tukahtuivat pois. Tottumisessa uuteen sodan jälkeiseen asiaintilaan kaiketi osaltaan auttoi se, että pitkän sotaperiodin myötä uusille sodankäyneille ikäluokille, oli rintamaolosuhteissa tullut uusia tuttavuuksia aseveljiä. Pitkien sotavuosien kärsimykset osaltaan, luultavasti loivat myös useimmille sodissa mukana olleille miehille rauhatilaa ihannoivan mentaliteetin. Toisen maailmansotaan saakka sotimista oli pidetty vielä luonnollisena tapana hoitaa valtioiden ulkopolitiikkaa. Aseetkaan eivät olleet vielä silloin kehittyneet massiivisiksi joukkotuhoaseiksi.

Sodan jälkeen alkoi suunnaton jälleenrakennus ja sotakorvauksien maksu jatkosodan voittajalle. Toiminnot veivät monen miehen huomion, useimmille ei jäänyt kerta kaikkiaan aikaa murehtia menettyä suojeluskuntajärjestöä. Suojeluskuntajärjestön ollessa olemassa vapaaehtoisena maanpuolustusjärjestönä, sen toimintaan osallistuminenkin oli vienyt siihen osallistuneen vapaa – ajan.

Tarkastellessa suojeluskuntajärjestöä Oulun suojeluskunnan toiminnan kautta, voi sillä nähdä olleen merkittävän sijan saavutetulle ja pidetylle itsenäisyydelle. Suojeluskunnat käsittivät talvisodan edeltä paljon asekuntoisia miehiä, joilla oli myös tarpeellisia varusteita. Suojeluskuntajärjestö toimi sotien aikana aluejärjestönä, joka hoiti nopeasti liikekannallepanon. Sota – ajan kotijoukot olivat korvaamaton apu sotamateriaalin hankkija kenttäarmeijalle. Kotijoukot olivat myös kotirintaman turva. Ne toimivat sota – aikana poikien, invalidien ja jo vanhempien miesten ylläpitämänä, vapauttaen siten terveitä miehiä asemiehiksi. Lottain toiminta vapautti myös runsain määrin raavaita miehiä asemieheksi rintamille.

Kotijoukoissa tehdyn maanpuolustustyön saamista koko kansan asiaksi, aktivoitiin siihen suojeluskuntajärjestön ja myös sosiaalidemokraattien taholta talvella 1940 ja 1941. Oliko aktivointia tehty valtiojohdon taholta? Sen tendenssi ei ilmennyt Oulun suojeluskunnan eikä lottain arkistolähteitä tutkien. Oulussa eri väestöryhmien lähentymisasia näytti tuottaneen hyviä tuloksia sekä lottain paikallisosastossa että suojeluskunnassa. Siitä kertoivat suojeluskunnan ja lottain arkistolähteet omaa valottavaa kieltään. Jatkosodan edeltä suojeluskunta hankki toimintakautensa suurimman jäsenmäärän, joka ylitti suojeluskuntain prosentuaalisen keskiarvon. Jäsenmääräin lisäykset sekä suojeluskuntalaisilta ja lotilta olivat tulleet laajemmista kansankerroksista. Tehty propagandatyö oli siten kantanut runsaan sadon Oulussa. Siitä olikin ylpeänä mainittu jatkosodan ajan esikunnan kokouksien pöytäkirjassa. Lottain paikallisosaston jäsenmäärä peräti kaksinkertaistui jatkosodan aikana.

Oulun Lotta Svärd ry:n paikallisosasto perustettiin vuonna 1920. Lottain kantavia asioita olivat kansallinen asia, suojeluskunta – aatteen kehittäminen, maanpuolustustyö ja kansallisen eheytyksen asia. Lottajärjestö toimi suojeluskunnan apujärjestönä ja sen näkyviä toimintamuotoja olivat muonittaminen ja suojeluskunnan avustaminen. Sota – aikana lottain työ painottui selkeästi itsenäisyyden puolesta taistelevan Suomen kenttäarmeijan monipuoliseen avustamistyöhön. Sitä työtä he tekivät sekä koti – että tulirintamalla.

Oulun suojeluskunnan tutkimustoiminnan yhteydessä on noussut esille pari uutta tutkimuskysymystä. Oman tutkimuksellisen kokonaisuuden muodostaisi asiasta kiinnostuneelle tutkijalle lakkautuksen yhteydessä tapahtuneet vaikeaselkoiset omaisuuden järjestelyt sekä myöhemmin tapahtuneet selvittelyt ja myös niihin liittyneet erilaiset oikeusprosessit. Tutkimuskokonaisuus voisi olla myös sodanjälkeinen aikakausi, kun ei enää ollut suojeluskuntajärjestöä. Suomi oli myös kärsinyt vuosien raskaista sodista. Sodanjälkeisten ajatusten, mielipiteiden ja mielenlaatujen kuvaaminen voisi olla aihe suurempaankin työhön erityisesti, jos siihen kytkisi mukaan sodanjälkeisen pulakauden sekä jälleenrakennuksen.

LÄHDELUETTELO

I Painamattomat lähteet, Sota – arkisto (SArk)

Kotijoukkojen esikunnan kokoelmat(Kotij.)

Hallinnolliseen toimistoon kertyneitä historiallisia aineksia; Kotijoukkojen esikunta, rovastin toimisto, kaatuneitten ja kadonneitten niin sanottu sosiaalinen kortisto, seurakunnittain Oulu – Parkano vv. 1941 – 1945; Komentotoimisto, karttoja; Komentotoimisto, kotijoukkojen selvittelyelin v. 1944;Komentotoimisto, salainen kirjeistö v. 1944; Lkp – toimisto, kertomus vuonna 1944 suoritetuista operatiivisista evakuoinneista; Sotilaspoikatoimisto, sotilaspojat ilmatorjuntapalvelu v.1944; Sotilaspoikatoimisto v. 1944; Sotilaspoikatoimisto, yleinen kirjeistö; Valistusosasto, sotahistorialliseen toimistoon kerääntyneitä suojeluskuntain historiallisia aineksia. Piirit: Oulun suojeluskuntapiiri

Sotaylioikeus, asekätkentä, syytetyt A – Ö, T 18868

Suojeluskuntain yliesikunnan kokoelmat(SKY)

Erikoistaisteluvälineet, taisteluvälineosasto, Oulu – Pohjola yhteenvedot v. 1938; Valistusosasto, sotahistorialliseen toimistoon kertyneitä suojeluskuntahistoria – aineksia

Oulun suojeluskunnan kokoelmat(SK, T)

SK 528 kirjeistöä II a; II b, kirjeistöä v. 1939 II a; II b, Linnoitustyöt v.1939

SK 529 kaatuneet; II a; II b, tilityksiä; II a, II b, v.1942 (mm. tilitysasioita)

SK 530 anomukset suojeluskunnan jäseneksi pääsystä ja erosta vv. 1938 – 1941

SK 531 esikunnan kokouksien pöytäkirja vv. 1937-; kirjeistöä; palautetut jäsenkortit vv. 1941 – 1942; päiväkirja Oulun suojeluskunnan antamista ilmoitusseteleis- tä(rautatiekuljetus) v.1929-

SK 532 kiinteistöluettelo IV 1.1.1937–1940; II koulutusohjelmia v. 1941; III koulutuspapereita; kurssipapereita v. 1943; urheiluasiat vv. 1940 – 1941; kirjeistöä v. 1943; yleistä kirjeistöä vv. 1940 – 1941

SK 534 Lkp – diarioon kuuluvat salaiset asiakirjat; salainen ja henkilökohtainen kirjeistö; I henkilökohtainen kirjeistö vv. 1938 – 1943; II Liikekannallepano kirjeistöä vv. 1936 – 1940; salainen kirjeistö vv.1940 – 1941; salainen kirjeistö vv. 1941 – 1942

SK 537 kantakortteja

SK 538 aluepäällikön, paikallispäällikön; piirinkomentajan päiväkäskyjä, kiertokirjeitä, käskylehtiä; suojeluskunnan, suojeluskuntapiirin vuosikertomuksia; vuosikokouksien pöytäkirjoja; toimintakertomuksia; toimintasuunnitelmia

SK 610 kantakortteja

T 15859 inventaarioluettelo v. 1939; pääkassakirja 1.1.1939 – 31.12.1942; pääkassakirja 1.1.1943-; pääkassakirja 1940 – 1944

T 19769 arvopapereita; esikunnan kokouksien pöytäkirja ajalta 29.8.1940 – 3.11.1944; kotiuttamistoimisto, kirjeistöä, sanomia yms. 1944; piirustuksia; sotilaspoikien kantakortit; vakuutus ja vuokrasopimuksia; veronpidätyksiä; yhteistoiminta ja ilmasuojelukäskyjä

Oulun lakkautetun suojeluskunnan selvittelypesän arkisto, Kansio 27

Oulun Lotta Svärd ry paikallisosaston arkisto; Kansiot C 574 – 576; Pienet kokoelmat; tyttöosaston kantakortteja

Sotapäiväkirjat: Ilmapuolustusaluekeskus(IPAK Oulu) spk 7.10.1939 – 14.6.1940; Suojeluskuntapiirin esikunta, valitustoimisto spk 1.8.1942 – 7.11.1944; Suojeluskuntapiirin ilmasuojelutoimisto sotapäiväkirjat 14.10.1939 – 26.11.1944; Oulun rautatien suojelulohkon sotapäiväkirja 14.10.1939 – 13.3.1940; Oulun torjuntakeskus, Oulun 6.Er.It.psto sotapäiväkirja 28.2 – 22.11.1944

Oulun maakunta – arkisto (OMA); Oulun majoituslautakunta vv. 1939 – 1944

II PAINETUT LÄHTEET

1. Asiakirjajulkaisut: Asetus suojeluskunnista Suomen asetuskokoelma v. 1918, Helsinki v.1919; Asetus suojeluskunnista Suomen asetuskokoelma v. 1927, Helsinki v. 1928; Asetus suojeluskunnista Suomen asetuskokoelma v. 1941, Helsinki v. 1941; Oulun kaupunki, Oulun kaupungin kunnalliskertomukset vv. 1939, 1945 Painotalo Kaleva; Suomen tilastollinen vuosikirja, vuodet 1938 – 1947, Helsinki vv. 1938 – 1947; Suomen virallinen tilasto, eduskuntavaaleja XXIX A 20, Tilastokeskus, Helsinki.

2. Lähdekirja: Paasikivi 1985 J. K. Paasikiven päiväkirjat vv. 1944 – 1956 I osa, 28.6.1944 – 24.4.1949. Toimittaneet Yrjö Blomstedt ja Matti Klinge, WSOY Juva 1985.

3. Sanoma – ja muut lehdet: Ajan Suunta vv. 1939 – 1944; Hakkapeliitta vv. 1939 – 1944; Kaiku vv. 1939 – 1945; Kaleva vv. 1939 – 1944; Liitto vv. 1939 – 1944, 28.7.1948; Nykypäivä 15.3.2002; Pohjan Mies vv. 1939 – 1941; Pohjan Poika vv. 1941 – 1944; Suojeluskuntalaisen Lehti vv. 1921 – 1923

IV KARTTA: Oulun kartta, Puolustusvoimat, topografinen osasto, vuosi 1932, Sota – arkisto, Helsinki

V TUTKIMUSKIRJALLISUUS

Erja Aikavuori(1998), Oulun suojeluskuntapiiri 1932 – 1944. Suomen ja Skandinavian historian pro gradu – tutkielma, Oulun yliopisto.

Seppo Alahonko(1998), Kaikki isämaalle, Suojeluskuntain päällystö-koulu vv. 1919 – 1944. Kirjapaino.

Risto Alapuro(1998), Suojeluskunta kansalaisyhteisössä, teoksessa Raja railona, Näkökulmia suojeluskuntatyöhön. toimittanut Risto Alapuro WSOY, Porvoo.

Marja-Liisa Bäckström(1993), Fanni Luukkonen, Lottajohtaja. Otava Keuruu.

Olavi K. Fält(2002), Kohti eheytymistä, Oulu ja Oululaiset sodissa v. 1918 ja vv. 1939 – 1945, Oulun veteraanikirja. Toimittaneet: Janne Kankainen, Panu – Pekka Rauhala, Jouko Vahtola, Suomenmaa, Oulu.

Lauri Haataja(1988), Jälleenrakentava Suomi, teoksessa Suomen historian pikku-jättiläinen. Toimittanut Seppo Zetterberg WSOY, Porvoo.

Seppo Hautanen(1980), Suomen kotiseutualueen ilmapuolustus talvisodan aikana. Yleisen historian pro gradu – tutkielma, Oulun yliopisto.

Seppo Hentilä(2000), Itsenäisyydestä jatkosodan päättymiseen, teoksessa Suomen poliittinen historia 1809 – 1999. Osmo Jussila, Seppo Hentilä, Jukka Nevakivi, WSOY, Juva.

Max Jakobson(1999), Väkivallan vuodet, 20 vuosisadan tilinpäätös. Otava, Keuruu.

Paavo A. Kairinen(1987), Marttisenmiehet, asekätkijäveljet. WSOY, Juva.

Päivikki Korhonen(1998), Oulun suojeluskuntapiiri 1917 – 1931. Suomen ja Skandinavian historian pro gradu – tutkielma, Oulun yliopisto.

Airi ja Rafael Koskimies(1964), Suomen lotta. Oy Weilin+Göös AB, Helsinki.

Jarl Kronlund(1998), Puolustuslaitos ja suojeluskunnat 1917 – 1944, teoksessa Raja railona, näkökulmia suojeluskuntiin. Toimittanut Risto Alapuro WSOY, Porvoo.

Antti Laine(1988), Suomi sodassa, teoksessa Suomen historian pikkujättiläinen. Toimittanut Seppo Zetterberg WSOY, Porvoo.

Marjo Laitinen(1998), Lotta Svärd ja suojeluskunnat, teoksessa Raja railona, näkökulmia suojeluskuntatyöhön. Toimittanut Risto Alapuro WSOY, Porvoo.

Heikki Lantto (1987) Oulun sankarivainajat 1918 – 1945. Toimittanut Heikki Lantto, Kustantaja Oulun sotaveteraanit ry, Gummerus, Jyväskylä.

Matti Lukkari(1992), Asekätkentä. Otava Keuruu.

Matti Lukkari(2000), Vastuunkantaja, Aito Keravuoren sotilaselämä. Otava Keuruu.

Vilho Lukkarinen(1981), Suomen lotat. WSOY, Porvoo.

Seppo Länsman(1969), Kuljetukset ja kuljetuksien johtaminen Suomen sodassa vv. 1941 – 1944. Maanpuolustuskorkeakoulu, Mikkeli.

Henrik Meinander(1999), Tasavallantiellä, Suomi kansalaissodasta 2000-luvulle. Helsinki.

Jukka Nevakivi(2000), Jatkosodasta nykypäivään vv. 1944 – 1999, teoksessa Suomen poliittinenhistoria. kirjoittaneet Osmo Jussila, Seppo Hentilä, Jukka Nevakivi. WSOY, Juva.

Pentti Pirhonen(1988), Suomalaisia sotilaspoikia. WSOY, Helsinki.

Elja Puranen(2001), Poikasotilaista sotilaspoikiin. Saarijärven Offset OY, Saarijärvi.

Ali Pylkkänen(2001), Suojeluskuntalaisetkeitä he olivat? Vapaaehtoisten maanpuolustajien sosiaalinen kerrostuneisuus vv. 1917 – 1944. Maanpuolustuskorkeakoulu RT – Print, OY Pieksämäki.

Hannes Raikkala(1964), Suojeluskuntain historia III, Kamppaileva kansa. Vaasan kirjapaino, Vaasa.

May – Bee Rautio(2001), Opi rakastamaan isanmaatasi ja kansaasi, rintamalottien elämää. OY Edita AB, Helsinki.

Stig Roudasmaa(1981), Oulun varuskunnan historia.Sritcpa Historica VII, Kemi.

Raimo Salokangas(1988), Itsenäinen tasavalta, teoksessa Suomen historian pikkujättiläinen. Toimittanut Seppo Zetterberg, WSOY, Porvoo.

Taito Seila(1975), Lotta Svärd, univormupukuiset naiset. Aikakirja Karisto, Hämeenlinna.

Kari Selen(2001), Sarkatakkien maa, Suojeluskuntajärjestö ja yhteiskunta vv.1918 – 1944, WSOY, Juva.

Kari Spets(1989), Suomalais – Saksalaiset suhteet Oulussa jatkosodan aikana. Yleisen historian pro gradu – tutkielma, Oulun yliopisto.

Hannu Soikkanen(1998), Vasemmisto ja Suojeluskunnat, teoksessa Raja railona näkökulmia suojeluskuntiin. Toimittanut Risto Alapuro, WSOY, Porvoo.

Sirpa Tuomivaara(1999), Lotta Svärd – yhdistys Oulun piirissä vuosina 1920 – 1939. Suomen ja Skandinavian historian lisensiaattityö, Oulun yliopisto.

Jouko Vahtola(1991), Poliittisten ja sotilaallisten tapahtumien pyörteissä, teoksessa Oulujokilaakson historia, kivikaudelta vuoteen 1865. kirjoittaneet Matti Huurre, Jouko Vahtola, Liiton kirjapaino, Oulu.

Erkki Vasara(1997), Valkoisen Suomen urheilevat soturit, Suojeluskuntajärjestön urheilu ja kasvatustoimintaa vv. 1918 – 1939. Suomen kirjallisuuden seura, Vammala.

Seppo Tiihonen(1996), Sotien jälkeinen hallintojenmalli, teoksessa Suomen keskushallinnon historia 1809 – 1996. Toimittaneet: Raimo Savolainen, Jorma Salovuori, Lotta Saastamoinen, Marko Sjöblom, Kaisa Kauranen, Joni Krekola, kustantaja Hallintohistoriakomitea puheenjohtaja Jaakko Numminen, OY Edita, Helsinki.

VIITTEET

1 Oulun suojeluskunta, toiminta–ja vuosikertomuksia vv. 1939–1943, SK 538, SArk. 2 Alapuro 2000, 30. 3 Raikkala 1964, 435. 4 Rautio 2001, 29. 5 Salokangas 1988, 611. 6 Puranen 2001, 97. 7 Alahonko 1998, 88; Laki suojeluskuntajärjestöstä 22.12.1927, asetuskokoelma 347/1927. 8 Oulun suojeluskunta, varapuheenjohtaja J. H. Luoman historiankirjoitus, vuosikertomukset vv. 1918–1937, SK 531, SArk. 9 Oulun suojeluskuntapiirin päällikön Isak Kaiteran historiankirjoitus, Suojeluskuntain yliesikunta(SKY), valistusosasto, sotahistorialliseen toimistoon kertyneitä suojeluskuntahistoria aineksia, H b 38, SArk. 10 Korhonen 1998, 30. 11 Tuomivaara, 1999, 43. 12 Laitinen 1998, 178. 13 Vahtola 1991, 149. 14 Vahtola 1991, 172. 15 Tiihonen 1996, 531–532. 16 Ibidem. 17 Salokangas 1988, 655; Hentilä 2000, 172–173. 18 Laine 1988, 713. 19 Lantto 1987, 8–9. 20 Oulun suojeluskunta, aluepäällikön päiväkäsky 6/39, kirj. n:o 1002.39. Adj/4/b., aluepäällikön päiväkäskyjä, SK 538, SArk. 21 Kaiku 29.10.1941. 22 Oulun suojeluskunta, Ou skp E:n kirje n:o 2378/IV/sal., koskien kaatuneitten huoltoa, SK 538, SArk. 23 Roudasmaa 1981, 245–246. 24 Oulun majoituslautakunta v.1939–44, luettelo majoitukseen varatuista kouluista yms. Bc:1–3, OMA. 25 Fält 2002, 81. 26 Kaiku 27.2.1942;”Loppiaisillan iltamat Oulun sotilaspojille”, Pohjan Poika 12.1.1944. 27 Oulun suojeluskuntapiirin ilmasuojelutoimiston sotapäiväkirja 1.1.1944–30.11.1944, spk 19004, SArk. 28 Oulun suojeluskunta, kansio n:o 27, selvityspesä, T 17587/27, SArk. 29 Liitto 28.7.1948. 30 Raikkala 1964, 9. 31 Kotijoukkojen esikunta, hallinnolliseen toimistoon kertyneitä historiallisia aineksia, H c 38, SArk. 32 Paasikivi 1985, 132. 33 Oulun suojeluskunta, kirj. PL M:lle, n:o 209/15/1/selv., selvityspesä, T 17587/27, SArk. 34 Oulun suojeluskunta, Oul, skp E: n kirj. n:o 7340/I b /83., kirjejärjest. I c, urheiluasiat I d, SK 532, SArk. 35 Oulun skpiirin esikunta, valistustoimisto, sotapäiväkirja 1.8.1942–7.11.1944, spk 19006, SArk. 36 Oulun suojeluskunta, Oul. Is. joukot, kirj. n:o 740/1 b. 1/I. , koskien sotapäiväkirjojen pitoa, is. yhteistoiminta, T 19769/4, SArk. 37 Oulun suojeluskunta, vuosikertomus v. 1939, SK 538, SArk. 38 Ibidem. 39 Oulun suojeluskunta, paikallispäällikön päiväkäsky n:o 1/39, kirj. n:o 39. 39. Adj/4/b–c., SK 538, SArk. 40 Oulun suojeluskunta, vuosikertomus v. 1939, SK 538, SArk. 41 Ibidem. 42 Pohjan Mies v.1939. 43 Oulun suojeluskunta, paikallispäällikön päiväkäsky n:o 2/39; toimintakertomus v.1939, SK 538, SArk. 44 Oulun suojeluskunta, aluepäällikön päiväkäsky n:o 5/39 D. n:o 894.39Adj/4./b., SK 538, SArk. 45 Oulun suojeluskunta, vuosikertomus v. 1939, SK 538, SArk. 46 Oulun suojeluskunta, aluepäällikön päiväkäsky 5/39, kirj. n:o 894.39. Adj/4/b., SK 538, SArk. 47 Oulun suojeluskunta, esikunnan kokouksien pöytäkirja v. 1937–, SK 531, SArk. 48 Oulun suojeluskunta, toimintakertomus v. 1939, SK 538, SArk. 49 Suojeluskuntain yliesikunta(SKY), erikoistaisteluvälineet, Oulu–Pohjola, yhteenvedot v.1938, taisteluvälineosasto, G c c 30, SArk. 50 Oulun suojeluskunta, skpiirin vuosikertomus v. 1940, SK 538, SArk. 51 Ibidem. 52 Oulun suojeluskunta, skpiirin vuosikertomus v. 1940, SK 538, SArk. 53 Oulun suojeluskunta, paikallispäällikön päiväkäsky 7/40, kirj. n:o 733.40. Adj./4/b., SK 538, SArk. 54 Oulun suojeluskunta, vuosikokouksien pöytäkirja v. 1940, SK 538, SArk. 55 Oulun suojeluskunta, aluepäällikön päiväkäsky n:o 7/40, kirj. n:o 733.40. Adj/4/b., SK 538, SArk. 56 Oulun suojeluskunta, vuosikertomus v.1941, SK 538, SArk. 57 Oulun suojeluskunta, vuosikertomuksia vv. 1939–1943, SK 538, SArk. 58 Oulun suojeluskunta, toimintakertomuksia vv. 1941–1943, SK 538, SArk. 59 Kaiku 15.11.1944; Kotijoukkojen esikunta, rovastin toimisto, kaatuneitten ja kadonneitten ns. sosiaalinen kortisto, seurakunnittain Oulu–Parkano vv. 1941–1945, B f 27, SArk. 60 Oulun suojeluskunta, kotiuttamistoimisto, kirjeistöä, sanomia yms. v.1944, T 19769/4, SArk. 61 Puranen 2001, 108. 62 Oulun suojeluskunta, suojeluskunnan 25–vuotiskertomus, julkaistu v. 1942, SK 538, SArk. 63 Raikkala 1964, 415–417. 64 Oulun suojeluskunta, skpiirin vuosikertomuksia vv. 1940–1943, SK 538, SArk. 65 Oulun suojeluskunta, toimintakertomus v. 1943, SK 538, SArk. 66 Bäckström 1993, passim. 67 Oulun Lotta Svärd ry, paikallisosasto, vuosikertomuksia vv. 1939–1943, C 575, SArk. 68 Oulun suojeluskunta, anomukset suojeluskunnan jäseneksi pääsystä ja erosta vv. 1938–1941, SK 530, SArk. 69 Ibidem. 70 Oulun suojeluskunta, Ou sk E:n kirj. n:o 845.39. Adj. b/a., koskien jäseneksi hyväksymistä, SK 530; esikunnan kokouksien pöytäkirja v. 1937–, SK 531, SArk. 71 Oulun suojeluskunta, anomukset suojeluskunnan jäseneksi pääsystä ja erosta vv. 1938–1941, SK 530, SArk. 72 Ibidem. 73 Oulun suojeluskunta, anomukset suojeluskunnan jäseneksi pääsystä ja erosta vv. 1938–1941, SK 530, SArk. 74 Oulun suojeluskunta, anomukset suojeluskunnan jäseneksi pääsystä ja erosta vv. 1938–1941, SK 530, SArk. 75 Selen 2001, 496, 503. 76 Selen 2001, 500. 77 Ibidem. 78 Pylkkänen 2001, 301. 79 Oulun suojeluskunta, paikallispäällikön päiväkäsky 8/40, n:o 1016.40. Adj./4/b., koskien jäsenmäärän lisäämistä suojeluskuntaan, SK 538, SArk. 80 Pirhonen 1988, 104; Kronlund 1998, 102; Asetus suojeluskuntajärjestöstä, n:o 166/28.2.1941. 81 Oulun suojeluskunta, vuosikertomuksia vv. 1941–1943, SK 538, SArk. 82 Oulun suojeluskunta, vahvuusilmoituksia, salaista kirjeistöä vv. 1941–1942, SK 534, SArk. 83 Oulun suojeluskunta, palautetut jäsenkortit vv. 1940–1941., kirjejärj. n:o 6, SK 531, SArk. 84 Oulun suojeluskunta, Ou sk kirj. n:o 1016.40.Adj./4/b, paikallispäällikön päiväkäsky n:o 8/40, koskien jäsenmäärän lisäystä, SK 538, SArk. 85 Oulun suojeluskunta, esikunnan kokouksien pöytäkirja 29.8.1940–3.11.1944, T 19769/3, SArk. 86 Oulun suojeluskunta, vahvuusilmoituksia, salaista kirjeistöä vv. 1941–1942, SK 534, SArk. 87 Oulun suojeluskunta, vuosikertomuksia vv. 1941–42, SK 538; vahvuusilmoituksia, salaista kirjeistöä 1941, SK 534, SArk. 88 Oulun suojeluskunta, vuosikertomuksia vv. 1940–1943, SK 538, SArk. 89 Nykypäivä 15.3.2002. 90 Raikkala 1964, 354. 91 Oulun suojeluskunta, Ou skp E: n kirj. n:o 22.56.40/V. sal., koskien suojeluskuntajärjestön nimeä, salaista kirjeistöä v.1941, SK 534, SArk. 92 Oulun suojeluskunta, anomukset suojeluskunnan jäseneksi pääsystä ja erosta vv. 1938–1941, SK 530, SArk. 93 Oulun suojeluskunta, vuosikertomus v. 1941, SK 538, SArk. 94 Oulun suojeluskunta, vahvuusilmoituksia, salaista kirjeistöä vv. 1941–1942, SK 534, SArk. 95 Oulun Lotta Svärd ry, paikallisosasto, henkilökorttiluettelo, C 575, SArk. 96 Oulun Lotta Svärd ry, paikallisosasto, henkilökorttiluettelo, C 575, SArk. 97 Ibidem. 98 Kantakortteja, Pienet kokoelmat, PK 1196/4, SArk. 99 Oulun Lotta Svärd ry, paikallisosasto, tyttöosaston vuosikertomuksia vv. 1940–1943, C 575, SArk. 100 Ibidem. 101 Vasara 1997, 151. 102 Oulun suojeluskunta, skpiirin komentajan päiväkäsky 6.3.1942 n: o 7968/I/13., SK 538, SArk. 103 Oulun suojeluskunta, vakuutuspapereita, vuokrasopimuksia, T19769/6, SArk. 104 Ibidem. 105 Oulun suojeluskunta, piirustuksia, T 19769/7, SArk. 106 Oulun suojeluskunta, vuosikertomus v. 1938, SK 538, SArk. 107 Pohjan Mies v. 1939; Oulun suojeluskunta, vuosikertomus.v. 1939, SK 538, SArk. 108 Oulun suojeluskunta, piirustuksia, T 19769/7, SArk. 109 Oulun suojeluskunta, vakuutuspapereita, vuokrasopimuksia, T 19769/6, SArk. 110Oulun suojeluskunta, esikunnan kokouksien pöytäkirja 1937–, SK 531, SArk. 111 Oulun suojeluskunta, inventaarioluettelo 1939–, T 15859, SArk. 112 Ibidem. 113 Oulun suojeluskunta, kiinteistö luettelo IV 1.1.1937–1940, SK 532, SArk. 114 Oulun suojeluskunta, vakuutuspapereita, vuokrasopimuksia, T 19769/6, SArk. 115 Oulun suojeluskunta, arvopapereita, T 19769/5, SArk. 116 Oulun suojeluskunta, Ou sp E:n sanoma n:o 4046/10.11.1944., koskien lakkautetun suojeluskunnan kiinteistöjen arvojen ilmoittamista 1.10.1944 ja 10.11.1944, kotiuttamistoimisto, T 19769/4, SArk. 117 Ibidem. 118 Ibidem. 119 Oulun kaupungin majoituslautakunta saksalaisten kanssa tehtyjä vuokrasopimuksia, Ba 1, OMA. 120 Spets 1989, 73–74. 121 Oulun suojeluskunta, vuosikertomus v. 1943, SK 538, SArk. 122 Oulun suojeluskunta, esikunnan kokouksien pöytäkirja 29.8.1940–3.11.1944, T 19679/3, SArk. 123 Oulun suojeluskunta, vuosikertomus v. 1943, SK 538, SArk. 124 Oulun suojeluskunta, esikunnan kokouksien pöytäkirja 29.8.1940–3.11.1944, T 19769/3, SArk. 125 Ibidem. 126 Oulun suojeluskunta, vakuutuspapereita, vuokrasopimuksia, T 19769/6, SArk. 127 Oulun suojeluskunta, esikunnan kokouksien pöytäkirja 29.8.1940–3.11.1944, T 19769/3, SArk. 128 Oulun suojeluskunta, vuosikertomus v.1943, SK 538, SArk. 129 Oulun suojeluskunta, esikunnan kokouksien pöytäkirja 29.8.1940–3.11.1944, T 19679/3, SArk. 130 Oulun suojeluskunta, vuosikokouksien pöytäkirjat vv. 1941–1943, SK 534, SArk. 131 Oulun suojeluskunta, majoituslasku, n:o 167/II b/ L., II a, II b, mm. tilityksiä, SK 529, SArk. 132 Oulun suojeluskunta, esikunnan kokouksien pöytäkirja 29.8.1940–3.11.1944, T 19679/3, SArk. 133 Oulun suojeluskunta, skpiirin vuosi–, toimintakertomuksia vv. 1939–1943, SK 538, SArk. 134 Oulun suojeluskunta, esikunnan kokouksien pöytäkirja 29.8.1940–3.11.1944, T 19679/3, SArk. 135 Oulun suojeluskunta, esikunnan kokouksien pöytäkirja v. 1937–, SK 531, SArk. 136 Oulun suojeluskunta, toimintakertomus v. 1939, SK 538; SArk. SArk. 137 Oulun suojeluskunta, kirj. n:o 298/11b/K., kirj. n:o 772.39.II b/K., kirj. n:o 229.III b/ H., koskien tilityksiä, SK 529; esikunnan kokouksien pöytäkirja 29.8.1940–3.11.1944, T 19679/3, SArk. 138 Oulun suojeluskunta, pääkassakirjat 1.1.1939–31.12.1942 T 15859/4; 1.1.1943–, T 15859/5, SArk. 139 Oulun suojeluskunta, veronpidätykset, T 19769/2, SArk. 140 Oulun suojeluskunta, Kotij. E:n kirj. n:o 763/IV a/6/sal., salaista kirjeistöä v 1941, SK 534, SArk. 141 Oulun suojeluskunta, kirj. n:o 710. II b/K. 31.12.1942., koskien avustuspyynnön torjumista, II a, II b, mm tilityksiä, SK 528, SArk. 142 Oulun Lotta Svärd ry, paikallisosasto, viides armeijakunta, (VAK)n:o 264/Liik. ja Val./I/4595., lottain paikallisosasto, kirj. n:o 323/21–41 B., koskien sotilaskodin rakentamista kasarmille, C 575, SArk. 143 Oulun suojeluskunta, esikunnan kokouksien pöytäkirja 29.8.1940–3.11.1944, T 19679/3, SArk. 144 Ibidem. 145 Oulun Lotta Svärd ry, paikallisosasto, vuosikertomuksia vv. 1941–1943, C 575, SArk. 146 Oulun Lotta Svärd ry, paikallisosasto, kirj. n:o 5/31–43 B., koskien ruokailupaikkoja, C 575, SArk. 147 Oulun Lotta Svärd ry, paikallisosasto; kirj. n:o 492/24–42., ilmoitus muonituspaikoista, kenttämyymälöistä, C 575, SArk. 148 Oulun Lotta Svärd ry, paikallisosasto, tilikertomus vuodelta 1943, C 575, SArk. 149 Oulun suojeluskunta, Ou skp E:n kirj. n:o 1728/IVal./sal., ohjeita valistustyöstä, salaista kirjeistöä v. 1941, SK 534, SArk. 150 Raikkala 1964, 242. 151 Oulun suojeluskunta, vuosikertomus v. 1940, SK 538, SArk. 152 Oulun suojeluskunta; esikunnan kokouksien pöytäkirja 29.8.1940–3.11.1944, T 19769/3, SArk. 153 Oulun suojeluskunta, Ou spk E:n kirj. 1728/I Val./sal., koskien valistustyötä, salaista kirjeistöä, SK 534, SArk. 154 Raikkala 1964, 242. 155 Oulun suojeluskunta, vuosikertomus v. 1942, SK 538, SArk. 156 Pohjan Poika 22.8.1942 n:o 65; Oulun suojeluskunta, vuosikokouksien pöytäkirjoja vv. 1941–43, SK 538, SArk. 157 Oulun suojeluskunta, vuosikokouksien pöytäkirjoja vv. 1941–1943, SK 538, SArk. 158 Koskimies 1964, 234. 159 Oulun suojeluskunta, skpiirin vuosikertomuksia vv.1942–43, SK 538, SArk. 160 Ibidem. 161 Oulun suojeluskunta, kaatuneet, SK 529, SArk. 162 Oulun suojeluskunta, Ou sp E:n kirje n:o 26921/I/past., asiakirjoja yms. v. 1944, T 19679/4, SArk. 163 Oulun suojeluskunta, vuosikertomuksia vv. 1939–1943, SK 538, SArk. 164 Oulun suojeluskunta, vuosi–, toimintakertomuksia vv. 1939–1943, SK 538, SArk. 165 Raikkala 1964, 9. 166 Oulun suojeluskunta, käskylehtiä, SK 538, SArk. 167 Salokangas 1988, 655; Hentilä 2000, 172. 168 Oulun suojeluskunta, koulutus papereita, SK 530; ohjeita koulutuksesta v. 1940, SK 532, SArk. 169 Oulun suojeluskunta, skpiirin vuosikertomus v. 1939, SK 538, SArk. 170 Oulun suojeluskunta, vuosikertomus v. 1940, SK 538, SArk. 171 Oulun suojeluskunta, paikallispäällikön kirje n:o 786.40. I b/1/B., koskien upseerien ammuntoja, yleistä kirjeistöä vv. 1940–1941, SK 532, SArk. 172 Oulun suojeluskunta, Ou sk E:n kirj. n:o 786.40/Ib/1/B., ohjeet jv koulutukseen syksyllä 1940, paikallispäällikön päiväkäskyjä, SK 538, SArk. 173 Oulun suojeluskunta, Ou skp E:n kirj. n:o 12712.40/II ja 19.40. Int 2., koskien koulutusta ja varusteita, liittyy Kotij. E:n kirj. n:o 2315.40/Koul.1., paikallispäällikön päiväkäskyjä, SK 538, SArk. 174Oulun suojeluskunta, Ou skp E:n kirj. n:o 11998.40/11., koskien urheilua syksyllä v. 1940, yleistä kirjeistöä vv. 1940–1941, SK 532, SArk. 175 Oulun suojeluskunta, Kotij E:n kirj. n:o 1265/Koul.1/281.sal., koskien kp ampumakoulutusta, salaista kirjeistöä v. 1941, SK 534, SArk. 176 Oulun suojeluskunta, esikunnan kokouksien pöytäkirja 29.8.1940–3.11.1944, T19769/3, SArk. 177 Kaiku 19.11.1941. 178 Oulun Lotta Svärd ry, toimintakertomus v.1939, C 575, SArk. 179 Oulun suojeluskunta, Kotij. E:n kirj. n:o 9/Koul.3./sal., koskien poikkeusajan poikatoimintaa, salaista kirjeistöä v. 1941, SK 534, SArk. 180 Kotijoukkojen esikunta, sotilaspoikatoimisto, yleinen kirjeistö v. 1944, F b 24, SArk. 181 Ibidem. 182 Oulun suojeluskunta, vuosikertomus v. 1940, SK 538, SArk. 183 Ibidem. 184 Puranen 2001, 332. 185 Selen 201, 470. 186 Puranen 2001, 334. 187 Puranen 2001, 427. 188 Oulun suojeluskunta, skpiirin päällikön kiertokirje n:o 8801/II c /88., koskien urheilu–ja koulutustoimintaa, salaista kirjeistöä v. 1941, SK 532, SArk. 189 Ibidem. 190 Vasara 1997, 157. 191 Ibidem. 192 Raikkala 1964, 226. 193 Kaleva 7.2.1939, 14.2.1939; Kaiku 3.9.1939. 194 Vasara 1997, 256. 195 Raikkala 1964, 226. 196 Oulun suojeluskunta, vuosikertomuksia vv. 1939–1943, SK 538; SArk. 197 Oulun suojeluskunta, päiväkirja Oulun sk:n antamista ilmoitusseteleistä(rautatiekulj.)v. 1929–, SK 531, SArk. 198 Oulun suojeluskunta, toimintakertomus v.1939, SK 538, SArk. 199 Oulun suojeluskunta, Ou sk E:n kirj. n:o 56.41/Id., koskien Oulu Hiihtoja, kirjejärj. n:o I c I d, urheiluasiat vv. 1940–1941, SK 532, SArk. 200 Oulun suojeluskunta, Ou sk E:n kirj. n:o 91.41/Id., koskien Rokuan hiihtoja, kirjejärj. I c I d urheiluasiat vv. 1940–1941, SK 532, SArk. 201 Oulun suojeluskunta, Ou sk E:n kirj. n:o 87.41. I d., koskien 23 toimitsijan saamista Tuiran ampumaradalle, yleistä kirjeistöä vv. 1940–1941, SK 532, SArk. 202 Vasara 1997, 252. 203 Oulun suojeluskunta, Ou sk kirj. n:o 38.41. Adj., urheiluasiat, yleistä kirjeistöä, SK 532, SArk. 204 Oulun suojeluskunta, kirj. Oul. skp E:n kirj. n:o 5972/II b/71, koskien maaottelumarssia, kirjejärjestäjä I c, I d, vv. 1940–1941; urheiluasiat, SK 532, SArk. 205 Oulun suojeluskunta, toiminta–, vuosikertomuksia vv. 1939–1941, SK 538; SArk. 206 Hakkapeliitta 17.8.1943. 207 Hakkapeliitta 5.9.1944. 208 Oulun Lotta Svärd ry, paikallisosasto, kirj. n:o 207/9–41., koskien prosenttihiihtoja, vuosikertomus v. 1939, C 575, SArk. 209 Oulun suojeluskunta, Lämsänjärven mestaruuskilpailut v. 1944, kurssi ja urheiluasiat, SK 530, SArk. 210 Oulun suojeluskunta, skpiirin vuosikertomus v.1942, SK 538, SArk. 211 Oulun suojeluskunta, toimintakertomus v. 1943, SK 538, SArk. 212 Oulun suojeluskunta, kesäurheilua v. 1942, kurssi ja urheiluasiat, SK 530, SArk. 213 Oulun suojeluskunta, kesäurheilua v. 1942, kurssi ja urheiluasiat, SK 530, SArk. 214 Puranen 2001, 240. 215 Selen 2001, 471. 216 Oulun Lotta Svärd ry, paikallisosasto, vuosikertomus v. 1939, C 575, SArk. 217 Pirhonen 1988, 143. 218 Selen 2001, 473. 219 Koskimies 1964, 206. 220 Selen 2001, 473. 221 Pylkkänen 2001, 115. 222 Selen 2001, 474. 223 Koskimies 1964, 250. 224 Selen 2001, 474. 225 Oulun suojeluskunta, paikallispäällikön päiväkäsky n:o 3/39, koskien linnoitustöihin osallistumista, SK 538, SArk. 226 Oulun suojeluskunta, työlistat, Linnoitustyöt v. 1939, SK 528, SArk. 227 Ibidem. 228 Ibidem. 229 Ibidem. 230 Selen 2001, 476. 231 Oulun Lotta Svärd ry, paikallisosasto, johtokunnan kokouksen pöytäkirja 19.5.1939, C 574, SArk. 232 Oulun Lotta Svärd ry, paikallisosasto, vuosikertomus v. 1939, C 575, SArk. 233 Oulun Lotta Svärd ry, paikallisosasto, kirj. n:o 190/56–93., koskien muonittajia, C 575, SArk. 234 Oulun suojeluskunta, Ou skp E:n kirj., Lkp–kirj., Lkp–diarioon kuuluvat salaiset asiakirjat vv. 1936–1940, SK 534, SArk. 235 Oulun suojeluskunta, skpiirin vuosikertomus v. 1939, SK 538, SArk. 236 Oulun suojeluskunta, Ou sp E:n kirj. K. D. n:o 383/39/sal., koskien hevosten ja ajoneuvojenottoa, Lkp–diarioon kuuluvat salaiset asiakirjat vv. 1936–1940, SK 534, SArk. 237 Oulun suojeluskunta, vuosikertomus v. 1939, SK 538, SArk. 238 Kaiku 1.12.1939. 239 Oulun suojeluskunta, vuosikertomus v. 1939, vuosikokouksen pöytäkirja v. 1939, SK 538, SArk. 240 Lukkarinen 1981, 247. 241 Oulun suojeluskunta, Ou sk E:n kirj. n:o 1790/I/4., koskien sotavankileiriä sv 19 Oulu, salaista kirjeistöä v.1942, SK 534, SArk. 242 Selen 2001, 479. 243 Oulun suojeluskunta, käskylehtiä, SK 538, SArk. 244 Pirhonen 1988, 102; Kronlund 1998, 102; Oulun suojeluskunta, käskylehtiä, SK 538, SArk. 245 Oulun suojeluskunta, vuosikertomuksia vv. 1939–1943, SK 538; Oulun Lotta Sväd ry, paikallisosasto, toimintakertomuksia, vuosikertomuksia vv. 1939–1943, C 575, SArk. 246 Oulun Lotta Svärd ry, paikallisosasto, toimintakertomuksia vv. 1939–1943, C 575, SArk. 247 Selen 2001, 477. 248 Selen 2001, 483. 249 Oulun suojeluskunta, skpiirin vuosikertomus v. 1941, SK 538, SArk. 250 Oulun suojeluskunta, skpiirin vuosikertomus v.1939, SK 538, SArk. 251 Oulun suojeluskunta, vuosikokouksen pöytäkirja v. 1939, SK 538, SArk. 252 Oulun suojeluskunta, skpiirin vuosikertomuksia vv.1939–1943, SK 538, SArk. 253 Raikkala 1964, 413. 254 Raikkala 1964, 413. 255 Ibidem. 256 Kaiku 23.10.1939; Oulun suojeluskunta, Ou skp E:n kirj. n:o 383/39/sal., koskien hevosten ja ajoneuvojen ottoa, Lkp–diarioon kuuluvat salaiset asiakirjat, SK 534, SArk. 257 Oulun suojeluskunta, Ou skp E.n kirj. n:o 14326/IV.40., koskien S–varaston nimeä, salaista kirjeistöä, SK 534, SArk. 258 Oulun suojeluskunta, Oul. Skp E:n kirj. n:o 2168/138/IV/sal., koskien kirjanpitoa ja tilanneilmoitusta, salaista kirjeistöä v.1941, SK 534, SArk. 259 Oulun suojeluskunta, Ou skp E:n kirj. n:o 2481/Iv/138 sal., koskien suksien hankintaa, liittyy Kotij. E:n kirj. n:o 2242/Int.3.sal., salaista kirjeistöä v. 1941, SK 534, SArk. 260 Oulun suojeluskunta, Ou skp E:n kirj n:o 2481/IV/138. sal., koskien suksien hankintaa, liittyen Kotij. E:n kirj. n:o 2242/Int.3. sal., salaista kirjeistöä v. 1941, SK 534, SArk. 261 Ibidem. 262 Oulun suojeluskunta, vuosikertomus v. 1942, SK 538, SArk. 263 Oulun suojeluskunta, Ou skp E:n kirj. n:o 24780/I/Val., opettajille, koskien romunkeräystä, yleistä kirjeistöä, SK 532, SArk. 264 Oulun suojeluskunta, skpiirin vuosikertomus v. 1943, SK 538, SArk. 265 Oulun suojeluskunta, Ou sk E.n kirj. n:o 499/II b/K., kirj. 387/II b/K., II a, II b, mm tilityksiä, SK 529; SArk. 266 Oulun suojeluskunta, Kotij. E.n kirj n:o 5644/Int.2/7., koskien lumppukeräystä, II a, II b, tilitystä, SK 529, SArk. 267 Kaiku 29.10.1941. 268 Oulun suojeluskunta, Kotij. E:n kirj. n:o 579/Ker. tsto/a/L., Oul skp E: kirj. n:o 387/11b/K., II a, II b vuosi 1942, mm. tilitysasioita, SK 529, SArk. 269 Kaiku 21.2.1942, 26.2.1942. 270 Oulun suojeluskunta, skpiirin vuosikertomus v 1943, SK 538, SArk. 271 Oulun suojeluskunta, Ou sk E:n kirj. n:o 387/11 b/K., koskien keräyskilpailuja, II a, II b, mm tilityksiä, SK 529, SArk. 272 Oulun suojeluskunta, vuosikertomus v. 1942, SK 538; SArk. 273 Oulun suojeluskunta, pääkassakirja 1.1.1939–31.12.1942, T 15859/4, SArk. 274 Oulun suojeluskunta, vuosikertomus v. 1939, SK 538, SArk. 275 Kaiku 14.7.1943. 276 Oulun suojeluskunta, vuosikokouksien pöytäkirjoja vv. 1941–1943, SK 538, SArk. 277 Oulun suojeluskunta, Kotij. E:n kirj. 9/Koul. 3/sal., koskien poikkeusajan poikatoimintaa, salaista kirjeistöä v. 1941, SK 534, SArk. 278 Kaleva 24.5.1944, 3.6.1944. 279 Kaleva 27.9.1942;Oulun suojeluskunta, vuosikertomuksia vv.1941–1943, Sk 538, SArk. 280 Oulun suojeluskunta, vuosikertomuksia vv. 1941–1943, SK 538, SArk. 281 Kaiku 22.9.1943. 282 Kaiku 14.7.1943, Pohjan Poika 19.1.1944; Oulun suojeluskunta, toimintakertomuksia vv. 1941–1943, SK 538, SArk. 283 ”Sotilaspojat”(pk) Kaiku 25.9.1941. 284 Oulun suojeluskunta, vuosikertomus v.1939, SK 538, SArk. 285 Ibidem. 286 Ibidem. 287 Oulun ilmapuolustusaluekeskus(IPAK), sotapäiväkirja 7.10.1939–14.6.1940, spk 823, SArk. 288 Oulun suojeluskunta, vuosikertomus v. 1939, SK 538, SArk. 289 Oulun suojeluskunta, vuosikertomus v. 1939, SK 538; SArk. 290 Oulun suojeluskunta esikunnan kokouksien pöytäkirja v.1937–, SK 531, SArk. 291 Oulun ilmapuolustus aluekeskus(IPAK), sotapäiväkirja 7.10.1939–14.6.1940, spk 823, SArk. 292 Kaiku 3.1.1940. 293 Oulun Lotta Svärd ry paikallisosasto, vuosikertomus v. 1939, C 575, SArk. 294 Valtion rautatiet, Oulun rautatien suojelulohko, sotapäiväkirja 14.10.1939–13.3.1940, 30.7.1941–30.10.1944, spk T 25990; SArk. 295 Valtion rautatiet, Oulun rautatien suojelulohko, sotapäiväkirja 14.10.1939–13.3.1940, 30.7.1941–30.10.1944, spk T 25990, SArk. 296 Oulun ilmapuolustusaluekeskus(IPAK), sotapäiväkirja 7.10.1939–14.6.1940, spk 823, SArk. 297 Hautanen 1980, 135–137. 298 Kaiku 17.2.1940. 299 Kaiku 10.3.1940. 300 Oulun suojeluskunta, Oulun Is. joukot: kirj. n:o 673/I b.1/I., koskien yhteistoimintaa, T 19769/4, SArk. 301 Roudasmaa 1981, 172. 302 Oulun suojeluskunta, skpiirin päällikön päiväkäsky n:o 2/41, koskien ilmasuojelua, SK 538, SArk. 303 Oulun suojeluskunta, skpiirin päällikön päiväkäsky n:o 2/41, koskien ilmasuojelua, SK 538, SArk. 304 Oulun suojeluskunta, vuosikertomus v. 1941, SK 538, SArk. 305 Ibidem. 306 Oulun suojeluskunta, paikallispäällikön päiväkäsky 2/41, n:o 76/I b. sal / D., SK 538, SArk. 307 Oulun suojeluskunta, Oul. Skp E:n kirj. n:o 129/Lkp. sal., salaista kirjeistöä v. 1941, SK 534, SArk. 308 Oulun suojeluskunta, ilmasuojelujoukkojen päällikön päiväkäsky 1/41, salaista kirjeistöä v. 1941, SK 534, SArk. 309 Oulun suojeluskunta, ilmasuojelupäällikön päiväkäsky 1/41, salaista kirjeistöä v. 1941, SK 534, SArk. 310 Oulun suojeluskunta, Ou sk E:n kirj. n:o 9506/38/I Lkp sal., salaista kirjeistöä, SK 534, SArk. 311 Oulun suojeluskuntapiirin ilmasuojelutoimiston sotapäiväkirja 1.1.1944–30.11.1944, spk 19004, SArk. 312 Oulun suojeluskuntapiirin ilmasuojelutoimiston sotapäiväkirja 1.1.1944–30.11.1944, spk 19004, SArk. 313 Oulun suojeluskunta, esikunnan kokouksien pöytäkirja 29.8.1940–3.11.1944, T 19769/3, SArk. 314 Oulun suojeluskunta, paikallispäällikön päiväkäsky 5/41, kirj. n:o 705/I. b 1/1., koskien saksankieltä taitavia, SK 538, SArk. 315 Oulun suojeluskunta, sotilaspoikain henkilökortteja, T 19769/1, SArk. 316 Oulun suojeluskunta, Ou skp E:n kirj. n:o 1570/I/sal., koskien sotilaspoikain ottamista ilmatorjuntajoukkoihin, salaista kirjeistöä v. 1942, SK 534, SArk. 317 Oulun suojeluskunta, paikallispäällikön päiväkäsky 5/41, Ou sk kirj. n:o 705/I. b.1/1., koskien saksankieltä taitavia, SK 538, SArk. 318 Kotijoukkojen esikunta, sotilaspoikaosasto, sotilaspojat it palvelu v. 1944, H d 1, SArk. 319 Ibidem. 320 Oulun torjuntakeskus, Oulun 6. Er. Itpri sotapäiväkirja 28.2.1944–22.11.1944, spk 19007, SArk. 321 Oulun torjuntakeskus, Oulun 6. Er. Itpri sotapäiväkirja 28.2.1944–22.11.1944, spk 19007, SArk. 322 Oulun suojeluskunta, skpiirin vuosikertomuksia vv. 1939–1943, SK 538, SArk. 323 Kaiku 29.2.1944. 324 Kaiku 13.10.1939. 325 Kotijoukkojen esikunta, lkp toimisto, kertomus vuonna 1944 suoritetuista operatiivisista evakuoinneista, H b 3, SArk. 326 Ibidem. 327 Oulun suojeluskuntapiirin ilmasuojelutoiston sotapäiväkirja 1.1.1944–30.11.1944, spk 19004, SArk. 328 Oulun suojeluskuntapiirin ilmasuojelutoimiston sotapäiväkirja 1.1.1944–30.11.1944, spk 19004, SArk. 329 Ibidem. 330 Kotijoukkojen esikunta, lkp toimisto, kertomus vuonna 1944 suoritetuista operatiivisista evakuoinneista, H b 3, SArk. 331 Oulun suojeluskuntapiirin ilmasuojelutoimiston sotapäiväkirja 1.11.1944–30.11.1944, spk 19004, SArk. 332 Oulun suojeluskuntapiirin ilmasuojelutoimiston sotapäiväkirja 1.11.1944–30.11.1944, spk 19004, SArk. 333 Kairinen 1987, 19. 334 Ibidem. 335 Lukkari 1997, 50. 336 Ibidem. 337 Oulun suojeluskunta, skpiirin komentajan päiväkäsky n:o 9/44 pvm:llä 2.10.1944, kirj. n:o 24888/I/13., koskien virkanimityksiä, SK 538, SArk. 338 Lukkari 2000, 152. 339 Kairinen 1987, 22. 340 Kairinen 1987, 17. 341 Lukkari 2000, 157. 342 Lukkari 2000, 161. 343 Kairinen 1987, 18. 344 Lukkari 2000, 166. 345 Lukkari 2000, 167. 346 Kaiku 19.4.1945. 347 Lukkari 1997, 79, 81. 348 Lukkari 1997, 79. 349 ”Etsintäkuulutus”, Kaiku 12.5.1945. 350 ”Etsintäkuulutus” Kaiku 12.5.1945. 351 Kairinen 1987, 24. 352 Sotaylioikeus, asekätkentä, syytettyjen kortisto A–Ö, T 18868, SArk. 353 Ibidem. 354 Kaiku 22.9.1945. 355 Paasikivi 1995, 118. 356 Kaiku 7.11.1944. 357 Kaiku 1.11.1944. 358 Kaiku 4.11.1944. 359 Ajan Suunta 21.9.1944. 360 Nevakivi 2000, 213. 361 Länsman 1969, 7. 362 Haataja 1988, 747. 363 Kaiku 18.3.1945. 364 Haataja 1988, 755; Nevakivi 2000, 224. 365 Jakobson 1999, 358. 366 Meinander 1999, 253; Paasikivi 1985, 139. 367 Haataja 1988, 761; Seila 1975, 302. 368 Selen 2001, 523. 369 Ibidem. 370 Ajan Suunta 5.8.1944. 371 Jakobson 1999, 350. 372 Suojeluskuntalaisen Lehti vv. 1921–1923. 373 Selen 2001, 525. 374 Haataja 1988, 740. 375 Kotijoukkojen esikunta, komentotoimisto, salainen kirjeistö v.1944, F a 46, SArk. 376 Kotijoukkojen esikunta, Kotij. komentajan päiväkäsky n:o 8/44, kotijoukkojen selvittelyelin, v. 1944, F 1, SArk. 377 Kotijoukkojen esikunta, Kotij. selvittelytoimikunta, kirj. n:o 4455/Järj. 1/13 d/4.12.1944., komentotoimisto, kotijoukkojen selvittelyelin v. 1944, F 1, SArk. 378 Ajan Suunta 25.9.1944. 379 Alahonko 1998, 170–171. 380 Oulun suojeluskunta, paikallispäällikön päiväkäsky 3/44, n:o 454/Adj./4/c., koskien irtisanoutumista, kotiuttamistoimisto, T 19769/4, SArk. 381 Liitto 1.11.1944. 382 Oulun suojeluskunta, Puolustusministeriön kirj. n:o 370/18/1/selv., koskien entisen skpiirin lahjoituksia Oulun läänin Talousseuralle, selvityspesä, T 17587/27, SArk. 383 ”Yhteistyön päätyttyä”(pk) Liitto 8.11.1944. 384 Kaiku 7.11.1944. 385 Oulun suojeluskunta, esikunnan kokouksien pöytäkirja 29.8.1940–3.11.1944, T 19769/3, SArk. 386 Ibidem. 387 Oulun suojeluskunta, esikunnan kokouksien pöytäkirja 29.8.1940–3.11.1944 T 19769/3; Oulun suojeluskunnan pääkassakirja v. 1940–1944, T 15859, SArk. 388 Oulun suojeluskunta, Ou sp E:n kirj. n:o 76/3/sk. selv. mies., koskien ampumaradan luovutusta, liittyy PL M:n kirj. n:o 529/I/2/selv., selvityspesä T 17587/27, SArk. 389 Oulun suojeluskunta, Ou sp E:n kirj.8/83/lak. selv. elin., viite puolustuslaitoslaitos ministeriön kirj. n:o 540/IV/26/selv.19.6.1945., liittyen puhelin keskusteluun Kesänen–Kurenmaa, kotiuttamistoimisto, T 19769/4, SArk. 390 Oulun suojeluskunta, Ou sp E:n kirj. n:o 4035/IV a/103 sal., koskien materiaalin palautusta, Ou sp E:n kirj. n:o 27450/I/28., koskien arkistojen yms. luovutusta, selvityspesä T 17587/27, SArk. 391 Oulun suojeluskunta, Ou sp E:n kirj. n:o 4759/I/2e., koskien selvityspesän selvitysmiehiä, selvityspesä, T 17587/27, SArk. 392 Oulun suojeluskunta, Ou sp E:n kirj. n:o 27450/I/28., koskien jäsenkorttien luovutusta, kotiuttamistoimisto, T 19769/4, SArk. 393 Oulun suojeluskunta, Ou sp E:n kirj. n:o 4221/I V a/ 103.sal., koskien aseenkantolupia, kotiuttamistoimisto T 19769/4, SArk.. 394 Oulun suojeluskunta, Ou sp E:n kirj. n:o 566/IV/26., liittyen everstiluutnantti Kalle Lehmuksen tarkastusmatkaan Ouluun, selvityspesä, T 17587/27, SArk. 395 Oulun suojeluskunta, Ou sp E:n kirj. n:o 8/83/ lak. selv. elin., koskien kyselyä, selvityspesä, T 17587/27, SArk. 396 Liitto 28.7.1948. 397 Selen 2001, 527. 398 Selen 2001, 531. 399 Oulun suojeluskunta, Ou sp E:n kirj. pvm:llä 27.11.1944/kapteeni E. Tasa., koskien kotiuttamistoimistojen hoitajien tehtäviä 30.11.1944, jälkeen, kotiuttamistoimisto v.1944, T 19769/4, SArk. 400 Raikkala 1964, 413. 401 Kotijoukkojen esikunta, komentotoimisto, salaista kirjeistöä v. 1944, Fa 51, SArk. 402 Oulun suojeluskunta, Ou sp E:n kirj. pvm:llä 23.11.1944/ kapteeni E. Tasa, koskien kotiuttamistoimistojen hoitajien tehtäviä 30.11.1944 jälkeen, kotiuttamistoimisto v.1944, T 19769/4, SArk. 403 Ajan Suunta 7.11.1944. 404 Kaiku 5.11.1944. 405 ”Sotakorvaus” (pk) Kaiku 3.10.1944. 406 Rautio 2001, 28; Seila 1975, 313. 407 Kaiku 15.10.1944. 408 Ibidem. 409 Kaiku 10.11.1944. 410 Kaiku 23.1.1945, 14.2.1945, 15.2.1945. 411 Kaiku 22.2.1945. 412 Kaiku 20.3.1945. 413 Liitto 4.11.1944. 414 Kaiku 27.10.1944. 415 Kaiku 2.11.1944. 416 Oulun suojeluskunta, poliisimestari Paavo Kallion kirj. 9.4.1946, numerotta, viite kirjeenne 14.3.1946, n:o 438/I/3 selv., koskien entisen suojeluskunnan omaisuuden tiedustelua, viite selvittelytoimikunta kirj. n:o 685/18/2., selvityspesä, T 17587/27, SArk. 417 Kaiku 10.6.1945.



About these ads

Avainsanat: , , ,

Yksi vastaus to “”

  1. Mr WordPress Says:

    Hi, this is a comment.
    To delete a comment, just log in, and view the posts’ comments, there you will have the option to edit or delete them.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

%d bloggers like this: